AVAINSEREMONIA PITÄÄ OTTEESSAAN

Lontoossa, Towerin Linnassa, pidetään joka ilta erityinen avainrituaali, The Ceremony of the Keys. On pidetty jo yli 700 vuoden ajan. Seremonia alkaa tasan kello 21.53. Suljettu tilaisuus lumoaa katsojansa ja vangitsee heidät paikoilleen seitsemäksi minuutiksi.


The Chief Yeoman Warder pitää käsissään Towerin avaimia ja messinkistä lyhtyä.



Halt, who comes there? – The Keys!
Tasan seitsemää vaille kymmenen illalla, pitkään punaiseen takkiin pukeutunut ja Tudorin aikaista mustaa hattua pitävä the Chief Yeoman Warder of the Tower astuu esiin. Toisessa kädessään hänellä on kynttilälyhty ja toisessa painava avainnippu. Häntä saattaa Towerin sotilasvartioston saattue ja the Chief Yeoman Warder, vartioiden päämies, lukitsee pääsisäänkäynnin. Palatessaan takaisin kohti Traitor’s Gatea heidät vielä haastaa toinen vartija. Vartijan ikivanhaan kysymykseen ”Seis, kuka siellä”, vartioiden esimies vastaa ”Avaimet”. Pienen lisäsananvaihdon jälkeen saattue jatkaa matkaansa aukiolla olevan portaikon eteen, jossa vartiosto odottaa. Vartioston ja saattojoukon tehdessä aseilla kunniaa vartioiden pääesimies astuu pari askelta eteen. Hän nostaa hattunsa ja lausuu tervehdyksensä. Kellon soidessa tasan iltakymmeneltä vartiomies puhaltaa torvella iltasoiton ja seremonia on päättynyt.


Tilaisuuden lopulla vartioiden päällikkö nostaa Tudorin aikaista hattuaan ja julistaa ”Jumala suojelkoon Kuningatar Elizabethia” ja vartiosto vastaa ”Amen”.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat HRP/Heikki Remes

Osallistuminen:
- Seremonia on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.
- Mukaan pääsee kerralla muutama kymmenen henkilöä.
- Kesäisin yhden porukan lippumäärä on rajoitettu kuuteen.
- Lippuja on hyvä anoa noin kolme kuukautta ennen toivottua iltaa.
- Anomukseen kannatta liittää kolme erillistä päivämäärää tärkeysjärjestyksessä.
- Anomus tehdään tänä päivää netissä ja kannattaa pitää kiirettä sillä lippuvarauksille on kysyntää!
Ceremony of the Keys Office, HM Tower of London, London EC3N 4AB, United Kingdom

KEYCEREMONY CARRIES YOU WITH!

In London, Tower Castle, there is every night a special kind of key ritual, the Ceremony of the Keys. It has been carried out over 700 years. The Ceremony starts exactly at 21:53. The closed event enchants and captivates the onlookers at their places for seven minutes.


The Chief Yeoman Warder holds in his hands the Keys of The Tower and a brass lantern.

The ceremony takes through the centuries
The centuries-old heritage to lock The Tower has practical backgrounds. They want to preserve during the night the Queen’s crown jewels and other crown valuables. Earlier the main entrance was locked from dusk till dawn, but in 1826 the Duke of Wellington changed the time to 9:53 pm. Through the centuries ritual locking has been uninterrupted. Only once during World War II, when the air was full of explosions and smoke because of an air raid, The Ceremony was partly interrupted for half an hour.
   The event itself is strictly timed. Exactly half past nine pm. a Yeoman Warder comes to fetch the onlookers. He shows their places near the Bloody Tower. While they are at their spot a Yeoman Warder will tell how to behave, making sure that any kind on talking and taking photos, including mobile phones, is not allowed. At that time the place, The Tower, is incredibly dark and quiet and the restricted amount of onlookers makes the situation quite captivating and unforgettable.



Halt, who comes there? – The Keys!
Precisely at 9:53 pm., the Chief Yeoman Warder, wearing his long coast and Tudor bonnet, steps forward. He carries in one hand lantern and in the other a set of heavy keys. He is escorted by one of the duty I regiments of Foot Guards and the Chief Yeoman locks the main entrance. When returning towards Traitor’s Gate he is challenged by a sentry. The sentry barks his everlasting question “Halt, who comes there?” and the Chief Yeoman Warder answers “The Keys!”. After a little and proper response the escort continues and goes to the central area and at the foot of the broadwalk steps where the main guard is drawn up. Then the guard and the escort presents their arms and the Chief Yeoman Warder moves two paces forward. He raises his Tudor bonnet high in the air and calls his salute. When the clock chimes ten The Duty Drummer sounds The Last Post on his bugle.


At the end the Chief Yeoman Warder raises his Tudor bonnet and calls “God preserve Queen Elizabeth” and the guard answers “Amen”

Text: Heikki Remes
Photos: HRP/Heikki Remes

Kuopion Kansalaisopistossa maisteltiin punaviinejä ja kokattiin syksyisiä ruokia

Taas nautittiin yhdessä tekemisestä Kuopion Kansalaisopiston ruoka- ja viini-illassa. Nyt mentiin viinit edellä, sillä viinimies Heikki Remes nosti maisteltavaksi menun ruokaosien kanssa yksitoista eri punaviiniä kuudesta viinimaasta eri puolelta viinimaailmaa. Niiden yhteyteen kotitalousopettaja Merja Lonkila oli rakentanut kurssilaisille kokattavaksi maittavan menun yhteensopivaksi eri punaviinien makumaailmaan.


Syksyn ruoka- ja viinikurssi aloitettiin perinteisesti tervetuloviinillä. Nyt maistelussa oli hieman vanhempi punaviini, varsinkin viiniköynnösten iän osalta, sillä chileläisen Parras Viejas Cabernet Sauvignon 100+ - punaviinin köynnökset ovat yli satavuotiaita. Näin vanhat viiniköynnökset tuottavat hyvin vivahteikkaita rypäleitä ja sen verran vähän, että yhteen viinipullolliseen tarvitaan useamman viiniköynnöksen rypäleet! Ruoanvalmistusviininä Vuoden punaviini Australiasta Jacob’s Creek Double Barrel Shiraz.


Alkuruoiksi valmistettiin kaksi italialaista klassikkoa; Parmankinkkua&foccaciota sekä härkäcarpacciota. Viineinä maistelussa kaksi Sangioveseä Toscanasta, toinen, Querciabella Ardalico Chianti Classico, tammittamattomana ja toinen, Tommasi Casisano Brunello di Montalcino DOCG, tammitettuna. Kolmantena ruokien verrokkiviininä oli klassinen Antonin Rodet Pinot Noir Ranskan Bourgognesta.


Pääruoka, karitsan filettä uunijuuresten kanssa, sai viinit Chateau Carsinin viinitilalta Ranskan Bordeauxista. Maisteltavana Merlot-rypäleistä valmistettu Nea Berglundin L'Aventure Nocturne 2015 ja klassisista Bordeauxin rypäleistä valmistettu Juhan Berglundin Cuvée Noire 2012.


Jälkiruokina maisteltiin syksyisiä makuja, mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kanssa sekä kahta juustoa; Jukolan Juuston Amarone Cheddaria ja Valion Mustaleima Emmentalia. Verrokkiviineinä mustikkapiirakalle oli Araldica Brachetto Piemontesta Italiasta ja Chymoksen Mustikka Väkevää Marjaviini Suomesta. Juustojen kanssa maistelussa itseoikeutetusti Tommasin Amarone Venetosta Italiasta sekä Coto de Imaz Gran Gru Riojasta Espanjasta.


Viinilasillinen:
Santa Helena 100+ Parras Viejas Cabernet Sauvignon. Chile, Colchagua 2011. Ei myyntiä Suomessa.
Tummanpunainen, tuoksu mustaherukkainen&tumman marjaisa, maku täyteläinen, vivahteikas, mausteinen laadukas.

Jacob’s Creek Double Barrel Shiraz.  Australia 2019. Alko 911257. Hinta 17,98. Vuoden punaviini.
Karmiininpunainen, tuoksu mausteinen ja maku täyteläinen, keskitanniininen, viikunainen, mausteinen ja tamminen.

Querciabella Ardalico Chianti Classico. Italia, Toscana 2019. Sangiovese. Alko 490347. Hinta 19,89.Luomu.Vegaani.
Punainen, tuoksu tumman kirsikkainen, maku täyteläinen, tanniininen, mustaherukkainen sekä hennon lakritsinen.

Tommasi Casisano Brunello di Montalcino DOCG. Italy, Toscana 2015. Sangiovese. Ei Alkossa.
Dark rubin color, ruby red to garnet, elegant on the nose, balanced with intense aromas and great finesse that integrate with the fruity and spicy notes typical of the Sangiovese grape. Well structured, harmonious and powerful, it is characterized by velvety tannins and a long finish. Today it is one of Italy's best-known and most expensive wines.

Antonin Rodet Pinot Noir. Ranska, Bourgogne 2021. Alko 401667. Hinta 20,98.
Punainen, tuoksu kirsikkainen, maku keskitäyteläinen, keskitanniininen, hennon kukkainen, yrttinen ja marjaisan raikas.

Nea Berglund, winemaker, owner in Chateau Carsin, Rions, Bordeaux, France.
L'Aventure Nocturne 2015 is made from one of our best Merlot parcels, so it's a pure Merlot. The extraction is done by hand (pigeage) during alcoholic fermentation, the wine ferments in open vats (stainless steel). Malolactic fermentation takes place in barrels and the wine is racked only once a year. The wine matures in old oak barrels (+ 5 years) for about 12 to 18 months. The wine is bottled without fining or filtering, only a little bit of sulfur is added to make sure it keeps well. L'Aventure Nocturne has ripe fruit character with some earthy and spicy aromas.”

Cuvée Noire. Ranska,Cadillac 2012. Merlot, Malbec Carmenere, Cabernet Franc.
Viini on käynyt lämpökontrolloiduissa terästankeissa luonnonhiivoilla ja suurin osa viinistä on käynyt malolaktisen käymisen tynnyreissä. Viini on kypsynyt tammitynnyreissä 18 kuukautta ennen pullotusta. Viini on tyyliltään täyteläinen ja mehevä punaviini. Sen runsaasta tuoksusta voi aistia luumua, mustaherukkaa ja paahteisuutta sekä hentoa savuisuutta. Täyteläisen mehevä maku on jäntevä ja siitä erottuvat marjaiset vivahteet, jopa kahvin ja nahan aromit. Intensiivistä suutuntumaa ryhdittävät eloisat hapot ja pehmeän kypsät tanniinit.

Araldica Bracetto d’Aqui Dolce. Italia, Piemonte. Alko 544947. Hinta 12,98. Alkoholia 7,0 %.
Punainen, tuoksu marjaisa, maku makea (90 g/l), keskihapokas (5.2 g/l), mansikkahilloinen, ruusuinen, lempeän makea.

Chymos Mustikka Väkevä Marjaviini. Alko 356917. Hinta 10,48. Vegaani.
Violetti, tuoksu kukkainen ja maku makea (160 g/l), hapokas (6.1 g/l), mustikkainen, pehmeä.

Coto de Imaz Gan Reserva. Espanja, Rioja 2015. Tempranillo. Alko 454907. Hinta 26,98.
Punainen, tuoksu karpaloinen, maku täyteläinen, viikunainen, nahkainen, tamminen, hennon vaniljainen, kehittynyt.

Tommasi Amarone della Valpolicella Classico. Italia, Valpolicella 2018. Alko 446477. Hinta 42,99. Alkoholi 15%.
Syvänpunainen, tuoksu kypsän marjainen ja maku erittäin täyteläinen, viikunainen, tamminen ja pitkä. Sokeria 5 g/l.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
 www.viinimies.com

Kuopion Kansalaisopistossa kokattiin riistalintuja ja maisteltiin viinimaailman Pinot Noireja

Syksy on maanläheisiä makuja täynnä. Ruokien raaka-aineet löytyvät läheltä luonnosta ja pihapiiristä, on sieniä, riistalintuja(kin) ja omenoita. Osaavissa käsissä niistä rakentuu luonnonmukainen ja hienostuneen maukas ateriakokonaisuus. Eräkokki Jari Korhosen ympärille kokoontui Kuopion Kansalaisopistossa innokas ja osaava, ruokia sekä viinejä harrasta porukka, joka rakensi syksyn makuja toteuttavan ateriakokonaisuuden Jarin antamin ohjein. Illan viinit, yhteensä kahdeksan erilaista, oli valmistettu yksinomaan Pinot Noir -rypäleistä. Viinimies Heikki Remes nosti pöytään aina kullekin ateriaosalle kaksi erilaista punaviiniä eripuolilta viinimaailmaa. Näin päästiin etsimään ja maistamaan syksyn makuihin sopivia viinikumppaneita.


Keittiössä oli ajoittain hieman tungostakin kun Jari Korhonen tutustutti keittiöväen sorsalintujen ja teeren saloihin. Samoin kastikkeiden teko-ohjeet ja teeren liekittäminen kokosivat porukan kokin ympärille!

                         
Sorsa ja teeri ovat haluttua riistaa, joista valmistuu aromikkaita ja haluttuja ruokia syksyn päivällispöytään.

                         
Yksi syysmetsän vaikeammin havaittavista, mutta arvostetuista sienistä on mustatorvisieni. Piilossa sammalikossa kasvavista mustista torvisienistä valmistetussa sienikeitossa on syvyyttä ja syksyn makuja.

                         
Pääruokana nautittiin sorsaa ja teertä lautasella pottuvoin ja paahdettujen uunijuuresten sekä kahden kastikkeen kanssa. Tyylikkäät syksyn riistaiset maut saivat pienen lisävivahteen teeren fileiden liekittämisestä. Ruokakokonaisuuden kruunasivat kaksi maailmanlukon Pinot Noir -punaviiniä, Maximin Grünhaus Pinot Noir 2018, Moselin laaksosta Saksasta sekä Cloudy Bay 2020 Uuden Seelannin Marlboroughsta.

Persiljavoissa paistettua sorsan rintaa marjaisen kermakastikkeen kera
sorsan luutonta rintafilettä
suolaa, pippuria,
voita ja persiljaa
Anna fileen lämmitä huoneenlämmössä. Jos fileessä on nahka, tee nahkaan viillot ja paista ensin nahkapuoli ruskeaksi pannulla. Anna vetäytyä uunissa max. 100 asteessa niin, että sisälämpötilaa, 56 astetta. Käytä lihalämpötilamittaria apuna.
kermakastike:
0,5 l peruskastikepohjaa
2 dl kermaa
rosepippuria
suolaa
vadelmahilloa
Kaada kastikepohja ja kerma kattilaan, keitä kokoon mausteiden kera.
Lisätään vadelmahillo, anna kiehahtaa ja tarkista maku.

Liekitettyä teeren rintaa kermakastikkeen ja sokerihuurrettujen puolukoiden kera
teeren rintafilettä
voita,
konjakkia,
pippuria,
kermaa, sinappia, suolaa,
pakastepuolukoita ja sokeria
Kypsennä rintafileet pannulla 58 asteiseksi, sopivan roseiseksi. Flambeeraa fileet ja lisää kerma, sinappi, suola ja pippuri. Keitä kokoon. Tarkista maku. Tarvittaessa voit antaa fileen vetäytyä kastikkeen kokoon keittämisen aikana. Viipaloi file ja lisää kastike annokseen ja koristele annos sokeroidulla puolukalla.


Viinilasillinen:
Willm Crémant d’Alsace Rose Brut. Ranska, Alsace. Pinot Noir. Alko nro 557247. Hinta 14,99.
Vaaleanpunainen, puolukkainen tuoksu ja erittäin kuiva (7 g/l), sitruksinen, vadelmainen roseekuohuviini.

Castillo de Molina Pinot Noir Gran Reserva. Chile, Curicó 2018. Alko 455377. Hinta 11,99. Vegaani.
Rubiininpunainen, tuoksu kirsikkainen, maku keskitäyteläinen, hapokas (5.2 g/l), mausteinen, marjaisa sekä raikas

Domaine Maire Grand Minéral Pinot Noir. Ranska, Jura 2019. Alko 492277. Hinta 15,98.
Punainen, tuoksu kirsikkainen, maku keskitäyteläinen, keskihapokas (5.7 g/l), vadelmainen, yrttinen ja marjaisan raikas.

Tayu 1865 Pinot Noir. Chile, Malleco 2019. Alko 926086.
Punainen, tuoksu kirsikkainen, maku keskitäyteläinen, kuiva (2. g/l), matalahappoinen (4.9 g/l), yrttinen, marjaisa.

Maximin Grünhaus Pinot Noir. Germany, Mosel 2018. Sales on winery. VDP. Average price 47 €.
Pinot Noir (clone: 777, 828) are planted on one of the best and steepest parcels of the ABTSBERGS, starting in 2007. Following classic maceration in open stainless steel tanks, Pinot Noir spends 18 months in French, Austrian and regional oak. In order to develop the maximal amount of complexity and structure, they use a combination of first, second and third fill barrels. The result is a complex and elegant Pinot Noir with aromas of violet and fresh black cherry. Intensive fruity, profoundly ripe and robust expression of Mosel Pinot Noir.

Cloudy Bay Pinot Noir. Uusi-Seelanti, Marlborough 2020. Alko 944097. Hinta 43,98.
Punainen, tuoksu marjainen, maku keskitäyteläinen, keskitanniininen, mausteinen, hapokas (5.7 g/l), marjaisan raikas.

Coeur de Breuil. Ranska, Normandia. Alko tilausvalikoima nro 944007. Hinta 21,90.
Kullanruskea aperitiivi, tuoksu omenainen ja maku vaniljainen, makea (120g/l) sekä mausteinen.

Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir. Uusi-Seelanti, Marlborough 2018. Alko 452477. Hinta 19,99. Vegaani.
Punainen, tuoksu kypsän puolukkainen, maku kevyt, keskitanniininen, hennon luumuinen sekä salmiakkinen, raikas.

Ruppertsberger Imperial Pinot Noir. Saksa, Pfalz 2020. Alko 937725. Hinta 12,48. Vegaani.
Punainen, tuoksu kirsikkainen, maku keskitäyteläinen, matalahappoinen (4.3 g/l), keskitanniininen, marjaisan raikas.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com