Hirvihaukku on hirvimiehen välipala

Hirvimiehellä on hätä ja hyvä mieli, ensin passissa ja sitten kaadon tapahduttua. Mitä valmistaa saalislihoista? Jauhetusta hirvenlihasta tehdyt pienet pihvit ovat maistuva lisä perinteisille hirviherkuille. Ne toimivat sopivina haukkapaloina niin kämpällä jahtien välissä kuin kotosalla täyttävinä välipaloina.

Hirviburger on pieni välipala, jossa on eväitä ja makuja suureen nautintoon. Hirvenjauhelihasta paistetut mehevät pihvit maistuvat itsetehtyjen, tuoreiden sämpylöiden välissä. Lisukkeissa on valinnanvaraa sipulirenkaista majoneesiin ja yrtteihin!

Pannulla paistuessaan maustetut hirven jauhelihapihvit saavat makuunsa paahteisuutta ja syvyyttä.

Hirvenlihapihvit (13‒16 kpl)
600 g hirven jauhelihaa
400 g sikanauta jauhelihaa
1 sipulikeittopussi
1 sipuli pieniksi silputtuna
2 pientä kananmunaa
suolaa
lihamaustetta

Sekoita lihat keskenään ja lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita hyvin ja anna makujen tasaantua kaksi tuntia. Tarkista maku ja paista jauhelihasta pannulla voissa pieniä pihvejä.

Kaurapuuron lopusta, tilkasta vettä, palasta hiivaa, jauhoista, suolasta ja rypsiöljystä rakentuu maukassämpylätaikina. Pienet sämpylät maistuvat välipalana tai eväinä metsästysretkellä.

Pinotage ja riistaruoka ovat maukas yhdistelmä
Pinotagessa ja riistan aromeissa on aitoutta sekä vivahteikkuutta. Etelä-Afrikkalaisen KWV:n Pinotagen savuinen sekä mausteinen olemus istuu hyvin hirven jauhelihapihvien vastaaviin aromeihin. Rypäleet tulevat läheltä merta ja antavat viinille raikkautta. Näin viinikokonaisuudesta tulee luonnikas ja se sopii tasapainoisesti hirviburgerin täyteläiseen makuun.
 
Pinotage on aito afrikkalainen viinielämys.

Viinilasillinen:
KWV Classic Collection Pinotage. Etelä-Afrikka, Western Cape 2022. Alko 6726. Hinta 11,98.
Tummanpunainen, marjaisa tuoksu ja täyteläinen, hennon tanniininen, savuinen ja mausteinen maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Naamiokuva: Eeva Remes
 

Sabragen sivalluksia suomen suvessa ja syksyssä

Kuohuviinipullon kaulan katkaisu sabrage-menetelmällä, joko sapelilla tai miekalla, sanotaan olevan peräisin Napoleonin ratsuväeltä. Pullon avaaminen onnistuu hyvin myös vesurilla tai suurella jäykkäteräisellä veitsellä.
  
Anna pullon jäähtyä jääkaapissa useita tunteja ennen avaamista ja käsittele varovasti. Vältä turhaa hölskyttelyä. Kuori pullon metallifolio pois ja löysennä samalla metallista sidelankaa. Ota pullo tukevasti toiseen käteen, pidä 45 asteen kulmassa ja suuntaa vapaata tilaa kohden. Liu’uta teräasetta voimakkaasti pullon saumaa pitkin kaulaa kohden. Nopea viiltoliike osuu pullon suuosan kohoumaan ja katkaisee pullon kaulan korkin alapuolelta. Nappisuoritus Häkärinteillä osoittaa että sulhaskanditaatti hallitsee tämänkin homman.

Viilto katkaisee kaulan ja kuohuviini on kaadettavissa suoraan alla odottaviin laseihin. Korkattu kuohuviini on kuten kohokas. Se ei odota vieraita, vaan vieraat odottavat sitä, malttamattomasti! Näin myös Tahkolla synttäritunnelmissa.

 Kyllä se onnistuu kauniimmaltakin sukupuolelta, kuten Justiinat toteavat Varkaudessa!
 
Ammattilainen hallitsee sabragen tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkapa sisätiloissa VRHE-messujen Näytöskeittiössä. Mies, franciacorta, tyhjät Riedelit (toistaiseksi) ja kassara, siitä se lähtee.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes

Albariño, Godello and Mencia glorifies Galicia

History of vines dates back nearly two millenniums in Nothern part of Spain, back to time of Romans. During the years of 21th century boost for local and indigenous grapes have lifted their wines on spot light. Albariño, Godello and Mencia serves nuances and novelties from autonomous community of Galicia, namely in O Ribeiro, Ribeira Sacra, Valdeorras regions and in Bierzo in the province of Leon.

Wines have long history in Nothern parts of Spain.

There are very old plantations on vines in Galicia, some more than 100 years old.

 White grape varieties in Galicia.
 
Albariño has an elegant touch
Albariño grape comes from northwestern parts of Iberian Peninsula, namely Galicia in Spain and Minho in Portugal. The grape has thick skin and the crop is limited. On the nose Albariño is identified by its fruity aromas and floral tones, like ripe peaches and apricots. On palate wines are full-bodied, delicate, with plenty of character; dry, tasty, elegant with great balance and length.

Godello’s comeback
Godello is one of the native grapes in Northwestern Spain, and it was nearly fading during the last decades of last century, in the 1970’s and 1980’s. However the gape was newly found in the beginning of 2000, and have had a fresh start. It’s boost is giving way to one of the distinquished white grape varieties within sommeliers, first in Spain and then around. Godello is aromatic grape like Albariño, although its aromas have less floral nuances. There are obvious aromas of apple, peach and pineapple. Godello produces fine and well-structured wines that can age well and be fermented in oak, still having fresh touch.

 Red grape varieties in Galicia.

Mencia’s conversion
Mencía is one of the present-days cult grapes in Spain. In the past traditional mencia wine were pale, light-bodied, simple and rustic, aimed for early consumption. New generation of young and talented winemakers changed the course of the Mencia. They want to produce to wine lovers authentic and more versatile wines, where they can taste the fruit of the grape and where the origin of the wine brings out the unique of the soil. Old vines, growing on hillsides, makes it possible with proper management in vineyards that on the glass one can taste more quality and sense more fruity, more nuances and terroir. Mencia’s home base lays at its best in the province of Leon, where Bierzo’s soils suits particularly well for the vines. It grows very well also in different regions of Galicia, such as Valdeorras and Ribeira Sacra.
 
Glass of wine:
Leo Martin Mencia. Spain, Kastilia-Leon, Biezo 2011.
Red, medium-bodied, fruity notes, well-balanced, with subtile tannins, spicy and mocha taste.

Castillo de Ulver. Spain, Bierzo. Menzia.
Ruby red, fruity, medium-bodied, well-balanced, soft and fresh taste.

La Liebre y la Tortuga. Spain, Rias Baixas 2012. Albarino.
Greenish yellow color, citrus and apple aromas, dry, medium-bodied, crispy, refreshing taste.

Go de Godello. Spain, Bierzo 2011.
Yellow, fruity, dry, balanced, accidy, herbal and fruity taste.

Moure Tradicion is a special wine with very limited production. Strickly handmade wine with minimal mechanical-technological intervention. The variety of grapes can change every harvest, multivarietal blend possible, like Albarino&Godello. Bottles-decanter has unique and original Martin Berasatequi System.

Text and photos: Heikki Remes                                                                                www.viinimies.com
 

Aika on cavan ja ”kaviaarin”

Lokakuu on vihonviimeisin aika maistella todellista makuilottelua, jossa viileän raikas espanjalainen kuohuviini, cava ja suomalainen ”kaviaari”, muikun mäti kohtaavat. Mikään ei voita juuri paistetun blinin, sen kanssa tarjottavan tuoreen, kevyesti suolatun ja pakastamattoman muikun mädin sekä kuohuviinin vivahteikasta ja makuja hivelevää yhdistelmää!

Viinissä on totuus; tule, näe ja maista se!
 
Cavan sisin olemus on sen toisessa käymisessä, jossa hiivasakka tuottaa kuohuviinin kuplat ja autolyyttisen maun.

Lähes jääkylmä ilmanala antaa troolista hyvän muikkusaaliin, joka tarjoaa herkkuhetken, jos toisenkin!

Maija Karppinen, kainuulainen muikun mädin taitaja ja laittaja, korostaa että hyvä ja kuiva mäti narskahtaa suussa. Laadun varmistaa viiltämällä puukolla mätikekoon vaon, jolloin kuiva mäti säilyttää muotonsa, eikä painu kasaan!

Tattari- ja ohrajauhoista paistetuissa blineissä muikun mäti rakentaa lisukkeiden kanssa maistuvan makuelämyksen.

Syksyn ruokaklassikko rakentuu blinistä ja sen kanssa tarjotusta hyvin viilennetystä cavasta.

Viinilasillinen:
Cava Guilera on pieni, perheomisteinen cavatalo, joka tekee ainoastaan Reserva ja Gran Reserva cavaa. Guileran erikoisuutena ja valttina on cavan kypsyttäminen pullossa jopa kymmenen vuotta. Cavan tuotannosta Gran Reservaa tuotetaan vain 2 %, jonka lain mukainen kypsytysaika on vähintään 30 kuukautta. Reservan osuus tuotannosta on noin 12 %, minimikypsytysajan ollessa vähintään 15 kuukautta. Peruscavaa on loppuosa 86 %, jota kypsytetään vähintään 9 kuukautta. 

Kripta on ainutlaatuinen toteutus cavasta, edustaen yhden miehen, Agusti Torello Matan unelmaa cavan sisimmästä olemuksesta, laadusta ja estetiikasta. Sen syntyi vuonna 1979, ja rakentuu Penedesin alueen perinteisistä rypäleistä, jotka ovat poimitut vanhoista viiniköynnöksistä.

Mistinguett Vintage Edition Rose Brut. Espanja, Cava 2012. Trepat. Alko nro 535167. Hinta 9,50
Vaaleanpunainen, hedelmäinen tuoksu ja kuiva (10g/l), herukkainen, vivahteikas, hapokas ja raikas maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes                                                                              www.viinimies.com

Lähde viinikävelylle viinimessuilla

Hyvä viinien ystävä!
Viini, ruoka & hyvä elämä -messuilla on valinnan varaa ja vaikeutta viineissä, sillä tarjolla on satoja ja taas satoja viinejä. Kokoa pieni porukka, 2‒5 henkilöä, ja lähde Viinimiehen mukaan tutustumaan muutamiin erikseen valittuihin viineihin. Käymme eri maahantuojien osastoilla maistelemassa viittä erilaista viiniä, joilla on jotain sanottavaa ja annettavaa. Kierroksen hinta viineineen 20 euroa/hlö.

Viinimessut kokoavat viini-ihmiset yhteen maistelemaan ja tutustumaan eri maiden viineihin ja niiden taustoihin.

Viinimiehen löydät osastolta 4 e 42, Pernod Ricard Finland, kertomassa viineistä, niiden maailmasta sekä ruoan ja viinien makuliitosta.

VIISASTU VIINISTÄ  -  LÄHDE VIINIKÄVELYLLE
MAISTELLAAN JA TUTUSTUTAAN viiteen VIINIIN.  Hinta 20 euroa/hlö.

Perjantai 24.10
klo 15.00 - 15.45 vapaa
      16.00 - 16.45 vapaa
      17.00 - 17.45 vapaa
      18.00 - 18.45 -
      19.00 – 19.45 vapaa
Lauantai 25.10
klo 10.00 – 10.45 vapaa
      11.00 – 11.45 -
      12.00 – 12.45 -
      13.00 – 13.45 vapaa
      14.00 – 14.45 vapaa
      15.00 – 15.45 vapaa
      16.00 – 16.45 vapaa
      17.00 – 17.45 -

Varaa aika osoitteesta viinimies@viinimies.com

Viini-/ruokakirjat tarjouksessa. Italian, Chilen ja Ranskan viini-/ruokakirjat ovat esillä messuhintaan.


   Hanki KAHDEN MAAN MAKUJA -uutuuskirja HINTAAN 20 euroa/kirja

    Osta MAISTUU VIINIEN KANSSA -kirja


CHILE, RANSKA HINTAAN 10 euroa/kirja.

www.viinimies.com

Metso säväyttää metsässä ja lautasella

Metsämiehen haaveena on kohdata metso metsästysreissulla ja palata kotiin repussa tuo metsästäjien arvostama todellinen metsälintujen valtias. Esteetikolle ja kulinaristille metso näyttäytyy parhaimmillaan luonnossa puun latvassa ja maukkaana fileenä lautasella.

Metso on juhlava näky metsässä ja maukas harvinaisuus lautasella.

Niin tai näin, vuosittain 50000 yksilöä päätyy metsästäjien saaliksi ja sitä kautta lautaselle.

Mausteseos rintafileille:
10 salvian lehteä
5 ruohosipulin vartta
2 tl merisuolaa
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl fariinisokeria

Hiero ainekset morttelissa hienoksi tahnaksi. Irrota metson rintafileet rintalastasta irti ja hiero mausteseos fileiden pintaan. Anna maustua parisen tuntia.
 
Pyyhi fileiden pinnat kuivaksi ja paista pannulla 2─3 minuuttia puoleltaan. Nosta fileet folioiden päälle, laita katajan oksa kunkin fileen päälle ja sulje foliopaketit tiiviisti.

Tee sillä aikaa kastike. Laita fileiden paistopannulle 1 dl kanalientä ja 1 dl portviiniä sekä 1 tl suolaa, muutama katajanmarja ja lusikallinen mustaviinimarjahyytelöä. Hauduta kunnes jäljellä on vajaa kolmannes. Ennen tarjoilua vatkaa sekaan 25 grammaa voita, joka antaa kastikkeeseen makua ja kauniin kiillon.

Anna fileiden vetäytyä kymmenen minuuttia foliossa ja leikkaa fileet siivuiksi. Tarjoile tatti- ja Pinot Noir -risoton sekä portviini-kastikkeen kanssa.

Roseiset metson rintafileet, punaviiniin tehty sienirisotto, mustaherukat, katajan oksat, yrttisilppu, ohuet lampaanjuustosta leikatut lastut ja punertava Pinot Noir rakentavat ateriakokonaisuuden joka tekee kunniaa niin metsän valtiaalle kuin kokillekin!

Pinot noir on klassinen lintuviini
Pinot noir -viineihin pääsee parhaiten sisälle, kun niitä nauttii ruokien kanssa, sillä pinot noir viihtyy ruokapöydässä. Rypäleen aromaattisuus, hyvä happorakenne sekä kiltit tanniinit tekevät siitä monikäyttöisen ruokaviinin. Riistalinnuista valmistettujen ruokien kanssa viinin hienostuneet, vivahteikkaat ominaisuudet tulevat hyvin esille. Metson ja pehmeän sienirisoton kanssa Uuden Maailman pinot noir viihtyy hyvin. Viiniköynnökset kasvavat parhaiten viileässä ilmanalassa, jolloin pitkän kasvukauden ansiosta saadaan aromikkaita ja täyteläisiä rypäleitä. Uuden-Seelannin marjaisat, mehukkaat ja täyteläiset pinot noir-viinit maistuvat nykykuluttajalle, sillä niissä viinin hinta ja laatu ovat kohdallaan.

Viinilasillinen:
Bel Echo. Uusi-Seelanti, Marlborough 2011. Alko nro 461597. Hinta 19,90.
Purppuranpunainen, kirsikkainen tuoksu ja keskitäyteläinen, kypsä, tasapainoinen ja tamminen, pitkä maku.

Teksti: Heikki Remes
Valokuvat: Mikko Niemi
 www.viinimies.com

Sienisadosta superruokaa suuhun ja säilöön

Päivä syksyisessä sienimetsässä antaa ahertajalle mielihyvää ja elämyksiä monessa muodossa. Vaeltelu luonnossa sieniä etsien on vastapainona arkiselle aherrukselle työelämässä. Kuulas ja raikas ilma sekä syksyinen metsä tarjoavat mielekkään ympäristön hyötyliikunnalle. Usein metsä palkitsee vaeltajan myös sienillä, joista riittää heti pannulle laitettavaa sekä säilöttävää vastaisen varallekin.
 
Korillisesta herkkutatteja ja kuivatuista sienistä riittää makuelämyksiä moneen ruokahetkeen.
 
”Herkkutattiviljelmästä” riittää poimittavaa päivittäin. Nuoret sienet nousevat suotuisissa olosuhteissa poimintakuntoon parissa päivässä ja merkkikepit opastavat varomaan pieniä sienenalkuja.
 
Sienet säilyttävät hyvin arominsa kuivattuina ja pienet, ohuiksi leikatut tattisiivut kuivuvat nopeasti.
 
Sienirisotto on syksyinen herkku:
2,5 dl risottoriisiä
1 laakerinlehti
4 kevätsipulia
2 valkosipulin kynttä
1 dl sieniä (herkkutatteja, kantarelleja)
5 dl kanalientä
25 g voita
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja valkopippuria
valkoviiniä
 
Puhdista ja paloittele ensin sienet sekä kuullota ne pannulla pienessä määrässä ruokaöljyä. Kuumenna kattilassa voi sekä oliiviöljy ja kuullota silputut sipulit. Lisää sekaan riisi sekä laakerinlehti ja anna kuumentua ja kuullottua muutama minuutti. Kaada kanaliemi vähitellen kattilaan koko ajan riisiä sekoittaen Hämmennä riisiä kypsentämisen aikana, jolloin riisistä irtoava tärkkelys tekee risotosta kermaisen pehmeän ja lusikoitavan kokonaisuuden. Lisää valmiit, kevyesti voissa kuullotetut sienet valmistuksen puolivälissä ja poista samalla laakerinlehti. Valmiin risoton makua voi syventää loppuvaiheessa tilkalla viiniä ja antamalla makujen tasaantua muutaman minuutin ajan ennen tarjoilua. Halutessa risottoon voi lisätä nokareen voita tai hieman juustoa. Risoton kypsentäminen kestää noin 20 minuuttia.

Viini tekee sienirisotosta juhlavan aterian
Sienirisoton makumaailma on hienostunut ja hennon makea. Sipulit antavat makuun aromaattisuutta ja sienet, viinien todelliset makukumppanit, tuovat makuun täyteläisyyttä. Yhdessä ne täydentävät ja korostavat makujen harmoniaa. Hedelmäisen viinin pehmeys korostaa risoton kermaista olemusta ja juhlavuutta.
   Pinot Grigio -rypäle kuuluu Pinot-rypäleiden sukuun, valkoisen Pinot Blancin ja punaisen Pinot Noirin tuttuun perheeseen. Yhteistä Pinoteille ovat hedelmäisyys ja vivahteikkuus sekä rypäleiden tiivis kasvumuodostelma. Pinot Grigion runsaille sekä vivahteikkaille aromeille ominaista ovat hento savuisuus ja eksoottiset hedelmät. Pinot Grigiossa on voimaa sekä korkea alkoholipitoisuus ja viinit on hyvä nauttia nuorena. Köynnösten kasvupaikka vaikuttaa rypäleisiin ja sitä kautta viinien olemukseen. Uuden Maailman Pinot Grigioissa maistuvat rypäleen hento mausteisuus, samoin hunajan makeus sekä voin pehmeys. Viineissä on keveyttä niin värissä kuin maussa.
  
Viinilasillinen:
Yellow Tale Pinot Grigio. Australia, 2011. Alko nro 557677. Hinta 9,98. Valikoimassa 22.9.2014.
Vaaleanvihertävänkeltainen, sitruksinen tuoksu ja hedelmäinen, keskitäyteläinen, hapokas ja pehmeä maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
 

Uunipihvi on helpoin ja maukkain syysruoka

Uunipihvi on sinun juttusi, mikäli syystyöt puutarhalla pitävät sinut kiireisenä, ja toisaalta haluat samanaikaisesti päteä ruoan kanssa. Sadon noston ohessa kuori puutarhan juureksia ja laita ne pataan kevyesti maustettujen pihvilihojen kanssa. Pataruokiin käyvät lihojen edullisetkin osat. Niiden sideaineet ja pehmeä rasva antavat makuun täyteläisyyttä. Uunissa pitkään muhineessa padassa syksyn sato maistuu runsaimmillaan. Mikäli haluat hieman juhlistaa ruokatarjontaa, niin punajuuririsotto ja maustevoi punaviinin kanssa rakentavat maukkaan aterian syyspäivän kunniaksi.

Yksinkertaista ja hyvää; padassa hautuneita juureksia, lihaa punajuuririsoton ja maustevoin kanssa.

Uunipihvi neljälle:
neljä porsaan (kassler), naudan (entrecôte) tai lampaan pihviä lavasta, etuselästa tai ulkofileestä
3 pientä naurista
3 porkkanaa
3 sipulia
1 palsternakkaa
voita
2 tl suolaa
hieman rouhittua mustapippuria
2 laakerinlehteä
hieman tummaa siirappia
timjamia, salviaa

Mausta lihat suolalla ja pippurirouheella. Kuori ja lohko juurekset isoiksi kuutioiksi. Laita padan pohjalle hieman voita ja siirrä kasvikset pataan. Mausta kasvikset suolalla ja tilkalla siirappia, sekä laita mukaan laakerinlehdet. Nosta päälle pihvilihat ja kaada pataan vettä sekä hieman rypsiöljyä. Lihat ja kasvikset saavat kypsyä ja hautua padassa kannen alla 170 asteessa noin kaksi tuntia. Lisää vettä tarvittaessa, niin ettei pata pääse kuivumaan. Mikäli haluat ruoka-annokselle vivahteikkuutta ja väriä tarjoa lisänä punajuuririsottoa sekä maustevoita. Rapea vaalea maalaisleipä ja lasillinen hedelmäistä punaviiniä täydentävät aterian.
 

Punajuuririsotto:
150 g punajuurta
2 sipulia
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2,5 dl risottoriisiä
5 dl kasvislientä
mustapippuria

Kuori punajuuret ja raasta karkeaksi raasteeksi. Kuori ja silppua sipulit. Kuullotta punajuuret ja sipuli pannussa voin ja öljyn seoksessa. Lisää sekaan risottoriisit ja anna kuullottua muutaman minuutin ajan. Lisää kasvislientä vähitellen kattilaan koko ajan hämmentäen. Hämmennä risottoa kypsentämisen aikana niin ettei se tartu kiinni kattilaan. Risoton kypsentäminen kestää noin 20 minuuttia. Mausta lopuksi.

Maustevoi:
100 g voita
kourallinen salvian lehtiä
1 tl vastajauhettua mustapippuria
½ tl suolaa

Hienonna salvian lehdet terävällä veitsellä hienoksi silpuksi. Sekoita silppu huoneenlämpöiseen voihin. Aseta maustevoi folion päälle, muotoile pötköksi ja laita pakasteen muutamaksi tunniksi.

Pataruoka kaipaa kumppanikseen maanläheistä, rehtiä punaviiniä
Runsaanmakuinen pataruoka ja siinä maukkaiksi kypsyneet, pehmeät juurekset maistuvat keskitäyteläisten ja lievästi tanniinisten punaviinien kanssa. Käsinpoimitut rypäleet viiniin tulevat arvostetulta Margaret Riverin viinialueelta Wilyabrup-joen varrelta. Intian Valtameren läheisyydessä, viileillä alueilla kasvaneet rypäleet kehittyvät hitaammin ja niistä tulee raikkaampia sekä aromaattisempia. Lyhyehkö, vajaan vuoden kypsytys terästankeissa ja tammitynnyreissä antaa viinille vivahteikkuutta, säilyttäen kuitenkin rypäleiden marjaisuuden. Tumman purppuranpunaisen viinin maku tasapainoilee voiman ja pehmeyden välillä. Viini maku on nuorehko sekä mausteinen, tanniinit ovat tasapainoiset ja viini maistuu mukavasti uunipihvin kanssa.


Viinilasillinen:
Breathing Space. Australia, Länsi-Australia 2013. Cabernet S., Shiraz Alko nro 430947. Hinta 12.99.
Tummanpunainen, mustaherukkainen tuoksu ja keskitäyteläinen, mausteinen, pehmeä ja lämmin maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Etikkaiset maustekurkut säilövät sadon talteen

Syksy on kotipuutarhurille kiireistä, mutta samalla antoisaa aikaa. Se huipentuu sadon korjuuseen niin marjatarhassa kuin kasvimaalla. Itsesäilötyt avomaankurkut ovat yksi puutarhurin ylpeyden aiheita. Täytetyt ja kauniit kurkkupurkit todistavat onnistumisesta kasvimaalla ja ennakoivat maistuvia hetkiä kurkkuherkkujen parissa talven aikana.

 
Maustekurkut:
3 kg avomaankurkkuja
mustaherukan lehtiä
tillin kukintoja
3 rkl piparjuuren lastuja

Mausteliemi:
3 l vettä
6 dl väkiviinaetikkaa
3 rkl karkeaa suolaa
2 rkl maustenelikoita
2 rkl valkopippureita
2 rkl sinapinsiemeniä

 
Pese kurkut hyvin ja liota yön yli kylmässä vedessä. Sekoita mausteliemen ainekset keskenään ja kuumenna liemi kiehuvaksi. Anna jäähtyä. Huuhdo herukan lehdet ja tillin kukinnot hyvin. Leikkaa piparjuuresta ohuita lastuja. Jätä osa kurkuista kokonaisiksi ja leikkaa osa viipaleiksi tai siivuiksi säilöntää varten. Valuta kurkut ensin ja lado ne tiiviisti purkkeihin. Laita mustaherukan lehtiä, tillin kukintoja ja piparjuuren lastuja lisämausteiksi ja koristeiksi kerroksittain kurkkujen väliin. Kaada lopuksi jäähtynyt liemi kurkkujen päälle, niin että kurkut peittyvät kokonaan. Säilytä kurkkupurkit viileässä. Kurkut ovat valmiit ja syötävissä muutaman päivän kuluttua.

 
Teksti ja kuvat: Heikki Remes

Kahden maan makuja -kirja on onnen avain

”Onnellisuuden saavuttaa vähin eväin” on Kahden maan makuja -kirjan maukas sanoma. Hyvä ruoka on oiva lähtökohta, josta viini rakentaa nautinnollisen kokonaisuuden. Näistä lähtökohdista kirjassa kerrotaan Italian viineistä suomalaisessa ruokapöydässä, ja tarjotaan kotikokkaajalle ruoka- ja viinitietoutta sekä maukkaita elämyksiä.


Kahden maan makuja -kirja on nyt kansissa ja kirjan painos tulee ulos ja myyntiin syyskuussa.

Italian viinit ovat oleellinen osa kirjan antia, johon paneutuminen on vaatinut tutustumista viinivalikoimaan ja niiden makumaailmaan lukijoiden puolesta!
 
Suomalainen ruoka, tässä siikaa uunissa Luganan kanssa, täydentää Kahden maan makuja -kirjan maanläheiseksi kokonaisuudeksi ruoan viinisuosituksen kanssa.

Kirjassa on 208 sivua, jossa pääosan muodostavat Italian eri viinialueet ja niissä olevat ruokaohjeet. Maukkaat ja helppotöiset ruokaohjeet, ruokahalua herättävä esillepano, monipuoliset viinivaihtoehdot sekä maanläheinen taitto kauniine kuvineen johdattavat lukijan matkalle kahden maan makuihin. Kustantajan ilmoittama kirjakauppahinta on 28 euron tasolla. Viiniblogin lukijoille kirja hinta tullee olemaan noin 20 euroa!

Viini- ja ruokaterveisin Heikki Remes, viinimies Västinniemeltä

www.viinimies.com

Friteeraus korostaa makujen luonnollisuutta

Uppopaistaminen eli friteeraaminen tarjoa makuelämyksiä, jossa ruoan maku on luontainen ja hyvin maistettavissa. Poimi kasvimaalta tuoreita kesäkurpitsan kukkia, porkkanoita, parsan varsia ja lehtikaalin, pinaatin ja nokkosen lehtiä. Friteeraa ja nauti kasvien aidoista aromeista, rakenteesta ja maukkaudesta!

Friteeraus (fritto misto) on ikivanha tapa laittaa ruokaa, jossa ruoka-aine upotetaan kuumaan öljyyn. Uppopaistaminen on nopeaa ja antaa ruoalle pureksittavuutta sekä keveän makutuntuman. Oikeanlainen syväpaistaminen ei tee ruoasta rasvaista eikä juurikaan nosta ruoan energiamäärää, sillä ruoan kosteus hylkii öljyä. Oleellista on, että paistoöljy ei ole liian kuumaa eikä ruokaa pidetä liian pitkään paistoöljyssä. Kuorruttamalla raaka-aineet tärkkelystä ja kananmunaa sisältävällä friteeraustaikinalla ruoan sisus säilyy pehmeänä samalla kun ulkokuori on rapea ja paahteinen.

Uppopaistotaikina, 2 annosta
1 kananmuna
0,4 dl kylmää vettä
0,4 dl valkoviiniä
1 rkl oliiviöljyä
1 dl (65 g) vehnäjauhoa
hieman tl suolaa
1 l oliiviöljyä syväpaistamiseen

Valmista ensin friteeraustaikina. Erottele munan keltuainen ja valkuainen. Sekoita keltuainen veteen ja yhdistä viinin, oliiviöljyn ja vehnäjauhojen kanssa. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja yhdistä taikinaan. Mausta suolalla. Lämmitä öljy noin 170-asteiseksi. Öljy on sopivan kuumaa, kun öljyyn pudotettu taikinan pisara kiehuu sihisten.

Tuoreet pienikokoiset tai paloitellut kasvikset ovat omiaan friteeraamiseen.

Valuta kasvikset hyvin, kuivaa he huolellisesti talouspaperin päällä ja leikkaa juurekset ohuiksi lastuiksi. Friteeraa paistoöljyssä rapeiksi ja kauniin kullanruskeiksi. Uppopaista kauhallinen kerrallaan noin 2–4 minuuttia ja nosta kasvikset jäähtymään. Valuta ja nauti saman tien tuoreeltaan rapean patongin ja hyvin viilennetyn valkoviinin kanssa.

Frittiviinit
Friteeraus antaa ruoka-aineelle pureksittavuutta ja hieman pehmeyttä, säilyttäen kuitenkin raaka-aineen oman maun. Sen mukaisesti raaka-aine määrittelee viinikumppanin. Friteeratuille kasviksille sopivia valkoviinejä voi hakea Keski- ja Etelä-Italiasta. Paikalliset rypäleet, kuten Catarratto, Falangina, Fiano, Grechetto ja Procanico, tarjoavat mielenkiintoisia vaihtoehtoja viinivalinnalle. Oleellista on, että viinissä on hedelmäisyyttä ja hapokkuutta.
 
Viinilasillinen:
Gotto d’Oro Frascati Secco. Italia, Lazio 2013. Malvasia, Trebbiano. Alko nro 540827. Hinta 8,24.
Vaaleankeltainen, omenainen tuoksu ja kuiva, sitruksinen, hapokas ja hieman yrttinen maku.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes

www.viinimies.com