Silakkalaatikko – herkullista ja harmillisen hyvää

Arkinen silakkalaatikko on ekologinen, terveellinen ja edullinen suomalainen perinneruoka. Harmillinen siinä mielessä, että nykyajan ruokaohjeissa perinteisen ja vanhanajan silakkalaatikon makumaailma trendien mukaisesti tuunataan uusiksi erilaisten juuresten, yrttien ja itämaisten mausteiden kautta. Eikä siinä sinällään ole mitään pahaa, mutta vanhan liiton ihmiselle aito, perinteinen makumaailma on se ainut oikea!
 

Silakkalaatikko, ohje Tyttöjen Keittokirjan toisesta painoksesta vuodelta 1927.
10─12 kpl suolasilakoita
6 kpl perunoita
1 sipuli hienonnettuna
1 rkl voita
1 tl suolaa
hieman valkopippuria hienonnettuna
munamaitosuurus:
-1 kananmuna
-1 rkl vehnäjauhoja
-3 dl maitoa
-ripaus suolaa
1 rkl korppujauhoja pinnalle

Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi, Poista suolasilakoista päät ja selkäruodot sekä liota hetken kylmässä vedessä. Voitele uunivuoka ja lado sille kerroksittain perunaviipaleita sekä silakkafileitä. Ripottele jokaisen kerroksen väliin silputtua sipulia, mausteita ja voinokareita. Päällimmäiseksi tulee kerros perunaviipaleita. Vispilöi maidosta, jauhoista ja kananmunasta seos ja kaada se vuokaa. Sirottele päälle korppujauhoja ja laita muutama voinokare. Kypsennä uunissa 200 asteessa tunnin verran, niin että laatikko saa pinnalleen kauniin paahteisen värin.


Silakka on erinomainen ja terveellinen ravintoaine, jossa on pehmeää rasvaa, hyviä rasvahaapoja ja proteiineja. Peruna- siivujen ja sipulisilpun kanssa silakkalaatikko on helppotekoinen sekä edullinen arkiruoka, jossa on perinteitä ja makua.


Silakkalaatikko ja Grauer Burgunder maistuvat tasapainoisesti
Silakkalaatikon makumaailma on vähäeleinen, kuitenkin maukas, siinä on kermaisuutta sekä sopivasti suolaisuutta. Viinikumppanin, Graues Burgunderin, kypsän hedelmäisyys sekä hento mausteisuus ja hapokkuus sopivat sopuisasti silakkalaatikon säyseään makumaailmaan.

Viinilasillinen:
Fritz Walter Grauer Burgunder Trocken. Saksa, Pfalz 2019. Alko 578777. Hinta 9,98. Vegaani.
Vaaleankeltainen, tuoksu kypsän sitruksinen ja maku kuiva (8 g/l), hapokas (5,7 g/l), hedelmäinen, hennon mausteinen.

Teksti ja kuvat Heikki Remes
www.viinimies.com

Blinit ja viinit ovat helmikuun herkkuja

Blinit eli linnit ovat alkutalventalven ja erityisesti laskiaisen ajan perinteistä herkkua. Kultaisen paistoksen ja aurinkoisen mädin maut ja värit johdattavat ajatukset jo lähestyvään kevääseen. Myös alkuvuoden keventyvät viinivalinnat täydentävät keväistä makumaailmaan. Blinien ja viinien makuliitto tarjoaa liki rajattomat mahdollisuudet maistella ja nauttia erilaisten blinitäytteiden ja viinien makuyhdistelmistä.

 

Blinit (6:lle):
2 dl kädenlämpöistä maitoa
0,5 dl ruokakermaa
1 rkl hiivaa
1 dl tattari- tai ohrajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
voita paistamiseen 

Liuota hiiva maidon ja kerman seokseen. Vatkaa jauhot sekaan. Peitä kulho ja jätä taikina käymään lämpimään 3-4 tunniksi. Tästä blinit saavat niille ominaisen happamahkon maun. Lisää taikinaan muut ainekset. Paista keskilämmöllä kullanruskeita, paksuhkoja ohukaisia. Kahden minuutin paistoaika puolellaan riittää kypsyttämään blinit sisältä kypsiksi. Blinit ovat rapeita ja maistuvia, kun ne nautitaan heti paistamisen jälkeen. Valmista lisukkeet valmiiksi ennen blinien paistamista. Blinien kanssa voi tarjota mätiä, sienisalaattia, suolakurkkuja ja punasipulirenkaita sekä ranskankermaa tai smetanaa. Rouhaisu pippurimyllystä viimeistelee tarjottavan makukokonaisuuden.

Sienisalaatti
2 dl silputtuja, liotettuja suolasieniä
½ sipulia pilkottuna
100 g raejuustoa
tilliä
mustapippuria
punasipulia koristeluun
Sekoita sienten joukkoon raejuusto ja silputtu sipuli. Mausta mustapippurilla ja tillillä.

 
Blinien suolaisuus ja hapokkuus vaativat viiniltä voimaa
Pohdittaessa blineille sopivia viinivalintoja on hyvä miettiä etukäteen blinien valmistukseen käytettävien raaka-aineiden ja niiden lisukkeiden aromikkuutta ja voimaa. Tuoreen hedelmäiset ja hapokkaat viinit tarjoavat mukavasti vastavoimaa ruoan moninaisuudelle. Castillo de Molinan kuivasta ja hedelmäisestä kuohuviinistä löytyy kuplivaa voimaa ja sitrusmaista terhakkuutta blinien makuun. Rypäleiden moninaisuus sekä olemus viinissä toimivat ladun takeena, ja kuohuviini sinällään juhlistaa bliniateriaa. Vicarage Lanen Rosé kokonaisuudessaan on tyylikäs bliniviini, jossa Pinot Noir -rypäleen maku- ja värimaailma käyvät harmonisesti yksiin blinien rinnalla. Blinit ovat ehdottomasti yksi alkutalven juhlavia pieniä herkkuruokia, ja silloin kun haluaa nostaa yhtä juhlavan viinin blinien kaveriksi on Schlumbergerin Les Princes Abbés Riesling juuri oikea valinta.


Viinilasillinen:
Castillo de Molina Cuvée Brut. Chile. Chardonnay, Pinot Noir, Pinot Grigio. Vegaani.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu sitruksinen ja maku kuiva (11 g/l), hapokas (7,2 g/l), aprikoosinen, mausteinen ja pirteä.

Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir Rosé. Uusi-Seelanti, Canterbury 2020. Alko 902398. Hinta 14,90.
Vaaleanpunainen, tuoksu punamarjainen ja maku kuiva, erittäin hapokas (8 g/l), vadelmainen.

Domaines Schlumberger Riesling Les Princes Abbés. Ranska. Alsace 2017. Alko 952977. Hinta 23,79.
Viherkeltainen, tuoksu hedelmäinen ja maku kuiva, erittäin hapokas (8,6 g/l), yrttinen, vivahteikas sekä aromikas.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com 

Burbot soup and Tămâioasa Românească ─ aromatic combination

Original Finnish fish soup is one of the traditional and appreciated seasonal dish during late winter. Although the burbot soup hasn’t ostentatious presentation the aromas of soup is delicate and taste is soft. Burbot’s liver and roe are special delicacies that highlights the taste experinece. Not to speak the aromatic taste and combination of Tămâioasă Românească, that is Romanian grape variety with a tradition of over 2000 years.

Burbot is as a foodstuff that is pale red, fleshy, light, tasteful and nearly bonefree.. Roe (yellow) and liver (left down below) are special delicacies

Burbot soup:
-burbot, about 1 kilo
-500 potatoes
-3 small onions
-Jamaica pepper
-2 laurel leaf
-chive
-salt
-water
for thickening
-2 dl milk
-1 spoonful of wheat flour
-fresh dill

Peel potatoes and onions, cut up, put them into the kettle with laurel leafs, add water just to top the potatoes. Cook them gently. Add after 30 minutes pieces of burbot, skim the foam away and and peppers. Thicken the soup with mixture of cold milk and flour. Add nearly at the end burbotäs liver and roe. Season with salt, chadd of chive, dill and knob of butter.
 
Traditional burbot soup’s taste has soft, nuanced and down-to-earth aromas. Gentle taste get its taste through ripe potatoes and onions and some green colour via chive. Tămâioasa Românească and burbot soup makes together a balanced and tasty combination with their traditional backgroud. 

Glass of wine:
Tămâioasa Românească. Romania, Northern Dobrogea, Sarica Niculitel vineyard, Vinuri De Măcin (Alcovin).
Yellow, floral aromas and lightly sweet (9 g/l), aromatics, delicate, flowery, acid (6,3 g/l), herbal, fresh taste.

Text and photo (foodstuff): Heikki Remes
Photo (burbot soup): Eeva Remes
www.viinimies.com