Kasviksissa maistuvat tuoreus ja aromit

Satokauden kasvikset ovat parhaimmillaan kun ne valmistetaan heti sadonkorjuun jälkeen. Kypsennetyt vihannekset ja juurekset tuovat vaihtelua ruokatarjontaan. Kasvistornien valmistaminen on todella helppoa. Leikkaa tuoreista vihanneksista ja juustosta samankokoisia kiekkoja, pinoa torniksi ja kypsytä uunissa. Tämän helpompaa ei ruoanlaitto ole. Lämpimistä kasviksista saa kokonaisen aterian sellaisenaan, tai sitten niitä voi käyttää aterian lisukkeina. Marinoiduissa, kylminä tarjotuissa kasviksissa makuvivahteet nousevat mukavasti esille.


Kasvistornit(4 kpl):
1 kesäkurpitsa
1 salaattisipuli
2 kypsää tomaattia
Mozzarella-juustoa
pestokastiketta

Laita puutikut likoamaan veteen noin varttitunniksi. Viipaloi kasvikset ja juusto. Ohuiksi leikatut sipulit ja kesäkurpitsat kypsyvät tasaisesti. Pinoa tornit ja kiinnitä keskeltä puutikulla. Sivele pestolla, kypsytä uunissa puoli tuntia. Varaa 1‒2 tornia ruokailijaa kohden.

Kasvikset valkoviinissä:
1 kukkakaali
5 porkkanaa
2 purjoa
sokeriherneitä

Mausteliemi:
2dl vettä sekä kuivaa valkoviiniä
1 dl oliivi-/rypsiöljyä
1 sitruunan mehu
1 tl suolaa ja sokeria
2 laakerinlehteä ja valkosipulinkynttä

Laita mausteliemen ainekset kattilaan. Anna kiehua lempeällä lämmöllä noin viisi minuuttia. Paloittele kukkakaali sekä porkkanat ja laita keitinliemeen. Leikkaa purjosta kahden sentin viipaleita ja lisää ne herneiden kanssa. Keitä vielä muutama minuutti ja anna kasvisten sitten jäähtyä keitinliemessään. Tarjoile hienostuneen makuiset kasvikset kylminä, vaalea leivän kanssa.

Keveät viinit täydentävät kasvisten makuja
Kasvisten aromaattisuutta ja keveitä makuja ei kannata peittää liian voimakkailla viineillä. Kasvistorneissa sipulien ja tomaattien hapokkuus pehmenee pitkän kypsennyksen myötä, ja niiden makuihin on helpompi löytää sopiva viini. Peston täyteläisyys ja suolainen mausteisuus vaativat viiniltä pirteyttä sekä aromaattisuutta. Haudutetut kasvikset saavat lisämakua marinoituessaan valkoviinissä. Raikkaan ja yrttisen sauvignon blancin hapokkuus ja aromaattisuus tekevät viinistä hyvän kumppanin kasviksille. Myös tammittamattoman ja keskitäyteläisen chardonnayn hedelmäinen pehmeys sekä miellyttävä hapokkuus tekevät viinistä hyvän kumppanin kasviksille.

Teksti: Heikki Remes
Kuva: Eeva Remes

Viinikurssi. Käytännön viinitietoa 1/8. Metsän ja puutarhan ruokia. 24.9.2011.

Tervetuloa käytännönläheiselle viinikurssille, jossa käsittelemme viiniasioita kattavasti, mutta tiivistetysti. Kurssi noudattelee Koillis-Savon Kansalaisopiston Säyneisen ruoka- ja viinikurssin ohjelmaa. Kurssin kautta perehdyt merkittävimpiin rypälelajikkeisiin ja opit tunnistamaan sekä arvioimaan viinejä. Samoin voit hyödyntää Säyneisen kurssilla tehtyjä viinien ja ruokien erilaisia yhdistelmiä, sekä maistella niiden yhteensopivuutta.

Viinin historialla ja viinikulttuurilla on hyvin pitkät perinteet. Viini on viinirypäleistä käyttämällä valmistettu alkoholijuoma. Sen alkukotina voidaan pitää Kaukasusvuoriston ja Kaspianmeren ympäristöä yli 6000 vuoden takaa. Sieltä rypäleiden viljely ja viinikulttuuri levisi Välimeren rantavaltioiden kautta Eurooppaan ja edelleen eri mantereille.

Viinillä on ajallista ulottuvuutta ja kulttuurillista sanomaa. Se kiinnostaa, ja parhaimmalta se maistuu kolmiyhteisössä, jossa viini, ruoka ja ihmiset kohtaavat.

Opi tunnistamaan eri rypäleitä
Viinitietämyksen ja oppimisen kannalta oleellista on oppia tunnistamaan eri rypäleistä. Aluksi kannattaa perehtyä muutamiin merkittäviin rypäleisiin ja opetella niiden perusominaisuudet. Sillä viinin olemus ja maku lähtevät rypäleestä, ja rypäletietouden perustella osaat etsiä eri tilanteisiin sopivia viinejä tai päätyä kokeilemaan täysin uusia viinivaihtoehtoja. Jokaisesta rypäleestä löytyvät omat ominaisuudet värin, tuoksun ja maun suhteen. Parhaiten rypäleisiin perehtyy maistelemalla puhtaita, yhden rypälelajikkeen viinejä, kuten valkoisista Chardonnay, Sauvignon Blanc, Riesling ja punaisista Cabernet Sauvignon, Merlot, Pinot Noir, Syrah, Tempranillo, Sangiovese, Carmenère, Malbec.

Sauvignon Blancin ja herukan makumaailman ovat lähellä toisiaan, niissä voi maistaa tutun yrttisyyden ja hedelmäisyyden.

Viini ja ruoka tekevät ateriasta kokonaisuuden
Eri ruokalajien ja viinien yhdistelyn tavoitteena on muodostaa harmoninen, ehjä makukokonaisuus. Kysymys on viinin ja ruoan eri ominaisuuksien, kuten makeuden, hedelmäisyyden, hapokkuuden, karvauden sekä mausteisuuden yhteensovittamisesta. On hyvä muistaa, että viini on vain yksi osa onnistunutta ateriakokonaisuutta jossa myös ruualla, ruokailijoilla, ajalla ja paikalla on oma merkityksensä.
Viinin ja ruokien yhdistämiselle löytyy muutamia perussääntöjä. Ruoan raaka-aine antaa pohjaa viinipohdinnoille, mutta vasta ruoan valmistustapa, maustaminen, kastike sekä tarjottavat lisukkeet ratkaisevat aterian makumaailman ja viitoittavat lopullisen viinivalinnan. Ruoan valmistustavoilla voidaan korostaa tai peittää raaka-aineiden makuja. Ruoan ja viinin harmoniaa haettaessa on hyvä muistaa käyttökelpoinen muistisääntö. Ruoan makeus lisää hapokkuuden ja karvauden makua viinissä, jolloin viini maistuu kuivemmalta. Ruoan hapokkuus puolestaan vähentää viinin omaa hapokkuutta jolloin viini maistuu pehmeämmältä sekä täyteläiseltä. Tältä pohjalta on helppo kiteyttää yksinkertainen perussääntö ruoan viinivalinnoille:
makealle ruoalle makeaa viiniä ja hapokkaalle ruoalle hapokasta viiniä

Voimakkaat sekä hapokkaat raaka-aineet ja suolaiset sekä aromikkaat mausteet ovat viinin vihollisia, jotka on hyvä huomioida viinejä valitessa.

Makea suklainen jälkiruoka vaatii seurakseen voimakasta ja täyteläistä väkevöityä viiniä.

Perinteisyys ja käyttömukavuus kohtaavat viinejä valitessa
Laatikkoviineissä käyttäjiä miellyttävät niiden helppokäyttöisyys ja avatun pakkauksen säilyvyys. Tärkeitä valintaperusteita ovat maku ja suomalaiselle erityisesti edullinen hinta. Tuotteiden keveys, särkymättömyys ja tyhjien pakkauksen hävittämisen helppous puoltavat hanapakkausten valintaa, kun hankitaan viinejä mökille ja kesäjuhliin.
Viinipullon valinta on osin sisältö- ja tyylikysymys. Se tarjoaa mahdollisuuden nauttia neljästä erilaisesta viinistä normaalin hanapakkauksen vaihtoehtona. Lasisen pullon kierrätettävyys tekee pullosta ympäristöystävällisemmän ja edullisemman vaihtoehdon. Pullosta voi paremmin seurata viinin menekkiä, eikä se johda niin herkästi ylimääräisten ja -suurten annosten laskemiseen viinilasiin.

Viinit hanapakkauksissa ja pulloissa tarjoavat samaa asiaa kahdella eri kattauksella.

Viinikurssilla perehdyt pääosin yhdestä rypälelajikkeesta tehtyihin viineihin eri puolelta viinimaailmaa.

Viinilasillinen:
Asti Gancia. Italia, Asti. Alko nro 8901. Hinta 9,98.
Keltainen, rusinan ja hedelmän tuoksuinen, maultaan makea sekä hapokas kuohuviini. Alkoholia 7,5 %.
Castillo de Molina Reserva. Chile 2009. Alko nro 492387/492388. Hinta 9,99/32,20(3L).
Tummanpunainen, mustaherukkainen viini, jonka maku on mausteinen, täyteläinen, lämmin ja pitkä.
Brancott Estate South Island Pinot Noir. Uusi-Seelanti 2009. Alko nro 466047. Hinta10,99.
Punainen, marjaisa, kevyen kirsikkainen ja maultaan mausteinen sekä keskihapokas punaviini.
Dancing Bull Rancho Zabaco Sauvignon Blanc. USA, Kalifornia 2009. Alko nro 595957. Hinta 9,99.
Vaaleanvihreä, ruohoinen, valkoherukkainen ja maultaan raikkaan hapokas ja trooppisen hedelmäinen.
Château Carsin Liquoreux. Ranska, Bordeaux 2007. Ravintolamyynti. Hinta noin 11,00.
Kullankeltainen, tuoksu hennon aprikoosinen ja maku makea, jalohomeinen sekä pehmeän hapokas.


Syksyn ensimmäisellä viinikurssilla teemme ruokaa ajan kohdan raaka-aineista, nimittäin puutarhan kasviksista ja metsästä saatavasta riistasta.

Kasvisherkuissa maistuvat tuoreus ja aromit, kun ne valmistetaan heti sadonkorjuun jälkeen. Lämpimistä kasviksista saa kokonaisen aterian sellaisenaan, tai sitten niitä voi käyttää aterian lisukkeina. Marinoiduissa, kylminä tarjotuissa kasviksissa makuvivahteet nousevat mukavasti esille.

Taikinoitu fasaninfilee on juhlaruokaa, jossa hienonmakuinen riistalintu tuodaan tarjolle tyylikkäästi taikinakuoren alle kätkettynä.

Ps. Kerro mielipiteesi viinikurssistamme. Mikäli haluat kommentoida tai esittää kysymyksiä, niin klikkaa juttuamme sen otsikkoriviltä. Voit kertoa ajatuksesi jutun lopun Kerro mielipiteesi -osioon.
Viiniterveisin Heikki, viinimies Juankoskelta.
Teksti: Heikki Remes
Viini- ja ruokakuvat: Eeva ja Maija Remes

Tastes with wines - wine trip in Chile

This is a short story with pictures and complementing texts that is based on a new Finnish book (available 27.10.2011). Maistuu viinien kanssa - Chile (Tastes with wines- Chile) book has 40 chapters and first there is background information about Chilean wines. Main part of the book consists briefly the wine valleys in Chile, their characteristics. Then there are 4-5 different food recipes for wines in each Valleys. Wines that are made of different and familiar grapes of different areas are combined with suitable Nordic food.

So, hola wine friends! Welcome to our wine trip to Chile.

Chilean horsemen, huasos, lead us towards the vineyards in Aconcagua Valley. We are heading towards northern part of wine areas in Chile.

We are in Limari, nearly 400 kilometers from Santiago. Landscape is rugged, vines will find place on river beds and on slopes of the mountains.

Here we are in Puente Alto in Metropolitan area near Santiago. Here we can see how quality wine is made. There are three separate groups on line sorting grapes that will be used for premium wines.

Very interesting and educational is to learn how Centro de Aromas helps wine producers to plant and use different grapes. This is one of reasons behind rise of the quality wines in Chile.

Colchagua Valley is nearly 100 kilometers south of Santiago. Closer to the autumn mornings are usually misty, but quite soon sun and warm evaporates clouds. Grapes turns dry are ready for picking.

One of the highlights is to taste tank sample during a visit to winery. One can feel the real youth of young wine and its origins.

Baked potato is easy, familiar and tasteful dish. It gives opportunity to taste different kind of wines according to the fillings, eg. vegetables, fish or meat.

Tourism plays bigger and bigger part on wine business. So also luch is served with an elegant style.

In Bío Bío area wine traveler meets areas where new vineyards and plantations stretches as far as the eye can see. Future is here growing!

Wine producers in Chile are seeking proper and best soils and microclimates, where wines will express terroir and profiles of the grapes. Detailed chart helps to decide and plan where to plant the vines and how.

Calicatas are holes in the land that verifies the structure of the soil and helps in planning the chart over the area.

Chile has 14 wine valleys throughout the whole wine area. Most important for a single wine valley and its vineyard is its transversal location from east to west, not from north to south. And there are three different climatic areas between coast and Andes; Coast, Entre Cordilleras, Andes. Leyda is situated on coastal area where grapes become fresh and have nuances. The wines are therefore aromatic and fruity.

Salmon that has been made on a ice cellar way has fresh taste and tastes with Chardonnay.

Near the Andes the fluctuation with temperatures between day and night are big. In the evening cold air descends from Andes and during the day temperatures gets very high. This helps grapes to achieve structure and aromatic flavors.

Carmenère is round, medium sized and dark grape, that is very fruity and full of aromas. Its juice is soft, jammy and has aromas of forest berries.

Near the harvest time Carmenere’s leaves turns from green to red. It indicates that grapes will be ready for picking. Only totally ripe grapes are picked and they are separated with a rope from not mature grapes.

Wine trip in Chile has emotional response when you wake up early before sunrise and vineyards are still covered by mist. It forecasts new and enjoyable day with the wines.

Late Harvest has a minor part during Chilean wines, but it has great impact during tastes. It tastes by itself, but its delicate and aromatic aromas matches with chocolate cake and actually crowns the dessert.

Text and some photos: Heikki Remes
Photos for dishies: Eeva ja Maija Remes
Photos for scenery: Mikko Niemi
Ps. If you want to comment, please click the headline and write your thoughts to the box at the end.
With wine greetings Heikki Remes, wineman from Finland
www.viinimies.com






Merimiespihvi maistuu maakravullekin

Syksy tuo tullessaan omat kiireensä, eikä arkena ruoanlaittoon haluta uhrata liikaa aikaa. Uunissa kypsennettävä merimiespihvi on ratkaisu silloin, kun haluaa tehdä maistuvaa ruokaa pienellä vaivalla. Pihvilihat ja juurekset kypsyvät uunissa omia aikojaan, ilman vahtimista. Mitä pitempään niiden antaa hiljalleen muhia, sitä maukkaampaa ruoasta tulee. Tarvittaessa pataan lisätään nestettä. Ruskistettu liha sekä kypsien sipuleiden makeus ja perunoiden tärkkelys antavat ruoalle mukavan pehmeän maun, jota kevyt maustaminen sopivasti täydentää. Yksinkertaiset sekä edulliset raaka-aineet tekevät annoksesta kevyen, sillä kalorit jäävät alle 600 kcal:n ja hintakin alle kahden euron!

Merimiespihvi on maistuva syysruoka.
Merimiespihvi (6 annosta):
800 g naudan ulkopaistia
10 suurehkoa perunaa
4 sipulia
lihalientä
voita ruskistamiseen
2 tl suolaa
rouhittua musta- tai valkopippuria
koristeeksi persiljaa
Leikkaa luuton liha viipaleiksi, puolita tarvittaessa sekä nuiji kevyesti. Ruskista pihvit pinnaltaan kauniin ruskeiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa perunat ja sipulit ohuiksi renkaiksi. Voitele uunivuoka ja lado siihen kerroksittain perunaa, sipulia sekä lihaa. Ripauta perunoille hieman suolaa ja jätä päällimmäiseksi perunakerros. Kaada lihalientä pataan niin, että ainekset peittyvät. Kypsennä uunissa 200 asteessa pari tuntia. Lisukkeena voi tarjota leipää ja punajuuria.

Kypsälle pataruoalle tarjotaan hedelmäistä punaviiniä.
Merimiespadan kypsä sekä kevyen pippurinen maku löytää sopivan kumppanin keskitäyteläisistä ja marjaisista punaviineistä. Pataruokien makuun sopii hyvin Merlot-rypäleistä tehty tummanvärinen ja kypsän marjainen viini.
Santa Carolinan Vistañassa Merlot on päärypäleenä, jota Cabernet Sauvignonin herukkaisuus ja vivahteisuus täydentävät. Viinin mausteisuus ja pehmeät tanniinit rakentavat tasapainoisen makuelämyksen kypsän pataruoan kumppaniksi.
MontGras Merlot on pääosin Merlot-rypäleistä tehty punaviini, johon Carmenère-rypäle antaa maanläheistä ja mausteista aromikkuutta. Viini tulee Colchaguan viinilaaksosta, jonka välimerellinen ilmasto tekee rypäleistä kypsiä ja vivahteikkaita. Osa viinistä kypsytetään puoliksi ranskalaisissa ja puoliksi amerikkalaisissa uusissa tammitynnyreissä, jolloin makuun saadaan vaniljaisuutta ja täyteläisyyttä. Viinistä löytyy notkeutta ja hedelmää. Sen maanläheiset aromit ovat omimmillaan pataruoan kypsien ja pehmeiden makujen kanssa.

Nuoret, marjaisat punaviinit sopivat merimiespihvin kypsään makuun.

Viinilasillinen
Santa Carolina Vistaña Merlot Cabernet Sauvignon. Chile,Central Valley 2010. Alko nro 6555. Hinta 6,88.
Punainen, mustaherukkainen viini, jonka keskitäyteläinen maku on sopivan hapokas ja marjaisa.
MontGras Merlot Reserva. Chile, Colchagua 2010. Alko nro 437787. Hinta 9,98.
Punainen, kypsän marjainen viini, jonka täyteläinen maku on kevyen yrttinen, luumuinen ja lämmin.

Teksti ja viinikuva: Heikki Remes
Ruokakuvat: Eeva Remes

Viinimatkalla Chilessä. Chilen viinit 8/8.

Tervehdys kaikille viinimatkalaisille! Tervetuloa viinimatkalle Chileen. Reissulla tutustuimme ensin maan viinilaaksoihin, niiden viineihin ja suomalaisiin ruokiin jotka maistuvat ko. viinien kanssa. Matkan loppupuolella kävimme läpi perustekijöitä, jotka ovat Chilen viinien taustalla. Viinimatkamme päättyy, viineihin. Liitän tähän loppuun vielä kuvakollaasin joka kiteyttää Chilen viinimatkan. Kiitos kaikille kanssamatkaajille.

On unohtumaton elämys herätä Chilen viinialueella aamulla auringon nousun aikaan, ja sumun vielä peittäessä laakson viiniköynnökset nauttia hiljaisuudesta sekä uuden päivän alkamisesta.

Päivällä voi ihailla viinitarhojen vehreyttä ja maiseman vaihtelevuutta.

Elämykset jatkuvat, kun illalla istahtaa viinitahojen keskellä olevaan illallispöytään ja saa maisteltavakseen ikkunan takana olevien viiniköynnösten rypäleistä tehtyjä viinejä.

Chileläisten viinien esiinmarssi on nuorta. Samaa nuoruutta ja raikkautta voi havaita maan viini-ihmisissä, jotka hyvin auliisti perehdyttävän viineihin ja niiden tekemiseen.

Yksi viinimatkan ehdottomista tiedollisista anneista tulee kun pääsee kuuntelemaan ja jututtamaan Max Weinlaubin kaltaista huippuviinien tekijää.

Viini-ihmisestä on erityisen sykähdyttävää laskeutua maan alle kellariin, jossa viinit odottavat maistajaansa.

Erityinen kokemus on olla Limarissa yli 500 km:n päässä Santiagosta pohjoiseen. Tabalin tyylikäs viinikellari viestittää alueen historiasta ja viinien laadusta.

Toisaalta kokemus vailla vertaa on saada maistaa kypsymässä olevan viinin tankkinäytettä.

Suomen lippu toivottaa kaukaiset viinivieraat tervetulleeksi tutustumaan viinitalon valikoimaan.

Kuohuviinin kohdalla on hyvä antaa vastaus Tuirelle ja niille, jotka ovat kyselleet Chilen parhaasta viinistä. Itse en pysty nimeämään ehdotonta suosikkia, sillä se riippuu tilanteesta ja viinilajista. Puna- ja valkoviineistä löytyy todella hienoja laatuviinejä. Minulle kuohuviinit ja makeat viinit ovat olleet monta vuosikymmentä aina sydäntä lähellä. Vaikka niitä ei Suomessa taida olla yleisessä myynnissä montaakaan, niin paikan päältä Chilestä niitä löytyy. Roseekuohuviini edustaa minulle alituista etsinnän kohdetta ja täyttymystä, kun sellaisen tavoittaa.

Late harvest on myös uskomattoman hieno viini, jossa luonnollisuus on valttia. Se maistuu yksistään, mutta kruunaa jälkiruoan hienolla ja aromaattisella maullaan.

Viinistä muodostuu todellinen elämys vasta kun sen yhdistää hyvään ruokaan. Tästä ei chileläinen ruoka viinitarhalla enää parane. Roseinen ankanrinta on houkutteleva annos ja tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden maistella erityylisiä punaviinejä.

Mielikuva Chilen viineistä laajenee uuteen ulottuvuuteen kun saa eteensä maan todellisen laatuviinin. Viinin jolla on tarina kerrottavanaan, jonka laatu on erinomainen ja joka toimii chileläisten viinien ikonina.

Viini luo tunnelmaa. Luonnontuotteena se ansaitsee arvostuksensa ja aikaa paljastaakseen piirteensä.

Teksti: Heikki Remes
Viini- ja ruokakuvat: Eeva ja Maija Remes
Maisemakuvat: Mikko Niemi

Ps. Kerro mielipiteesi viinimatkastamme. Mikäli haluat kommentoida etenemistämme, niin klikkaa juttuamme sen otsikkoriviltä. Voit kertoa ajatuksesi jutun lopun Kerro mielipiteesi -osioon.
Viiniterveisin Heikki, viinimies Juankoskelta.

Jälkikaneetti. Nimimerkki reissaaja kysyi minne seuraavaksi matkaamme. Hänelle suosittelen lähtemistä Uniquetourin mukaan todelliselle viinimatkalle Chileen ensi kevättalvella. Toivottavasti Mikko Niemi lähtee mukaan vetämään reissua, ja vie osallistujat hänelle tuttuihin hienoihin elämyksiin.
Toki minullakin on suunnitelmissa viedä halukkaat viinimatkalle, joka vie maailman ympäri! Ajatuksena on tulevan talven aikana pitää tehostettu viinikurssi tämän blogin kautta, jossa käymme viiniasiat läpi a:sta ö:hön; rypäleet, viinilajit, valmistus, viinimaat, arviointi ja viini ja ruoka. Mikäli innostuta riittää, niin matkalle lähdetään viimeistään lokakuussa.