Tonttuikkuna avautuu jouluksi

Joulun kunniaksi vanhan mökin ikkunaverhot avautuvat ja tonttuikkuna pysyy auki jouluun asti.
Tonttuikkunassa joulumuorin padassa kypsyy riisipuuro ja vieressä joulu-ukko odottelee malttamattomana puuron valmistumista.
Rakentajat Joulumuori, Veera ja Venla tontut toivottavat rauhaisaa joulun alusaikaa!

Itsenäisyys on iloinen asia

Itsenäisyytemme on monen vaiheen, työn ja ponnistuksen tulos. Ilmaiseksi ei itsenäisyytemme ole tullut, siksipä sitä on Itsenäisyyspäivänä joulukuun 6. päivä syytä juhlia. Joillekin se on itsenäisyyspäivän iltana kaksi kynttilää ikkunanlaudalla, toisille lasillinen kuohuvaa itsenäisyyden kunniaksi ja luonnollisesti Suomen lippu nostettuna salkoon juhlapäivän kunniaksi.
Siniristilippu salossa, luonnollisesti.
Kynttilämuodostelma Suomen lipusta juhlistaa ja valaisee Suomen Itsenäisyyspäivää.
Sota-ajan miekka, kranaatin hylsyt ja Marskin Ryyppy ovat osa Suomen itsenäisyyden taivalta.
Veijo Meren Manillaköyden tapaan Suomeen kulkeutunut miekka on alkujaan venäläinen kasakan miekka huotralla. Lievästi kaareutuva miekka on peräisin vuodelta 1928, ja sen muoto tulee Kaukasiasta. Miekan kahvassa C.C.C.P.:n mukaisesti viisisakarainen tähti, vasara ja sirppi. Huotrassa on mukana irrotettava pistin.
Mannerheimin sodanaikaisen adjutantin Ragnar Grönvallin mukaan aidon Marskin ryypyn rakenne on:
Eau-de Vie de la table Ronde de St. Michel: 1 l Linie-Aquavit, 2 cl vermuttia, 1 cl giniä.
Tarjoillaan huurteisena, lasi piripintaan täytettynä ja nautitaan läikyttämättä. Juodaan joko kahdella siemauksella tai ”pureskellen”. Kyynärpään ollessa suoraan vartalosta ulospäin, lasi tuodaan lähelle vartaloa, katsotaan vastapäätä istuvaa silmiin ja kohotetaan lasi kohti suuta.

Marskin Ryyppy. Suomi, Lignell & Piispanen. Alko 412. Hinta 21,49.
Väritön, pomeranssinkuorinen tuoksu ja kuiva (3 g/l), tasapainoinen, hennon yrttinen ja mausteinen maku.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ

Maatalon töitä ennen talven tuloa

Maalle muuttanut kaupunkilainenkin on oppinut vuosien myötä varautumaan talven tuloon. Maalla asumisen gloria on kyllä karissut, mutta nykyään osataan iloita omasta osaamisesta. Eikä ajatuksissakaan ole paluumuutto urbaaniin ympäristöön. Kyllä maalla on mukavaa!
Taas on sukupolvien jatkumo pellon syyskäännössä takana ja hyvillä mielin voi ihailla käännettyä maata. Keväällä sitten pellon uusi muokkaus/kääntö kylvötöitä varten.
Ilmavaihto talon alapohjassa on hyvin tärkeää rakenteiden terveellisyyden vuoksi. Rossipohjan ilmavaihtoa ajatellen syksyllä pitää kissanluukkujen ritilät vaihtaa ja sulkea (jotta lämpö pysyy alapohjassa). Keväällä sitten päin vaistoin (jotta ilma pääsee kesäaikaan tuulettamaan alapohjaa)!
Maalla naapuriapu on lähellä ja kaupunkilaispoikakin sai apua osaavalta metsurilta miten konkelopuu saadaan nuorin. Liuku-menetelmässä puuhun sahataan läpimenevä kolo, johon asetetaan pitkä, suora, oksaton puunrunko. Sen jälkeen puun tyven ympäri kiinnitetään vetoköysi taljaa varten. Sitten katkaistaan varovasti kannon tyvestä kumpikin puoli irti kolon molemmilta puolin. Kun vetoköyttä kiristetään, niin konkelopuu lähtee liukumaan puun runko pitkin. Tässä on syytä olla todella varuillaan, sillä puu voi lähteä liikkeelle hyvinkin nopeasti!

Teksti ja kuvat: Heikki Remes

Espanjan makuja syksyiseen pöytään

Espanjan viinit ovat suomalaisille tuttuja vuosikymmenien takaa. Viinien vivahteikkuus, pehmeys ja maltilliset tanniinit tekevät niistä suosittuja. Tempranillosta tehdyt viinit sopivat hyvin syksyisen hämärään ja sitten joulun ajan pöytään kypsän kinkun paahteiseen makuun. Halutessaan voi pöytään nostaa manchego-juustoa, joka täydentää makukokonaisuutta tyylikkäästi. Mikäli haluaa hieman erilaista esillepanoa, niin machegosta voi tyylitellen valmistaa friteerattuja juustokuutioita.
Ilmakuivatun kinkun ja tempranillon makumaailmat, pehmeys ja vivahteikkuuden sopivat tasapainoisesti yhteen.

Viinilasillinen:
Matsu El Recio. Toro2017. Tempranillo alias Tinta de Toro. Alko 940217. Hinta 19,98.
Tummanpunainen, Tuoksu marjaisa ja maku täyteläinen, runsaan hedelmäinen, paahteinen, mokkainen sekä pitkä.

Torres Celeste Crianza. Ribera del Duero 2017. Tempranillo. Alko 944457. Hinta 20,98.
Punainen, tuoksu marjainen ja maku täyteläinen, keskitanniininen, mausteinen sekä tamminen.

Campo Viejo Reserva. Rioja 2015. Tempranillo, Garnacha, Mazuelo, Graciano. Alko 6576. Hinta 15,48.
Punainen, tuoksu hapankirsikkainen ja maku keskitäyteläinen, keskitanniininen, kevyen mausteinen sekä puinen.

Perelada Finca Malaveina. Katalonia 2016. CS, Merlot, Cabernet Franc, Syrah, Garnatxa. Alko 941117. Hinta 34,98.
Syvä kirsikanpunainen, tuoksu marjainen ja maku täyteläinen, kypsän tanniininen, mausteinen, sekä nahkainen.


Friteerattu manchego on suolainen, erilainen ja kiinnostava makupala viinin kumppanina.
Friteerattu Manchego
Manchego-juustoa leikattuna pieniksi kuutioiksi
1 kananmuna
hieman korppujauhoja
3-4 dl paistoöljyä
Riko kananmunat kulhoon ja sekoita haarukalla tasaiseksi. Kasta juustopalat kanamunassa ja pyöräytä korppujauhoissa. Uppopaista kuumassa paistoöljyssä nopeasti, niin että saavat kullankeltaisen värin.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ KOKATAAN JA SKOOLATAAN

Hyvät juhlat syntyvät tekemällä. Kääritään hihat, laitetaan essu eteen ja nostetaan tykötarpeet pöydälle. Valmistetaan ensin porukalla juhlaruoat ja sonnustaudutaan sitten juhlintaa varten. Sidotaan solmiot kaulaan, otetaan eväät esille ja kaadetaan viini laseihin. Juhlat voivat alkaa.
Tyyliä ja makuja tarjolla
Muikunmätiä ja silliä näkkileivällä
Tarvikkeet juhlavaan herkutteluun
muikunmätivaahto:
200 g muikunmätiä
0,5 dl vispikermaa
0,5 dl smetanaa
mustapippuria
1 iso sillifile
näkkileipää
pieni salottisipuli
tilliä
1 lime
Tee ensin muikunmätivaahto maustumaan. Vaahdota kerma, sekoita siihen smetana ja mäti. Mausta rouhitulla pippurilla ja anna makujen vetäytyä jääkaapissa. Leikkaa sillifileestä ohuita siivuja ja kokoa niistä muikunmätivaahdon kanssa erilaisia leipiä. Käytä koristeluun salaattia, sipulia, tilliä ja limeä.
Näkkileipä, 10 kpl
2,5 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
ruisjauhoja leipomiseen

Liota hiiva haaleaan veteen. Vaivaa jauhot ja suola sekaan. Pyöritä taikina pitkoksi, leikkaa 10 osaan ja pyöritä palloiksi. Anna kohota noin 20 minuuttia. Kaaviloi pallot 20 cm:n kokoisiksi ohuiksi levyiksi. Kuvio kuvioidulla taikinapyörällä tai pistele haarukalla ja jaa taikinapyörällä neljään osaan, jolloin leivät helppo taittaa viivoja myöten. Siirrä pellille ja paista 200 asteessa 8‒10 minuuttia. Ole tarkkana paiston suhteen, etteivät leivät pala.

Solmio sitoo makupaketin yhteen
Kokonaisuuden voi sitoa yhteen pienilläkin yksityiskohdilla. Yhteiseksi nimittäjäksi käy vaikka musta solmio, johon voi yhdistää vastaavan viinin samantyylisestä lasista nautittuna. Alsacen valkoviini on täyteläinen sekä hienostunut, ja se sopii erinomaisesti muikunmädin ja sillin koristeleman leivän juomakumppaniksi. Alsacelaisessa viinissä yhdistyvät Pinot Gris -rypäleiden pehmeä täyteläisyys ja Riesling-rypäleiden raikkaus ja miellyttävä hedelmäisyys. Viinin kevyt mineraalisuus ja hento makea vivahteikkuus pureutuvat hyvin kalaleivän suolaisiin ja kermaisiin makuihin.
Viinilasillinen: Black Tie by Pfaff. Ranska, Alsace 2017. Riesling, Pinot Gris. Alko 526437. Hinta 14,98. Vaaleanviherkeltainen, tuoksu sitruksinen, maku kuiva(7 g/l), hapokas(7.5 g/l) kukkainen, mausteinen, pirteä.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
Viinikuva: Alko
www.viinimies.com

Viinivalintoja - Plan B:n ja kompromissin nousukierteessä

Elämä ei aina mene niin kuin suunnitellaan. Siksi mietimme varalle vaihtoehtoja tilanteisiin, jossa asiat eivät etenekään suunnitellusti. Viinien kohdalla vaihtoehdot ovat enemmän kuin toivottuja. Viinikirjoittajat, nuo viiniblogien ja -lehtien besser wisseritkin, puhuvat omasta puolestaan ja omista lähtökohdistaan, eikä yhtä oikeata ratkaisua ja valintaa aidosti ole. Siksipä noita viinijulistuksia lukiessa on hyvä palauttaa mieleen kompromissin määritelmä, eli jos A on oikein, ei B välttämättä ole väärin!
Tähän vaihtoehtojen problematiikkaan viinien kohdalla tuo ratkaisun uusvanha australialainen Plan B! -viinisarja. Plan B! -viinit ovat tunnettuja maailman ympäri hyvästä hinta-laatusuhteestaan ja selkeästä makuprofiilistaan, aina Suomen Lahdesta Malesian Ipohiin asti. Vuonna 2003 perustettu innovatiivinen viinitalo löytyy Länsi-Australiasta Frankland Riverin viinialueelta. Viinintekijöiden motto ”Elämä ja viinit on tehty nautittavaksi, niin ruoan kanssa kuin sellaisenaan, ja mielellään hyvässä seurassa hyvän musiikin soidessa” sopii täydellisesti viinimatkaajalle ja vaihtoehtojen etsijälle.

Viinilasillinen:
Plan B Riesling 2020. Australia, Länsi-Australia, Frankland River 2020. Alko 588837. Hinta 15,29.
Vaaleankeltainen, tuoksu kypsän sitruksinen ja maku puolimakea (25 g/l), hapokas (8.2 g/l), kukkainen, hedelmäinen.

Plan B Sauvignon Blanc. Australia, Länsi-Australia, Frankland River 2018. Alko 549557. Hinta 12,98.
Vaaleankeltainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva (3 g/l), hapokas (5.2 g/l), trooppisen hedelmäinen, karviaismainen.

Plan B Shiraz.Australia,Länsi-Australia,Frankland-Margaret River 2017. Shiraz,Temparanillo. Alko 429867. Hinta 13,99.
Tummanpunainen, tuoksu tumman marjainen ja maku täyteläinen, kirsikkainen, lakritsinen, yrttinen, muhkea, tamminen.

Teksti: Heikki Remes
Viinikuva: Eeva Remes
www.viinimies.com

MAKSAPIHVIT – MAITTAVAA SYYSRUOKAA

Maksa on nykyisin aliarvostettua ruoan raaka-aineena. Monipuolisesta ravintoainesisällöstä saa runsaasti A- ja D-vitamiineja sekä välttämätöntä hivenainetta, rautaa. Maksaruoat ovat kevyitä, valmistuvat nopeasti ja niiden energiamäärät ovat alhaiset.
Syksyisin monikin hirvenmetsästäjä jättää hirven maksan hyödyntämättä – ja aivan turhaan. Varsinkin vasan mureasta, miedon ja hienon makuisesta maksasta saa maukkaita herkkuja.

Maksapihvit (4 annosta):
500 g vasan maksaa
3-4 keskikokoista sipulia
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl rouhittua pippuria
2 dl ruokakermaa
Leikkaa sipulit renkaiksi. Pyyhi maksaviipaleiden pinta kuivaksi ja pyöritä viipaleet jauho-mausteseoksessa. Ruskista voita hieman pannulla ja kuullota pannulla ensin hieman sipuleita. Nosta jauhotetut maksaviipaleet pannulle ja paista pihvit pinnaltaan kauniin ruskeiksi, noin 2 minuutin ajan puoleltaan. Lisää lopuksi pannulle kermaa ja anna paistoksen muhia hetken hellästi kypsyen.

Merlot maistuu maksan kanssa
Miellyttävän pehmeän ja lämpimän makunsa ansiosta merlot-viinit ovat helposti lähestyttäviä. Merlot'n monipuolisuudesta saa hyvän kuvan, kun yhdistää punaviinin värin tumman täyteläisyyden sen kypsän marjaisaan tuoksuun ja varsinkin kun maistaa lasista sen muhevan luumuista pyöreyttä. Merlot'n pehmeys, vähähappoisuus ja suunmyötäinen tanniinisuus maistuvat hirven vasan maksasta valmistetun pehmeän, kermaisen sekä kypsän pihvin kumppanina. Merlot-viini täydentää ruokaa eikä varasta pääosaa ruokapöydässä.

Saint Clair Hawke’s Bay Premium Merlot on viini, jossa aidosti ilmenee alueen terroir, eli maaperän, ilmanalan, mikroilmaston, kosteuden, tuulen, valon ja viiniköynnösten sekä niiden sijainnin kokonaisvaikutus viiniin. Tarhalla viiniköynnösten satoa on karsittu voimakkaasti kasvuvaiheessa (green harvest). Rypäleiden korjuuaikaan täysin kypsien rypäleiden poiminta on ajoitettu viileään ilta-aikaan. Rangoista erotettuja rypäleitä on ensin pidetty kellarissa lämpökontrolloiduissa terästankeissa viiden päivän ajan, jolloin rypäleiden aromikkuus ja värikylläisyys saadaan maksimoitua. Käymisen aikana rypälemassaa on kierrätetty tankeissa (pump over) ja se on saanut levätä kuorien kanssa kunnes viinin haluttu uutteisuus ja tasapaino on saavutettu. Puristamisen jälkeen viini on kypsynyt ranskalaisissa tammitynnyreissä, jossa sen makua on pehmennetty malolaktisella käymisellä. Lopuksi viini on saanut kypsyä rypälemehussa (on lees), kunnes se on suodatettu ja pullotettu. Näin osaava viinintekemisen taito, niin viinitarhalla kuin kellarissa, yhdistettynä laadukkaisiin rypäleisiin takaa lopputuloksena tyylikkään viinikokonaisuuden.

Viinilasillinen:
Saint Clair Hawke’s Bay Premium Merlot. Uusi-Seelanti, Marlborough 2016. Alko 946437. Hinta 16,00.
Tummanpunainen, tuoksu luumuinen ja maku täyteläinen, tanniininen, nahkainen, tamminen sekä vivahteikas.

Teksti ja raaka-aine/ruokakuvat: Heikki Remes
Paisto- ja viinikuvat: Eeva Remes
Hirvikuva: Aki Jestoi
www.viinimies.com

Isänpäivänä Papalle parasta pöytään - poroa, perunasalaattia (itsetehtyä) ja punaviiniä

Isänpäiväksi valmistetaan konstailematonta perusruokaa, lähtökohtana hyvät raaka-aineet ja hieman hyvän isän lisää varsinkin viinivalinnassa!
Poro on parasta. Ulkofileen maku on maukas ja riistainen, lisäksi valmistus onnistuu takuuvarmasti. Kokonaisuuden täydentävät itse tehty perunasalaatti, uunijuurekset ja paistinpannun suurustettu paistoliemi.
Poronfilee:
n. 200 g poronfilettä
mustapippuria
suolaa
voita
Ota liha lämpiämään hyvissä ajoin. Ruskista filee voissa pannulla ja mausta pippurilla sekä suolalla. Nosta kypsymään uuniin 150 asteeseen 20 minuutiksi.
Perinteinen perunasalaatti:
700 g perunoita
omena
2 suolakurkkua
sipuli
kastike:
1 dl majoneesia
2 dl kermaviiliä
1 dl kermaa
sinappia
suolaa
mustapippuria
Keitä perunat kuorineen kypsiksi, tällöin ravinto- ja kivennäisaineet sekä c-vitamiinit säilyvät. Sekoita kastikeainekset keskenään. Kuori perunat lämpiminä, jolloin kastike imeytyy perunoihin paremmin. Paloittele perunat, kuutioi omena, sipuli ja suolakurkut. Yhdistä salaatin ainekset ja kastike keskenään. Tarkista maku ja anna valmiin salaatin makujen vetäytyä kylmässä ennen tarjoilua.

Paahdetut juureslohkot:
700 g lohkottuja juureksia (lanttua, palsternakkaa, porkkanoita, punajuuria)
muutama pieni sipuli
rypsiöljyä
mustapippuria
ripaus suolaa
hieman siirappia
Kuori ja paloittele juurekset lohkoiksi ja laita ne voideltuun isoon uunivuokaan. Mausta ja valuta päälle siirappia ja öljyä. Anna juuresten hautua kypsiksi uunissa 200 asteessa parin tunnin ajan.
Manso de Velasco on täsmävalinta riistaruoalle
Isänpäivän viinivalinta poronfileelle saa päivänsankarinkin innostumaan ja myhäilemään viinin edessä. Chileläinen Manso de Velasco -punaviini on yli 115 vuotta vanhojen, alkuperäisten ja varttamattomien Cabernet Sauvignon -viiniköynnösten perimmäinen ilmentymä. Finca Manso de Velasco -viinitilan köynnökset on pyhitetty yksinomaan Cabernet Sauvignon -rypäleille. Viinissä on aidosti aistittavissa terroir, eli kuinka viini on alkuperälleen tyypillinen ja ilmentää sen kasvupaikkaa sekä olosuhteita.

Viinitilan sijainti Andien juurella tarjoaa viiniköynnöksille optimaaliset kasvuolosuhteet rypäleiden kypsymiselle. Andien juurella ja rinteillä vuorokautiset lämpötilaerot ovat suuret ja vaikuttavat oleellisesti rypäleiden kehittymiseen, rakenteen ja niiden hapokkuuden tasapainon kannalta. Rypäleistä tulee värikylläisiä ja rakenteeltaan hyvin vivahteikkaita sekä täyteläisiä. Vanhojen viiniköynnösten sijainti osin kivisellä, hiekkaisella sekä tiiviillä ja köyhällä maaperällä tuottaa hyvin vähäisen rypälesadon. Sitä kuvaa hyvin se, että yhteen viinipullolliseen tarvitaan useamman viiniköynnöksen rypäleet. Tämän niukkuuden voi aistia viinin luonteikkaassa sekä monipuolisessa aromikkuudessa.

Viini on käynyt ensin viikon ajan 30°C lämpötilassa ja sen jälkeen kypsynyt 18 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä. Lopuksi viini on pullotettu suodattamattomana ja kirkastamattomana. Manso de Velascossa voi aistia hienon, kypsän viinin olemuksen ja makumaailman yksityiskohtien rikkauden; aromien kerroksellisuuden, tasapainoisen hapokkuuden, rakenteen sekä pitkän, viipyvän makuelämyksen.
Viinilasillinen:
Torres Manso de Velasco. Chile, Valle de Curicó 2014. Cabernet Sauvignon. Alko 959977. Hinta 40,98.
Tummanpunainen, tuoksu tumman kirsikkainen ja maku erittäin täyteläinen, kypsän tanniininen, paahteinen, tamminen sekä roteva.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Viiniköynnöskuva CS,Chile: Mikko Niemi, Aromipaja
www.viinimies.com