26.3.2013

Pääsiäisruoat pääosassa Juankoskella

Kansalaisopiston ruoka- ja viini-illassa Juankoskella valmistauduttiin Pääsiäisen viettoon lampaanviulun ja jänispadan merkeissä.

Pääsiäisen pöytä on saanut kattauksensa, joka ilmentää tyylikkäästi tekijänsä, Satu Tuppuraisen käden jälkeä.

Kurssi-illan aluksi todennettiin käänteistä Pääsiäisen ihmettä, jossa tyrnimarjan hapokkuus sai valkoviinin hapokkaan maun maistumaan vedeltä!

Ruoanvalmistusruokana pöydässä oli savustettu lampaanviulu. Nopeasti lammas siirtyi parempiin suihin ja viulu vaikeni.


Ajan hengen mukaisesti Timo ja Merja laittoivat pystyyn pop-up-pubin. Se tutustutti Koffin kevään tummaan ja tyylikkäästi humaloituun olutuutuuteen, joka sopii hyvin pääsiäispöytään. Samalla olut toimi makujen raikastajana eri viinien välillä.

Pääsiäisen pääruokana arvuuteltiin riistaruokaa Ramin tapaan. Lihaisa ja maanläheisiä makuja tarjoava pata sisälsi pieniksi kuutioutua lihaa, joka korosti riistan omaa makua. Lisukkeeksi valmistettiin kermaperunoita ja porkkanaa pannun kautta. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Raimo Vinnin pyydystämä, ja etukäteen kypsyttämä pataruoka paljastui rusakoksi. Metsämiehen pataruoka todensi, että pitkään ja hartaudella kypsytetty jänis on todellista riistaruokaa. Ruoka maistui niin hyvältä ettei sanotuksi ja kuvatuksi saa.


Pääsiäisen jälkiruoka rakentui valikoimasta Olutcheddaria, Mustaleima Emmentalia ja Munajuustoa.

 Olut ja olutjuuston muodostavat maistuvan makuparin.


Viinilasillinen:
Thandi Sauvignon Blanc. Etelä-Afrikka, Stellenbosch 2012. Alko nro 595824. Hinta 4,94/0,375L.
Vaaleankeltainen, herukkainen tuoksu ja kuiva, sitruksinen sekä karviaismainen maku. Fair Trade -viini.
Hopeaa Vuoden Viinit 2013 kilpailussa, sarjassa uuden maailman valkoviinit, hinta alle 10 euroa.

Neetlingshof Merlot. Etelä-Afrikka, Coastal Region, Stellenbosch 2005. Hinta 15e.
Tumma rubiinipunainen, mansikkainen tuoksu ja täyteläinen, pehmeä, kypsä, maanläheinen sekä tamminen maku.

Château Timberley. Ranska, Bordeaux 2010. Merlot, CS, CF. Alko nro 5072. Hinta 11,97.
Punainen, puolukkainen tuoksu ja keskitäyteläinen, punamarjainen, mausteinen ja puinen maku.

Karhu Tuplahumala.Koff.
Tumman värinen, vahva tuoksu, paahteinen, Saazer /Golding -humaloitu maku.Hinta 3,15.

Faustino VII. Espanja, Rioja 2010. Alko nro 6774. Hinta 8,98.
Punainen, marjainen tuoksu ja täyteläinen, keskitanniininen, hapokas ja hennon mausteinen maku.
Kultaa Vuoden Viinit 2013 kilpailussa, sarjassa eurooppalaiset punaviinit, hinta alle 10 euroa.

Faustino V Reserva. Espanja, Rioja 2006. Alko nro 6826. Hinta 16,89.
Tummanpunainen, karpaloinen tuoksu ja täyteläinen, viikunainen, nahkainen sekä mausteinen maku.
Pronssia Vuoden Viinit 2013 kilpailussa, sarjassa eurooppalaiset punaviinit, hinta 10‒17 euroa.

Faustino I Gran Reserva. Espanja, Rioja 2000. Alko nro 5423. Hinta 23,90.
Punainen, kirsikkainen ja yrttinen tuoksu ja keskitäyteläinen, nahkainen, mausteinen ja tamminen maku.

Rosemount GSM. Australia, Etelä-Australia 2006. Alko nro 454607. Hinta 24,50.
Punainen, mustaherukkaunen tuoksu ja täyteläinen, hilloinen, nahkainen ja lämmin maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Tyrni ja SB-kuva: Eeva Remes,
www.viinimies.com

24.3.2013

Mämmi ja portviini uudistavat pääsiäisen makuelämyksiä

Pääsiäisenä perinteet ja perinteiset maut ovat pinnalla. Se on myös uusiutumisen aikaa, jolloin pääsiäisen herkkuja voi lähestyä uudesta näkökulmasta. Mämmi, suomalaisten lahja ruokamaailmaan, ja portviini, portugalilaisten lahja viinimaailmaan, synnyttävät uusia makuyhdistelmiä perinteisten rinnalle.

Mämmissä ja portviinissä on pehmeyttä sekä paahteisuutta, jotka täydentävät hyvin pääsiäisen ruokatarjontaan. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat kokonaisuuden, josta löytyy uusia, toisiaan täydentäviä makuelämyksiä. Mämmi saa rinnalleen mämmistä tehdyn jäätelön, ja perinteinen portviini valkoisen portin. Makupareihin voi hakea samankaltaisuuksia värien, makeuden ja aromikkuuden perusteella.

Mämmi on ruisjauhoista, maltaista, siirapista sekä pomeranssinkuoresta tehty imelletty puuro. Tumman ruskea väri saa vivahteita ja makua koristeeksi lisätyistä kermavaahdosta sekä nuorista koivun lehdistä.

Jäätelökoneessa mämmin väri ja maku saavat uusia ulottuvuuksia mämmijäätelönä, kun sekoitetaan kaksi osaa kermaa ja yksi osa mämmiä, sekä lisätään hieman vaniljasokeria makua pehmentämään.

Portviinissä on vivahteikkuutta ja voimaa
Portviinin monimuotoinen olemus rakentuu useiden eri rypälelajikkeiden sekoituksesta, jossa rypäleiden väri, aromikkuus ja makeus ovat pääosassa. Viinille tyypillinen makeus saadaan väkevöimällä. Siinä rypälemehu sekoitetaan väkevöityyn viinitisleeseen, jolloin käyminen pysähtyy ja viiniin jää jäännössokeria sitä makeuttamaan. Samalla viinin alkoholipitoisuus nousee. Viini saa lopullisen tyylinsä kypsyessään tammitynnyreissä. Portviinit luokitellaan värin ja tynnyrikypsytyksen pituuden perusteella kolmeen päätyyppiin; valkoiseen, kellanruskeaan(tawny) ja tummanpunaiseen(ruby).
  

Viinilasillinen:
Taylor’s 10 Years Old Tawny Port. Portugali, Douro. Alko nro 334517. Hinta 27,90.
Ruskeanpunainen, hedelmäinen sekä pähkinäinen tuoksu ja makea (110 g/l), viikunainen, runsas ja elegantti maku.
Taylorsin 10 Years Old Tawny edustaa portviiniä, jossa hedelmäisyys on taittumassa hapokkuuden ja mausteisuuden puolelle. Tawnyssa on intensiivinen aromikkuus ja pitkä, noin 10 vuoden kypsytys tammitynnyreissä näkyy jo värissä.  Punaisen portin värisävy muuttuu ajan myötä ruskeanpunaisesta ruskeankeltaiseksi ”tawnyksi”.

Taylors’s Chip Dry White. Portugali, Douro. Alko nro 384187. Hinta 15,98.
Oljenkeltainen, hedelmäinen sekä rusinainen tuoksu ja kuiva (30 g/l), aromaattinen sekä hennon pähkinäinen maku.
Taylorsin valkoinen Chip Dry -portviini tehdään valkoisista Malvasia Fina, Viosinho ja Esgana Câo -rypäleistä. Viini tuo hyvin esille valkoisen portin keveyden ja hedelmäisyyden. Viinit saivat käydä normaalia pitempään, kunnes suurin osa sokerista on muuttunut alkoholiksi. Sen jälkeen käyminen on keskeytetty, ja viinit väkevöitiin neutraalilla rypäleviinalla. Valkoviinit saivat kypsyä erillisinä 4‒5 vuotta suurissa tammisammioissa, jonka jälkeen ne sekoitettiin keskenään hieman ennen pullottamista.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com


17.3.2013

Savulammas, tyrni ja mämmi taikovat herkkuja pääsiäisen ruokapöytään

Ihmeet ovat mahdollisia tänäkin pääsiäisenä. Pääsiäinen on aistien juhlaa, jossa värit, tuoksut sekä maut ovat esillä ja tekevät taikojaan. Viini voi muuttua vedeksi, lammas verhoutua savuiseen viittaan ja mämmi vaihtaa väriä.

Kotimainen, lähiseudun lammas on itseoikeutettu juhlavieras pääsiäispöydässä. Ensiviulua päivällisjuhlassa soittaa espanjalainen tempranillo-punaviini. Matalassa lämpötilassa kypsynyt lampaan liha on mehukasta ja pehmeää. Kypsä, hennon punertavaksi paistettu lampaanviulu kaipaa hedelmäistä ja maltillisen tanniinista viiniä. Savulampaan intensiiviset, maanläheiset aromit ja pehmeä maku saavat tasapainoisen makuelämyksen kun viinikumppani haetaan tammitynnyreissä kypsyneistä riojalaisista punaviineistä.

Lampaanviulu saa savuarominsa savustuskaapista, jossa se kypsyy miedossa lämmössä useita tunteja.

Kypsässä, juuri savustuksesta otetussa lampaanviulussa on voimakas savuaromi ja kaunis punertavan ruskea väri. Viilentyessä maku tiivistyy, ja lihasta saa leikatuksi ohuita siivuja, joissa maku on kohdallaan.

Intensiivisessä, savun aateloimassa lampaanviulussa on kypsän täyteläinen ja pehmeä maku.

Pääsiäisaterian voi aloittaa pienellä makutestillä, jossa viini muuttuu vedeksi. Aluksi maistellaan hapokasta valkoviiniä, jonka jälkeen suuhun laitetaan yksi keltainen tyrnimarja. Pureksittaessa tyrnin voimakas hapokkuus on hyvin aistittavissa. Heti marjan perään siemaistaan taas samaa valkoviiniä, jolloin viinin maku pehmenee lähes veden oloiseksi.

Mämmi, tuo ruisjauhoista, maltaista, siirapista sekä pomeranssinkuoresta tehty imelletty puuro on väriltään tumman ruskea. Jäätelökoneessa mämmin väri ja maku saavat uusia ulottuvuuksia, kun sekoitetaan kaksi osaa kermaa ja yksi osa mämmiä sekä pehmennyksenä hieman vaniljasokeria. Lisäväriä ja makua antavat koristeeksi lisätyt kermavaahto sekä juuri avautuneet koivun lehdet.

Viinilasillinen:
Thandi Sauvignon Blanc. Etelä-Afrikka, Stellenbosch 2012. Alko nro 595824. Hinta 4,94/0,375L.
Vaaleankeltainen, herukkainen tuoksu ja kuiva, sitruksinen sekä karviaismainen maku. Fair Trade -viini.
Hopeaa Vuoden Viinit 2013 kilpailussa, sarjassa uuden maailman valkoviinit, hinta alle 10 euroa.

Faustino VII. Espanja, Rioja 2010. Alko nro 6774. Hinta 8,98.
Punainen, marjainen tuoksu ja täyteläinen, keskitanniininen, hapokas ja hennon mausteinen maku.
Kultaa Vuoden Viinit 2013 kilpailussa, sarjassa eurooppalaiset punaviinit, hinta alle 10 euroa.

Faustino V Reserva. Espanja, Rioja 2006. Alko nro 6826. Hinta 16,89.
Tummanpunainen, karpaloinen tuoksu ja täyteläinen, viikunainen, nahkainen sekä mausteinen maku.
Pronssia Vuoden Viinit 2013 kilpailussa, sarjassa eurooppalaiset punaviinit, hinta 10‒17 euroa.

Faustino I Gran Reserva. Espanja, Rioja 2000. Alko nro 5423. Hinta 23,90.
Punainen, kirsikkainen ja yrttinen tuoksu ja keskitäyteläinen, nahkainen, mausteinen ja tamminen maku.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
Savustus ja savustuskuvat: Kari ja Satu Tuppurainen
www.viinimies.com

5.3.2013

Imaami pyörtyi pääsiäisviinien piirittäessä lampaanfileitä

Pääsiäinen päästää paastoajat pannasta. On lupa lopettaa paastoaminen ja nostaa lautaselle pääsiäisen juhla-ateria. Imaamikin ymmärtää hyvän päälle, kun tarjolla on suomalaista lampaanfilettä ja munakoisopaistosta. Viinivalinnasta voi aiheutua positiivinen ongelma, sillä lampaalle on tarjolla valikoima eri maiden laadukkaita punaviinejä.

Pääsiäisen aikaan ilmassa on jo lupaus tulevasta kesästä. Punaviinilähettiläät maistuvat pääsiäisaterialla.

Imaami pyörtyi on munakoisoruokien klassikko. Yksi nimen alkuperän tarinoista päättyy siihen, miten imaami pyörtyi nähdessään oliiviöljylaskun.

Imam bayildi, Imaami pyörtyi (kuudelle):
3 keskikokoista munakoisoa
3 keskikokoista sipulia
4 tuoretta tomaattia
valkosipulia
hyvää oliiviöljyä
pippuriseosta, vegeta-mausteseosta, paprikaa

Kuori munakoisot ja leikkaa 1,5 cm viipaleiksi (tarvittaessa suolaa viipaleet ja pyyhi niihin imeytynyt kosteus). Kuullota munakoisoviipaleet runsaassa oliiviöljyssä molemmin puolin, lisää tarvittaessa öljyä. Anna viipaleiden saada pintaan hieman väriä. Lado viipaleet uunivuoan pohjalle ja mausta. Kuullota karkeasti silputtu sipuli ja viipaloidut valkosipulikynnet oliiviöljyssä. Lisää sipulit uunivuokaan munakoison päälle, mausta. Silppua tomaatit pieniksi kuutioiksi ja peitä paistos tomaattisilpulla. Paista kuumassa uunissa 225 asteessa noin 30‒45 minuuttia.

Pääsiäisen ruoka-aineet ovat yksinkertaiset, mutta tarjoavat maukkaan ateriakokonaisuuden.

Munakoiso viipaloituna ja maustettuna on pohjana Imaami pyörtyi -ruoalle.

Paistettu kotimainen lampaanfile on maukasta lähiruokaa, jossa maku ja pehmeys ovat suussa sulavaa.

Lammasviineissä on mausteisuutta, voimaa sekä vivahteikkuutta. Salaisuus on eri rypäleissä, niiden erilaisissa ominaispiirteissä ja sekoitusuhteissa.


Viinilasillinen:
Margaux. Ranska, Bordeaux 2007. Alko nro 498547. Hinta 19,98.
Tummanpunainen, herukkainen tuoksu ja keskitäyteläinen, mausteinen ja hennon tamminen maku.

Margaux korostaa laatua ja ranskalaisuutta viinimaailmassa. Rypäleet tulevat Margaux’n kunnan alueelta ja viinit ovat pääosin bordeauxlaisten rypälelajikkeiden sekoitteita. Margaux’n blendissä ovat mukana Cabernet Sauvignon, Merlot ja Petit Verdot. Nykysuuntauksen mukaisesti tammen vaikutusta on kevennetty kypsyttämällä viiniä vain puolivuotta tammitynnyreissä, joista yksi kolmasosa on uusia ja loput kerran tai kahdesti käytettyjä.

Châteauneuf du Pape Le Moulin Teyroud. Ranska, Rhône 2010. Alko nro 6911. Hinta 25,40.
Punainen, marjaisa tuoksu ja täyteläinen, karpaloinen, mausteinen ja tamminen maku.

Châteauneuf du Papen rypälesekoituksessa Grenache antaa viinille rakennetta ja voimaa. Mourvedre luovuttaa viiniin täyteläisyyttä, maanläheisyttä ja hedelmäisyyttä. Syrah-rypäleen värikylläisyys, rakenteen monipuolisuus ja mausteisuus täydentävät viinin kokonaisuudeksi, joka sopii pääsiäisen lammasaterialle.

Tommasi Amarone della Valpolicella Classico. Italia, Veneto 2009. Alko nro 446477. Hinta 36,90.
Syvänpunainen, kypsän marjainen tuoksu ja erittäin täyteläinen, mausteinen, tamminen ja pitkä maku.

Amarone tehdään Veneton alueen kolmesta omasta punaisesta rypälelajikkeesta, nimittäin Corvinasta, Molinarasta ja Rondinellasta. Viinin ainutlaatuisuuden taustalla on perinteinen apassimento-menetelmä, jossa viini valmistetaan kuivatuista viinirypäleistä. Lopputuloksena on vahva, muheva, hienostunut ja aromaattinen viininautinto.

Torres  Sangre de Toro. Espanja, Katalonia 2008. Alko nro 6981. Hinta 9,99.
Rubiininpunainen, maanläheinen ja runsas tuoksu sekä täyteläinen, marjainen, pehmeän mausteinen, tamminen maku.

Sangre de Torossa heijastuu Välimeren viinien marjaisuus ja runsaus. Kaksi perinteisestä espanjalaista rypälettä, Garnacha ja Cariñena, antavat viinille mausteisen sekä paahteisen kokonaisuuden.

Rosemount GSM. Australia, Etelä-Australia 2006. Alko nro 454607. Hinta 24,50.
Punainen, mustaherukkaunen tuoksu ja täyteläinen, hilloinen, nahkainen ja lämmin maku.

Rosemount GSM:ssä kolme perinteistä rhonelaista rypälettä on puristettu akronyymi-viiniksi uuden maailman tyyliin. Grenachen, Syrahin ja Mourvedren erilainen sekoitussuhde korostaa hedelmäisyyttä, täyteläisyyttä ja mausteisuutta.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

4.3.2013

Stroganoff vie aitojen makujen äärelle

Mausteinen, kuutioitu liha, pehmeä kastike ja venäläiset lisukkeet, kuten peruna, smetana ja suolakurkku, ovat todellista talviajan ruokaa. Yksinkertaisuudessaan ja makujen moninaisuudessa ne sopivat hyvin kevättalven ateriointiin, vaikka ulkoilun päätteeksi sunnuntailounaalla.

Stroganoff on venäläisen keittiön kuuluisa liharuoka. Liittyipä ruoka Stroganoffin sukuun tai keisarilliseen perheeseen, niin ruoan historia juontaa aina 1700-luvulle. Kokonaisuus rakentuu kuutioidun lihan, kastikkeen, tomaattisoseen, smetanan ja suolakurkun yhdistelmästä.

Stroganoffin pihvi on aito venäläinen ruokaherkku.

Stroganoff, 4 annosta:
600g naudanfileetä tai hyvin riippunutta sisäpaistia
2 rkl voita
½ sipulia silputtuna
pannun huuhdeliemi
1 tl suolaa
valkopippuria
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä
1 dl kermaa
1 rkl tomaattisosetta
suolakurkkua kuutioina
smetanaa annoksiin

Puhdista liha, kuivaa hyvin ja leikkaa poikittaissyiden mukaan 1,5 cm:n kokoisiksi viipaleiksi. Nuiji kevyesti ja leikkaa kuutioiksi. Ruskista paistinpannulla pieni erä kerrallaan. Lisä sipulisilppu joukkoon, anna hautua hetken ja nosta kattilaan. Lisää vesi pannulle ja kaada huuhdevesi kattilaan. Lisää suola ja valkopippuri. Anna kypsyä kevyesti poreillen vähintään tunnin. Valmista suurus lisäämällä jauhot kylmään vesitilkkaan ja sekoittamalla seos kastikkeeseen. Anna kiehua muutama minuutti, jotta jauhot kypsyvät. Lisää kerma, tomaattisose ja kurkkukuutiot. Tarjoile kasvisten, smetanan, kuoriperunoiden, ja gruusialaisen punaviinin kanssa.

Mukuzani punaviini kuuluu oleellisena osana venäläisen keittiön ja sen liharuokien yhteyteen.

Viinilasillinen:
Tbilvino Mukuzani. Georgia 2009. Saperavi. Alko nro 426347. Hinta 13,48.
Syvän tummanpunainen, karpaloinen tuoksu ja keskitäyteläinen, herukkainen, mausteinen ja tamminen maku.

Mukuzani on Georgiasta tuleva viinityyppi, jolla on pitkä historia Venäjän viinituotannossa. Georgian arvellaan olevan maailman vanhin viinimaa, jossa todisteet viininviljelyksestä ajoittuvat aina 8000 vuoden taakse. Maa on vuoristoinen sekä maaperä vaihtelevaa, vuoristo ja lähteet takaavat puhtaan veden saannin. Maassa viljellään lukuisia alkuperäislajikkeita, joista tärkeimmät ovat valkoinen Rkatsiteli ja punainen Saperavi. Saperavi-rypälelajike tuottaa viinejä, jotka kestävät hyvin tammi- ja pullokypsytystä. Punaviini sopii hyvin kaikenlaisten liharuokien seuraksi, esim. haudutettujen pataruokien, lampaan ja porsaan kumppaniksi.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com


2.3.2013

Pakurikääpä on luonnon oma kansanparantaja

Pakurikääpä on lehtipuiden rungolla, niiden vioittuneissa kohdissa esiintyvä sieni. Se tunnetaan luonnonvaraisena ja vahvana antioksidanttina. Luonnonlääketieteessä se luokitellaan adaptogeeniksi, joka auttaa kehoa mukautumaan haastaviin muutoksiin, vahvistaen immuunijärjestelmää sekä hermoston ja rauhasten toimintaa.

Pakurikääpä on sienirihmaston aiheuttama kasvannainen puun pinnalla.

Pakurikääpä on puun omaa solukkoa, joka muodostaa puun pinnalle pahkuran eli pakurin. Epänormaali kasvu muodostaa puun rungolle mustan, epämääräisen muotoisen lisän. Pakurin keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa. Kääpää ei ole hyvä kerätä maanteiden eikä teollisuusalueiden läheisyydestä, sillä se kerää itseensä ympäristön raskasmetalleja.
   Pakurikääpää esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on lehtipuiden lahottajasieni, jota Suomessa tapaa yleisimmin koivujen ja leppien rungoilla. Käävän sienirihmasto tunkeutuu elävään puuhun, sen kuoressa olevien vioittumien kautta, ja lahottaa sydänpuun noin kymmenen vuoden aikana.

Pakurikääpä lahottaa vuosien saatossa isäntäpuun. Puun vielä eläessä pakuri on käyttökelpoinen. Sen saa rungosta irti kokonaisena, kun sitä lyö kirveen hamaralla.

Pakurikääpä on monipuolinen lääkesieni
Pakurissa on paljon vaikuttavia aineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita, fenoleja ja hiilihydraatteja. Siinä on poikkeuksellisen paljon antioksidanttina toimivaa entsyymiä. Se parantaa kuntoa, auttaa jaksamaan ja torjuu tulehduksia. Pakurin on havaittu vahvistavan sydämen toimintaa ja laskevan kolesterolin määrää. Kääpää pidetään Venäjällä ja Aasiassa voimakkaana lääkeaineena, jota käytetään varsinkin rinta-, keuhko-, kohdunkaulan- ja mahasyöpään niiden varhaisvaiheissa.
   Pakurikäävällä on hyvin vanhat perinteet luontaislääketieteessä erityisesti Aasiassa. Se poistaa väsymystä, virkistää ja auttaa ientulehduksiin. Ulkoisesti pakuria käytetään jauheena naarmuihin, haavoihin, ihottumiin ja psoriasikseen. Se nopeuttaa mahahaavasta toipumista.
   Sieniallergikoille pakuria ei suositella, eikä veren ohennukseen tai sokeritasojen säätelyyn vaikuttavien lääkkeiden kanssa.

Pakuri palasiksi ja pussiin
Pakurikääpä sopii kotioloissa parhaiden teen tapaan nautittavaksi. Pakuri harjataan puhtaaksi ja pienitään muutaman sentin paksuisiksi kappaleiksi, jotka kuivataan huolellisesti joko kuivurissa tai uunissa. Kuivatut palat säilyvät huoneen lämmössä. Teen voi keittää joko suoraan vedessä hauduttaen pakuripalan kanssa tai sitten jauheena. Kuivatut palat jauhetaan vahvalla tehosekoittimella ja jauhetta käytetään normaaliin tapaan teessä, joko yksin tai maustelisien kanssa.

Pakuritee maistuu jauhettuna ja tarjoaa rauhoittavan teehetken, sillä siinä ei ole kofeiinia.

Teksti: Heikki Remes
Teekuva: Eeva Remes
www.viinimies.com


Ps. Kuvan, vajaan kilonpainoinen kääpä odottaa noutajaansa  ja on halukkaalle saatavissa Västinniemellä Juankoskella. Soita ja sovi noudosta!
Datomik