Blinit & cavat – puheetta parasta, maukkainta maistellen

Blinit eli linnit ovat alkutalventalven ja erityisesti laskiaisen ajan perinteistä herkkua. Kultaisen paistoksen ja aurinkoisen mädin maut ja värit johdattavat ajatukset jo lähestyvään kevääseen. Blinien täytteissä voi hyvinkin toteuttaa ruokailijoiden omia makumieltymyksiään. Sienet salaattina tai freesattuina sipulin kanssa tarjoavat hienostuneen makuelämyksen blinipöydässä. Sopivan bliniviinin valinta onkin sitten heti toinen haaste, sillä vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla. Cava, espanjalainen vuosisatainen kuohujuoma, tarjoaa laadukkaat ja monipuoliset ratkaisut blinien paahteisiin ja vivahteikkaisiin makuihin.
Blinit, 20 kappaletta lettupannulla paistettuna:
2 dl kädenlämpöistä maitoa
0,5 dl ruokakermaa
1 rkl hiivaa
1 dl tattari- tai ohrajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
voita paistamiseen
Liuota hiiva maidon ja kerman seokseen. Vatkaa jauhot sekaan. Peitä kulho ja jätä taikina käymään lämpimään 3─4 tunniksi. Tästä blinit saavat niille ominaisen happamahkon maun. Valmista blinien lisukkeet valmiiksi ennen paistamista Lisää blinitaikinaan muut ainekset. Paista keskilämmöllä kullanruskeita, paksuhkoja ohukaisia. Kahden minuutin paistoaika puolellaan riittää kypsyttämään blinit sisältä kypsiksi. Blinit ovat rapeita ja maistuvia, kun ne nautitaan heti paistamisen jälkeen.. Blinien kanssa voi tarjota mätiä, sienisalaattia, suolakurkkuja ja punasipulirenkaita sekä ranskankermaa tai smetanaa. Rouhaisu pippurimyllystä viimeistelee tarjottavan makukokonaisuuden.
Blinien suolaisuus ja happamuus vaativat viiniltä voimaa
Blinien viinivalinnoissa on hyvä etukäteen miettiä blinien valmistukseen käytettävien raaka-aineiden ja niiden lisukkeiden aromikkuutta ja voimaa. Mädit ja sienet tuovat makuihin hentoa vivahteikkuutta ja suolaisuutta, sipulit eteeristä aromikkuutta sekä purevuutta. Ruokakermasta sekä smetanasta välittyy pehmeyttä, blineistä happamuutta sekä paahteisuutta.

Cava ja Corpinnat korkkaavat kuohuviinin blinin vaateisiin
Cava on kahden käymisen kautta valmistuva espanjalainen kuohuviini, jossa toinen käyminen tapahtuu pullossa. Perinteisen valmistustavan kautta Cava saa olemukseensa kuplivaa voimaa vivahteikkuutta, hedelmäistä terhakkuutta ja siten mukavasti vastetta blinien täyteläisyydelle. Rypäleiden moninaisuus sekä olemus viinissä toimivat laadun takeena, ja kuohuviini sinällään juhlistaa tyylikkäästi bliniateriaa.

Villa Conchi Cava Brut tulee Kataloniasta Montserrat-vuorien kupeelta. Korkealla sijaitsevien tarhojen rypäleisiin taltioituu vivahteikkuutta sekä hapokkuutta, jotka maistuvat viinissä raikkautena ja hienostuneisuutena. Chardonnay-rypäleen käyttö rypälesekoituksessa antaa viinin makuun hedelmäisyyttä ja syvyyttä.

Rosa Cusiné Cava tulee Kataloniasta Penedesin alueelta. Laadukkaan kuohuviinin taustalla on terroir jossa viiniköynnökset kasvavat. Korkealla 800 metrin korkeudella kasvavat punaiset Garnatxa (Grenache) -rypäleet tuovat viinin rakennetta ja voimaa, sekä toisaalta marjaisutta ja eleganssia. Cava on biobynaaminen ja vegaaninen vuosikertacava 2015.

Alta Alella Mirgin Reserva Cava Brut Nature tulee Barcelonan läheltä sijaitsevalta Alta Alellan viinitilalta. Mirgin on rutikuiva kuohuviini Brut Nature, jolloin viiniin ei valmistusvaiheessa ei ole lisätty yhtään sokeria. Cavan laadusta kertoo sen luokitus cavan korkeimpaan luokkaan Paraje Calificado, sekä sen valmistus vuosikertacavana (2017).

Nadal Original Reserva Corpinnat Brut nostaa espanjalaisen kuohuviinin laadun uudelle tasolle. Caves Nadal -tuottajan kuohuviinit ovat luokiteltu helmikuusta 2019 lähtien espanjalaisten kuohuviinien uuteen laatuluokkaan (pois cava-luokittelusta). Corpinnat-luokittelu asettaa tiukat vaatimukset niin rypäleiden alkuperälle kuin toiminnalle viinitarhalla sekä kellarissa. Edellytyksinä Corpinnat-luokkaan pääsylle ovat 100 % luomutuotanto, rypäleiden käsin poiminta, vinifiointi omalla tilalla, sekä vähintään 18 kuukauden pullokypsytys (Reserva-luokittelu). Corpinnat määrittelee myös maantieteellistä sijaintia. Alkuperäislajikkeita suositaan ja rypäleet saavat kasvaa vain Penedèsin alueella ja niiden on tultava joko tuottajan omilta tai pitkäaikaisten sopimusviljelijöiden tarhoilta.
Viinilasillinen:
Villa Conchi Cava Brut. Espanja, Katalonia.Xarel-lo,Parellada.Macabeo,Chardonnay.Alko 919467. Hinta 12,98.
Vaaleankeltainen, tuoksu sitruksinen, maku kuiva (12 g/l), hapokas (6.5 g/l), yrttinen ja pirteän hedelmäinen.

Rosa Cusiné.
Espanja, Penedes 2015. Garnatxa Negra. Bio, vegaani. Rajoitettu tuotanto. Tilamyynti.
Vaaleanpunainen, marjaisa ja maku erittäin kuiva, hapokas, vivahteikas, silkkinen sekä ryhdikäs.

Alta Alella Mirgin Reserva Cava Brut Nature. Espanja 2017. Alko 590547. Hinta 16,99. Luomu, vegaani.
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen ja maku erittäin kuiva, hapokas (5.6 g/l), greippinen sekä ryhdikäs.

Nadal Original Reserva Corpinnat Brut. Espanja. Macabeo, Parellada, Xarel-lo. Alko 536947. Hinta 18,00.
Vaaleankeltainen, tuoksu kypsän sitruksinen ja maku erittäin kuiva (5 g/l), hapokas (5.4 g/l ), mineraalinen.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Juustokupissa piparin päälle rakentuu pehmeä makupaketti

Joulun alla riittää kiirettä ja touhua. Välillä on syytä pysähtyä ja nauttia joulun valmisteluista ja sen herkuista. Hienostuneessa juustokupissa joulun mausteiset maut ovat vahvasti esillä.
Joulunalus tarjoaa makuja ja tunnelmaa.

Juustojälkiruoka viekoittelee pehmeällä aromikkuudellaan

Pehmeän täyteläinen juustokuppi on nautinnollinen ja raikas jälkiruoka. Keveyttä pikkuherkkuun antaa ruokajogurtti. Makeutta voi säädellä sokerin määrällä sekä käytettävällä hillolla. Tähän jälkiruokaan omena-raparperi-karviaishillo on tuonut mukavan makeaa hapokkuutta. Aromikuutta ja makua lisäämään on käytetty Tokajin alueen viileän vuosikerran Late Harvest -viiniä. Sen hienostunut, rusinainen aromi käy hyvin yhteen joulun muiden makujen kanssa. Viinin alkoholihan poistuu ruoan valmistuksen yhteydessä, mutta sen miellyttävä maku tulee juuri sopivasti esille. Pohjalta löytyvä piparin mausteisuus tiivistää makukokonaisuuden miellyttäväksi joulupaketiksi. Juustokupin maku tiivistyy ja paranee sen jäähtyessä. Parhaimmalta se maistuu jäähtyneenä, joten jälkiruoan voi valmistaa hyvissä ajoin, vaikka edellisenä päivänä.

Mascarbonen täyteläisyys sopii jälkiruokiin
Jälkiruokaan käytetty mascarbonejuusto on hyvin rasvainen kermajuusto. Juuston maku ei kuitenkaan ole raskas, vaan sen ainutlaatuista makua voi kuvata raikkaaksi ja herkulliseksi. Osansa tässä on valmistuksessa käytetyn maidon laadulla. Se lypsetään lehmistä jotka on ruokittu tuoreita yrttejä ja kukkia sisältävällä erikoisruoholla. Alkujaan mascarbone on peräisin Italiasta, Milanon ympäristöstä. Juuston nimi juontunee paikallisessa murteessa käytettävästä ricotta- juuston nimestä. Mascarbonen ja ricottan valmistustavat ovat lähes identtiset. Niinpä ruoanlaitossa juustot voivat hyvin korvata toisensa.
Kupin pohjalle laitettu piparin maku nousee hieman esille, juuston jäädessä taustalle. Mikäli haluaa korostaa juuston makua, niin piparin voi korvata kaurakeksillä. Juustoiseen jälkiruokaan saadaan rusinaisia, vaniljaisia tai paahteisia vivahteita käyttämällä maustamiseen erilaisia jälkiruokaviinejä. Portviinit, madeirat, malagat ja marsalat käyvät hyvin, sillä niistä löytyy tarvittavaa aromaattisuutta sekä nyansseja ja niiden maltillinen makeus ei korosta jälkiruoan makeutta.

Juustokupin pehmeys maistuu aistiilisesti kynttilän loisteessa.

Juustokuppi (6 annosta)
6 kpl pipareita tai kaurakeksejä
1 prk (250g) mascarbone tuorejuustoa
1 prk (200g) ruokajogurttia
3 kpl kananmunia
1 dl sokeria
1,5 dl hilloa (omena-raparperi-karviainen)
1 rkl jälkiruokaviiniä
Pane piparit/keksit paiston kestävien annosvuokien pohjalle. Sekoita juusto, jogurtti, munat ja sokeri keskenään. Lisää hillo ja viini tasaisesti sekoittaen. Lusikoi täyte kuppeihin. Kypsennä juustokuppeja 175 asteisessa uunissa 20 minuuttia, niin että täyte on hyytynyt. Nautitaan siltään tai valmistamiseen käytetyn väkevöidyn viinin kanssa.

Viinilasillinen:
Mad Sweet by Tokaj Late Harvest. Unkari 2018.Furmint,Sárga Muskotály,Hárslevelü.Alko 942792. Hinta 14,90/0,375L.
Vaaleankeltainen, tuoksu trooppisen hedelmäinen, maku makea (113 g/l), hapokas (5.6 g/l), mineraalinen, hienostunut.

Teksti: Heikki Remes
Valokuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Porsaan kylkirulla on joulunajan pikkuherkku

Maustepippuri, neilikka ja laakerinlehti antavat porsaalle tutun jouluisen mausteisuuden ja samalla hieman makeahkon aromikkuuden. Keitinveden juurekset tuovat makuun lisää pehmeyttä, ja lopuksi lyhyt paistaminen uunissa takaa vivahteikkaan lopputuloksen. Saksalaiset viinit, kuten riesling-gewürztraminer ja rivaner, tarjoavat ratkaisua aromikkaan makuyhdistelmän haasteelliselle viinivalinnalle.
Kylkirullassa korostuvat joulun mausteet ja pehmeä täyteläisyys.
Porsaan kylkirullassa on sopivasti lihaa ja rasvaa talven tuiskeeseen.
Sideverkko tai sitominen kalastajanlangalla pitää kylkirullan tiukasti koossa.

Porsaan kylkirulla
1,5‒2 kg porsaan luutonta kylkeä
2 rkl suolaa
1,5 tl mauste- ja mustapippuria
keittoliemi:
vettä
3 rkl karkeaa suolaa
2 porkkanaa
2 sipulia
10 mausteneilikkaa
2 laakerinlehteä
Leikkaa porsaan luuton kylkipala levyksi. Mikäli haluat rullasta täyteläisen, niin laita levyn keskelle pala porsaan sisäfilettä. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Kääri kylki tiiviiksi rullaksi ja jätä kamaraa vain pinnan peitoksi. Sido rulla kalastajalangalla tai sideverkolla. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää suola. Nosta kylkirulla kattilaan ja varmista että se peittyy veteen. Anna kiehua hiljalleen ja kuori keitinvaahto pois. Lisää mausteet ja lohkotut juurekset. Anna rullan kypsyä miedolla lämmöllä noin kolme tuntia. Nosta liha kattilasta, ja mikäli haluat rullalle kauniin pinnan, laita se hetkeksi kuuman uuniin. Kylkirullan maku on parhaimmillaan kylmänä, ja sen kumppaniksi sopii piparjuurella maustettu punajuurisalaatti.
Kylkirulla saa paahteisuutta makuun ja pintaan, kun se viivähtää hetken uunissa.

Mausteisuus on makujen keskipisteessä
Porsaan kylkirullan jouluinen mausteisuus, rasvaisuus ja yrttisyys ovat haasteellinen lähtökohta viinivalinnalle. Ruoan mausteisia ja makean pehmeitä makuelementtejä vastaan asettuvat saksalaisista rypäleistä hapokas Riesling, mausteinen sekä aromaattinen Gewürztraminer ja hedelmäinen Rivaner (Müller-Thurgau). Viinien hapokkuus ja vivahteikkuus tasapainottavat hyvin porsaan rasvaista ja mausteista aromikkuutta.
Saksan jouluviineissä on vivahteikkuutta, tarvittavaa hapokkuutta ja pehmeitä makuja.

Viinilasillinen:
Black Tower Riesling Gewürztraminer. Saksa, Pfalz 2019. Alko 596147. Hinta 9,98.
Vaaleankeltainen, tuoksu sitruksinen,maku puolikuiva (11 g/l), hapokas (6.8 g/l),hedelmäinen, viheromenainen, yrttinen.

Black Tower Rivaner. Saksa, Rheinhessen 2019. Alko 7934. Hinta 9,58.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen, maku puolimakea (30 g/l), keskihapokas (5.3 g/l) kukkainen ja ananaksinen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Siikaceviche on alkuruokien aatelia

Siika on arvostetuimpia ruokakalojamme, joka elää puhtaissa ja kirkkaissa vesistöissä. Sen valkoisesta ja rasvaisesta lihasta voi valmistaa monipuolisia ja maukkaita kalaruokia. Tuoreen siian hienovarainen maku on parhaimmillaan, kun siitä kypsentää marinoimalla tyylikkään cevichen.
Cevichessä maistuu kala aidosti
Ceviche on tuoreesta kalasta valmistettu alkuruoka tai kevyt lounasateria. Ensiksi kala puhdistetaan ruodottomiksi fileiksi, jotka leikataan pieniksi paloiksi tai ohuiksi viipaleiksi. Sitten kalan liha laitetaan marinoitumaan limen tai sitruksen vastapuristettuun mehuun, jonka sitruunahappo kypsentää kalan. Marinoitaessa kalan valkuaisten rakenne muuttuu ja kalasta tulee kiinteämpi. Marinointiajan ja sitruunamehun määrän mukaan kalan väri muuttuu kuultavasta valkoiseksi. Oleellista cevichessä on se, että kypsentäminen säilyttää kalalle ominaisen maun. Siksi maistuvimman lopputuloksen saa kun käyttää tuoretta, mielellään vastapyydettyä kalaa.
Siikaceviche:
vajaan kilon painoinen siika
marinadi:
yhden sitruunan mehu
1 dl rypsiöljyä
1 tl hienojakoista suolaa
30 g hienoa sokeria
1 tl musta- ja viherpippuria
0,5 dl hienonnettua tilliä
Sekoita kaikki marinadin ainekset hyvin keskenään. Leikkaa siika fileiksi ja poista ruodot. Leikkaa fileet vinoittain ohuiksi viipaleiksi. Laita laakean astian pohjalle hieman marinadia ja nosta päälle siikaviipaleita. Kaada kalojen päälle lisää marinadia ja nosta loput kalafileet kulhoon. Kaada loppumarinadi kalojen päälle ja laita astia kylmään. Anna marinoitua mielellään yön yli.

Hapokkuus yhdistää Sauvignon Blancin ja cevichen
Siika itsessään on hennon makuinen, mutta cevichessä kokonaisuus maistuu sitruunaisen hapokkaalta ja olemus on raikkaan öljyinen. Maku saa pehmeyttä sokerista ja yrttisyyttä tuoreesta tillistä. Ruoka kaipaa rinnalleen voimakkaan ja hapokkaan viinin. Sauvignon blancin mineraalisuus ja yrttinen aromaattisuus täydentävät hyvin siikaruoan kokonaisuutta. Eri maiden viinialueet tarjoavat hyvän valikoiman erilaissa olosuhteissa tuotettuja sauvignon blanc -viinejä. Niistä on vara valita hedelmäinen ja sopivan hapokas viini cevichen hapokkuuden ja voimakkuuden perusteella.


Teksti ja kala-/viinikuva: Heikki Remes
Ruokakuva: Eeva Remes
www.viinimies.com

Pientä syötävää Jouluun ja Uuteenvuoteen – maisteltiin makuja ja viisastuttiin viineistä

Taas on yksi vuosi kohta taputeltu ja sen myötä Savon viini-ruokakurssien keittiöt hiljentyneet, viinilasit pesty ja kuivattu odottamaan uuden vuoden alkua. Kuopion Kansalaisopiston viini-ja ruokatapaamisissa keskityttiin vuodenvaihteen juhlien tarjottaviin niin lautasella kuin lasissa. Tapaamisissa toteutui se tavoite mitä vuoden vaihteen tapaamisiin oltiin hakemassa, eli rento yhdessäolo viinien ja ruokien parissa.

Ruokamatkalle lähdettiin Italian viinien ja pienten syötävien kautta.
Monenlaisista ruokalajeista selviää viinien osalta parhaiten kun nostaa pöytään useammanlaisia viinilajeja. Näin jokaiselle ruokalajille löytyy sopiva viinikumppani, jotka sopivat myös joulupöydän ruokailijoiden erilaisiin makuihin.
Alkupalaksi tehtiin tyylikkäitä makupaloja erilaisten alustojen päälle. Hedelmäinen salaatti sai katteekseen gorgonzola-sinihomejuustoa, kylmäsavuhaukitartar asetettiin pienten blinien päälle ja mäti&smetana asettautui Hasselbackan perunoiden päälle. Viineinä maistelussa olivat vivahteikkaat Veneton alueen valkoviinit Dal Cero Runcata tammitetusta Soavesta sekä Zenato Lugana Trebbiano di Luganasta.
Pääruoka, secondo piatti, rakentui kalkkunasta vivahteikkaan viikunakastikkeen ja karamellisoitujen kasvisten kanssa. Zenaton Lugana Brut Metodo Classico -kuohuviini ja Tommasi Valpolicella -punaviini toimivat tyyliin sopivina viinivalintoina.
Niin olivat kokit onnistuneet taas ruoanlaitossa että viimeinenkin makupala piti pyyhkäistä lautaselta suuhun pienellä leipäpalasella aitoon italialaiseen tapaan, jossa ”fare la scarpetta” on ilmaisu ja maistuva tapa kunnioittaa hyvää ruokaa sekä ruoantekijää.
Jälkipala olikin sitten oma lukunsa. Siinä nautittiin chili-suklaakakkua Tommasin Fiorato Recioto della Valpolicellaa maistellen ja huipennuksena Jukolan Juuston Cheddaria Amarone-viinillä uutettuna, luonnollisena makuparina lasillinen Amaronea.
Huikeita elämyksiä tälläkin makumatkalla!
Viinilasillinen:
Gancia Blanc des Blancs Chardonnay Brut. Italia. Alko 913503. Hinta 10,98.
Oljenkeltainen, tuoksu omenainen ja maku kuiva (7 g/l), hapokas(5.4 g/l), raikas sekä vivahteikas.

Poggio al Tufo Rompicollo. Italia, Toscana 2017. Sangiovese, Cabernet Sauvignon. Alko 452547. Hinta 12,98.
Punainen, tuoksu hapankirsikkainen ja maku keskitäyteläinen, keskitanniininen, mausteinen ja mehevän hilloinen.

Dal Cero Vigneto Runcatan (tammitettu soave). Italia, Veneto 2018. Garganega. Alko 574497. Hinta 24,99.
Vaaleankeltainen, tuoksu keltaluukuinen ja maku kuiva (3 g/l), hapokas (8.7 g/l),aprikoosinen, paahteinen, pirteä.

Zenato Lugana San Benedetto. Italia, Veneto 2019. Trebbiano di Lugana. Alko 8234. Hinta 13,99.
Vaaleankeltainen, tuoksu kypsän hedelmäinen ja maku kuiva (5 g/l), hapokas (5,7 g/l), yrttinen, pirteän hedelmäinen.

Tommasi Valpolicella. Italia, Valpolicella 2019. Corvina Veronese, Rondinella, Molinara. Alko 417847. Hinta 13,38.
Rubiininpunainen, tuoksu karpalohilloinen ja maku keskitäyteläinen, kypsän marjainen sekä mausteinen.

Zenato Lugana Brut Metodo Classico. Italia, Veneto. Trebbiano di Lugana. Alko 940067. Hinta 25,90.
Kullankeltainen, tuoksu runsaan hedelmäinen, maku kuiva (8 g/l), hapokas (7.1 g/l), aromikas, tasapainoinen, elegantti.

Tommasi Recioto della Valpolicella Vigneto Fiorato. Italia, Veneto. Alko 456224. Hinta 19,34/0,375L.
Rubiininpunainen, tiivis kirsikkainen tuoksu ja makea (130 g/l), luumuisen pehmeä, aromikas, pitkä maku.

Tommasi Amarone della Valpolicella Classico. Italia, Veneto 2013. Alko 446477. Hinta 39,98.
Rypäleet: Corvina Veronese, Corvinone, Oseleta, Rondinella. Alkoholi 15 % ja sokeri 5 g/l.
Syvänpunainen, tuoksu kypsän marjainen ja maku erittäin täyteläinen, mausteinen, tamminen, vivahteikas, pitkä.

Syventävä viinikurssi aloitettiin maistelemalla ruoanvalmistusviiniä sokkona.
Ja hyvin rypäle, Tinto Fino = Tempranillo, kuoriutuikin esille porukan keskustelujen ja maisteluiden kautta.
Malasenda Roble. Espanja, Ribera del Duero 2018. Tempranillo. Alko 499427. Hinta 14,90.
Punainen, tuoksu kirsikkainen ja maku täyteläinen, keskitanniininen, mustikkainen, hennon tamminen.
Alkupalalautasella makuina esittäytyivät lipeäkala Mannerströmin kastikkeella, graavikalapyörykät hauesta sekä muikunmätiä leivällä ja tahnana kuorukoissa. Viinivaihtoehtoina maisteltiin uusi-seelantilaista Chardonnayta ja espanjalaista Albariñoa.
Väliruokana tutustuttiin vorschmakkiin, joka tunnetaan erityisesti Marsalkka C.G.E.Mannerheimin lempiruokana. Sen ja pääruokana tehdyn poronfileen kanssa maisteltiin kolmea erilaista punaviiniä. Viinikumppaneina espanjalainen Matsu El Picaro, yhdysvaltalainen Sonoma Zinfandel ja italialainen Zonin Amarone.
Viinilasillinen:
Juhla Glögi. Suomi. Alko 346457. Hinta 12,99. Vegaani.
Meripihkanruskea, tuoksussa hedelmää sekä brandyä ja maku makea (130 g/l), lämmin, voimakas, glögimausteinen.

XX=sokkoviini=Malasenda Roble

Stettler’s Riesling Sekt Brut. Riesling Jahrgangssekt TROCKEN. Handgerüttelte Flaschengärung. Tilamyynti.
Ein TROCKENER Sekt hat als einziger deutscher Sekt die Bestnote "Großes Gold" erhalten. Alkohol 13,0 % vol.

Llopart Integral Cava Brut Nature Reserva. Espanja. Xarel-lo, Parellada, Chardonnay. Alko 948527. Hinta 25,55.
Vaaleankeltainen, tuoksu omenainen ja maku erittäin kuiva (3 g/l), keskihapokas, hedelmäinen ja persikkainen pirteä.

Perrier-Jouët Grand Brut Champagne. Ranska, Champagne. C, PN, PM. Alko 907677. Hinta 49,99.
Vaalean kullankeltainen, tuoksussa hedelmää, briossia ja maku kuiva (9 g/l), hapokas, yrttinen, paahteinen.

Saint Claire Pioneer Block Sawcut Chardonnay.Uusi-Seelanti,Marlborough2018.Alko 501427.Hinta 19,98.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen ja maku kuiva, keskihapokas, keltaluumuinen, tamminen, runsas, pitkä.

Serra da Estrela Albariño. Espanja, Rias Baixas 2019. Alko 922966. Hinta 14,99.
Vaaleankeltainen, tuoksu trooppisen hedelmäinen, maku kuiva (1 g/l), hapokas(7.4 g/l), sitruksinen, raikas.

Matsu El Picaro. Kastilia-León,Toro 2019.Tinta de Toro=Tempranillo. Alko 484107. Hinta 11,98.Kloppi.Vegaani.
Sinisenpunainen, tuoksu karhunvatukkainen ja maku täyteläinen, kirsikkainen, mausteinen, paahteinen sekä lämmin.

Zonin Amarone. Italia, Veneto 2016. Corvina, Rondinella, Molinara. Ravintolamyynti. Alkoholi 15,5 %.
Granaatin punainen, tuoksu marjaisa, rusinainen, maku erittäin täyteläinen, rusinainen, samenttinen, runsas, vivahteikas.

Valdespino Cream Sherry.
Espanja, Jerez. Alko 3616. Hinta 12,29/0,75L.
Kahvinruskea, tuoksu viikunainen ja maku makea (140 g/l), tumman siirappinen, taatelinen sekä kevyen paahteinen.

Viini-/ruokakurssilla syvennyttiin juhlakauden makuihin ja viineihin.
Tämän ajan poikkeuksellisuus ja turvallisuus heijastuvat kaikkeen tekemiseen, niin myös viini-ruokakursseille, jossa tapaamissa ja työskentelyssä sovellettiin Eroon koronasta -työtyöryhmän toimivia käytäntöjä.
Kokoontuminen, yhteisöllisyys, turvallisuus, terveys ovat emmental-puolustuksen ytimessä!
Kuten Jaanan ja Annen ilmeet sekä tarjottavat kertovat tässäkin viini-ruokaillassa toteutui tapaamisten tavoite, eli rento yhdessäolo viinien ja ruokien parissa.
Kuohuviinien laadukas valikoima, Sekt, Cremant ja Samppanja, tarjosi vuoden viimeiseen tapaamiseen juuri oikeantyylisen makutervehdyksen ja valinnan tyylikkäille alkupaloille.
Pääruokalautasella oli tarjolla aitoja talvisia Lapin makuja ja elementtejä kun poronfileen lisukkeeksi ”satoi” pehmeää perunalunta ja makusiteenä toimi viikunakastike. Viineinä ajankohtaiset uuden sadon Beaujolais Nouveau -viinit sekä ikääntynyt, hienostunut, vielä kunnossa ollut Chateau Carsin Cuvée Noire 2011.
Jälkiruoka rakentui persimonin, ajankohtaisen hedelmän ympärille, jossa kokonaisuus, vuohenjuustolla vahvistettu jogurtti, vatkattu kermavaahto ja persimonsose koottiin kerroksittain lasiin ja koristeltiin jouluisilla makupaloilla.
Viinilasillinen:
Stettler’s Riesling Sekt Brut. Riesling Jahrgangssekt TROCKEN. Handgerüttelte Flaschengärung. Tilamyynti. Ein TROCKENER Sekt hat als einziger deutscher Sekt die Bestnote "Großes Gold" erhalten. Alkohol 13,0 % vol.

Bestheim Cremant d’Alsace Brut Premium. Ranska, Alsace. Auxerrois, Pinot Blanc. Alko 933147. Hinta 13,19. Vaaleanviherkeltainen, tuoksu omenainen ja maku erittäin kuiva (9 g/l), hedelmäinen, hapokas (6,3 g/l) ja paahteinen.

Mumm Cordon Rouge Champagne Brut. Ranska, Champagne. PN, PM, C. Alko 8741. Hinta 39,99.
Kullankeltainen, tuoksu sitruksinen, maku kuiva (10 g/l), aprikoosinen, omenainen, tasapainoinen, hapokas (6,6 g/l).

Hahn SLK Chardonnay. Yhdysvallat, Kalifornia, Monterey 2017. Ravintolamyynti.
Kullankeltainen, tuoksu hedelmäinen ja maku kuiva (3.3 g/l), keskihapokas, päärynäinen, tamminen, runsas, pitkä.

Pazo de San Mauro. Espanja, Rias Baixas 2018. Alko 934808. Hinta 18,95.
Vaalean sitruunankeltainen, tuoksu trooppisen hedelmäinen, maku kuiva (2 g/l), hapokas(7.4 g/l), sitruksinen, raikas.

Tommasi Ripasso Valpolicella. Italia, Valpolicella 2017. Alko 429567. Hinta 19,98. Sokeria 6 g/l. Alkoholi 13%.
Tummanpunainen, marjaisa sekä mausteinen ja maultaan täyteläinen, luumuinen, kypsä ja hennon tamminen.

Tommasi Amarone della Valpolicella Classico. Italia, Valpolicella 2016. Alko 46477. Hinta 39,98. Alkoholi 15%.
Syvänpunainen, tuoksu kypsän marjainen ja maku erittäin täyteläinen, viikunainen, tamminen ja pitkä. Sokeria 5 g/l.

Juankosken viini-ruokakurssin joulutapaamisessa rauhallisuutta, tunnelmaa ja makuja.
Juankosken viini-ruokakurssilla on kokoonnuttu viinien ja ruokien merkeissä jo useammankin kerran, itse asiassa kohta parinkymmenen vuoden aikana peräti 150 kertaa.
Joten ei ihme jos tuon porukan tapaamisesta välittyi alusta alkaen rento ja maltillinen olemus. Maltettiin istahtaa alas, ottaa lasillinen ja vaihtaa kuulumiset. Varsinkin kun paikkana oli Tuijan ja Johanneksen kotoisa Pikkulaiva
Kokemuksen tuoma viisaus näkyi myös ruokatarjonnan aloituksessa. Makoisa ilta aloitettiin valmiiden herkkujen pintxojen - piquillo-paprika-makrilli, chistorra-pekoni, vuohenjuusto-hillo – merkeissä. Näin aikaa jäi tärkeimmälle eli viinien ja makupalojen maistelulle ja vertailuille.
Varsinainen illan makumatka perustui pitkälti nyyttiperiaatteelle, eli jokainen toin jotain ja näin saatiin kasaan maistuva kokonaisuus. Pieni savustettu suupalalusikallinen entrecotesta oli yhtenä ja sen makukumppaneina punajuurikeittoa vuohenjuustolla, suppispasteijoita, mäiskyperunat+fetakastike ja oliivitahna, lohipastrami waldorffin salaatilla sekä jälkipalana illan myötä juustoja ja viinejä.
Rentoon ja mutkattomaan, silti osaavaan ja keskustelevaan, viini-ruokailtaan kuluu maistella useita viinejä pieninä lasillisina, vain näin makuaistit ja tietämys kehittyvät, vuosienkin jälkeen. Mukana ja varalla illan viinitarjonnassa, jos sopivaa ei löytynyt, oli myös vaihtoehtosuunnitelma, Plan B -viinit, kaiken varalta ja sitäkin piti maistaman!
Makujen, niin ruokien kuin viinien, ilotulitukseen liittyivät loppuillasta Aidot cheddar -juustot, makuina Double Barrel Cabernet Sauvignon ja Amarone.
Viinilasilliset, useampikin…:
Villa Cavallo. Italia, Toscana 2016. Sangiovese, Merlot. Alko 905201. Hinta 38,99/3L.
Punainen, tuoksu hapankirsikkainen ja maku täyteläinen, tanniininen, viikunainen, yrttinen ja vivahteikas, kehittynyt.

Jacob's Creek Double Barrel Cabernet Sauvignon 4th Vintage.
Australia 2015. Alko 930787. Hinta 18,69.
Tummanpunainen, tuoksu mausteinen, maku täyteläinen, tanniininen, paahteinen, tamminen sekä mehevän hilloinen.

Undurraga Brut. Chile, Leyda Valley. Chardonnay, Pinot Noir. Alko nro 500427. Hinta 13,98
Vaaleankeltainen, herukkainen tuoksu ja erittäin kuiva (6g/l), hapokas, karviaismainen ja päärynäinen maku.

Jacob’s Creek Double Barrel Chardonnay. Australia. Alko 919653. Hinta 16,99.
Kullankeltainen, tuoksu sitruksinen ja maku kuiva (3 g/l), keskihapokas (6,1 g/l), hedelmäinen, paahteinen, tamminen.

Plan B Riesling 2020. Australia, Länsi-Australia, Frankland River 2020. Alko 588837. Hinta 15,29.
Vaaleankeltainen, tuoksu kypsän sitruksinen ja maku puolimakea (25 g/l), hapokas (8,2 g/l), kukkainen, hedelmäinen.

Plan B Sauvignon Blanc.
Australia, Länsi-Australia, Frankland River 2018. Alko 549557. Hinta 12,98.
Vaaleankeltainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva (3 g/l), hapokas (5.2 g/l), trooppisen hedelmäinen, karviaismainen.

Plan B Shiraz.Australia,Länsi-Australia,Frankland-Margaret River 2017.Shiraz,Temparanillo.Alko 429867. Hinta 13,99.
Granaatinpunainen, tuoksu tumman marjainen, maku täyteläinen, kirsikkainen, lakritsinen, yrttinen, muhkea, tamminen.

Pizzolato Organic Pinot Grigio Extra Dry.
Italia, Veneto 2019. Alko 923763. Hinta 11,98. Luomu, vegaani.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen ja maku kuiva (18 g/l), hapokas (5 g/l), hunajameloninen, yrttinen sekä pirteä.

Zonin Amarone della Valpolicella. Italia, Veneto 2017. Corvina, Rondinella, Molinara. Ravintolamyynti.
Granaatinpunainen, tuoksu villimarjainen, maku erittäin täyteläinen, rusinainen, vivahteikas, vaniljainen, meditatiivinen.

Valdespino Cream Sherry. Espanja, Jerez. Alko 3616. Hinta 12,29/0,75L.
Kahvinruskea, tuoksu viikunainen ja maku makea (140 g/l), tumman siirappinen, taatelinen ja kevyen paahteinen.
Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Kuvat Pikkulaiva: Tuija Uusitalo
www.viinimies.com

Lahjavalvojaisissa maistuvat suolaiset pikkuherkut

Joulua edeltävät viikot ovat täynnä odotusta ja viime hetken valmisteluja. Joululahjavalvojaisissa kirjoitellaan viimeiset joulutervehdykset ja kääritään lahjapaketteja. Jouluisen työpajan tarjoilu on mutkatonta, pöytään nostetaan naposteltavaksi erimakuisia pikkuherkkuja sekä vuoden lopun juhlia enteillen kuohuvia, kuten myös alkoholittomia viinivaihtoehtoja.
Helppoa tarjottavaa on piparin kanssa nautittava pippurijuusto. Pehmeä valkohomejuusto sekä viinirypäleet coctailtikuissa ovat mukavaa suuhun napsittavaa. Hedelmäiset hunajameloniviipaleet maistuvat yksistään tai yhdessä savulampaasta leikattujen siivujen kanssa. Mehevän broileripiirakan vivahteikas maku korostuu hieman jäähtyneenä maisteltaessa. Helppotekoinen lohirulla tarjoaa hienoja makunautintoja. Jouluista tunnelmaa saa, kun ne tarjoilee piparimuotilla leikattujen ruisleipäviipaleiden päällä.
Joululahjavalvojaisissa kirjoitellaan viimeiset joulutervehdykset ja kääritään lahjapaketteja.
Pienet broileripiirakat:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
3 rkl vettä
täytteeseen:
keltainen paprika
15 cm pala purjoa
400 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
2,5 dl (prk) Créme Fraichea, yrteilla ja valkosipulilla maustettunaa
1 kananmuna
persiljaa
juustoa pinnalle
Tee ensin taikina. Ripottele suola vehnäjauhoihin ja nypi jauhot kylmän rasvan kanssa ryynimäiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti. Anna taikinan levätä tunti jääkaapissa. Valmista täyte kuullottamalla paloitellut paprikat sekä purjot öljyssä paistinpannulla. Lisää broilerinsuikaleet pannulle ja kypsennä. Kaada sekaan ranskan kerma ja anna hautua hetki. Lisää vähän jäähtyneeseen seokseen kananmuna sekä silputtu persilja. Ota taikina jääkaapista ja jaa 12 osaan. Kaulitse pieniä pyöreitä levyjä ja paina voideltuun muffiinivuokaan. Täytä piirakat ja ripottele juustoraaste pinnalle. Paista 220 asteessa 25─30 minuuttia. Halutessasi voit tehdä aineista piirakkavuokaan yhden ison piirakan.
Lohirulla:
n. 250 g kylmäsavukirjolohta viipaleina
100 g tuorejuustoa
tummaa vuokaleipää
voita tai muuta levitettä
salaattia
roseepippuria
Levitä työlaudalle tuorekelmua ja sen päälle lohiviipaleet limittäin suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä tuorejuusto viipaleiden päälle. Kiedo viipaleet kelmun avulla tiiviiksi rullaksi, kääri folioon ja laita se pakastimeen. Ota rulla pakastimesta 20 minuuttia ennen sen käyttöä. Leikkaa siitä hieman jäisenä ohuita siivuja. Paina piparimuotilla vuokaleivästä alustat lohirullille. Voitele ne, laita päälle pieni salaatinlehti ja nosta sen päälle lohirullasiivu sekä pinnalle vähän roseepippuria.

Jouluviineiltä vaaditaan hedelmäisyyttä, pehmeyttä ja notkeutta

Jouluisten ruokien monipuolisuus, mausteisuus sekä makujen runsaus tekevät viinivalinnan haasteelliseksi. Pöytä on täynnä tuoksuja ja makuja. Käytännönläheinen, toimiva ratkaisu on nostaa joulupöytään niin valkoinen kuin punainen vaihtoehto. Näin eri ruokiin ja toiveisiin löytyy oma viininsä. Kuohuviini toimii tilanteessa kuin tilanteessa, se tuo juhlavuutta sekä kepeyttä joulun tapaamisissa niin ihmisten kuin ruokien kanssa. Joten lahjavalvojaisissa voi alustavasti maistella ja etsiskellä sopivaa kuohuviiniä joulun ruokien kumppaneiksi. Myöskin alkoholittomille viineille löytyy sijansa joulupöydästä.
Viinilasillinen:
Jeio Prosecco Rose Brut. Italia 2019. Glera, Pinot Noir. Alko 909543. Hinta 14,98.
Vaaleanpunainen, tuoksu metsämansikkainen, maku erittäin kuiva (7 g/l), hapokas (5.3 g/l), sitruksinen, hedelmäinen.

Alta Alella Mirgin Reserva Cava Brut Nature. Espanja 2017. Alko 590547. Hinta 16,99. Luomu, vegaani.
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen ja maku erittäin kuiva, hapokas (5.6 g/l), greippinen sekä ryhdikäs.

Lindauer Brut. Uusi-Seelanti. Chardonnay, Pinot Noir. Alko 586027. Hinta 13,99.
Vaaleankeltainen, tuoksu sitruksinen, maku kuiva (11 g/l), hapokas (6.7 g/l), hennon paahteinen, pirteän hedelmäinen.

Barrels and Drums Chardonnay Non-alcoholic Sparkling. Saksa. Alko 575707. Hinta 7,58. Alkoholiton 0.0%.
Vaaleankeltainen, tuoksu aprikoosinen ja maku makea (35 g/l), hapokas (5.4 g/l), seljankukkainen sekä vivahteikas.

Zera Sauvignon Blanc 0.0%. Ranska. Alko 576417. Hinta 7,90. Luomu, vegaani, alkoholiton 0.0%.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu sitruksinen ja maku makea (25 g/l), matalahappoinen (2.8 g/l), hunajameloninen, kepeä.

Torres Natureo Garnacha Syrah. Espanja 2019. Alko 429674. Hinta 4,98/0,375L. Alkoholiton 0.0%.
Punainen, tuoksu punaherukkainen ja maku keskitäyteläinen, puolikuiva (35 g/l), vähätanniininen, marjaisa, mehevä.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Juustot ja viinit juhlivat maailman yhteisessä ensi-illassa Kuopiossa marraskuussa

Juustot ja viinit kohtasivat maukkaassa, monipuolisessa sekä yhteisöllisessä illassa marraskuun lopulla. Marraskuisen illan kohokohtana oli kaksikin samanaikaista ensi-iltaa, jossa Cheddar-juustot saivat makuparikseen kaksi maailman luokan viiniä, italialaisen Amaronen ja australialaisen Double Barrel Cabernet Sauvignonin!
Kaikella on alkunsa ja tekijänsä. Tässä marraskuisen illan maukkaassa ja ainutlaatuisessa kohtaamisessa illan maestrona ja kiintotähtenä toimi Jukolan Juuston omistaja/yrittäjä Markku Liias. Markku on hyvinkin yli puolet elämästään omistanut juustoille ja cheddareille kahdeksan vuotta. Oppia Markku on hakenut Kanadasta asti! Tuon pyyteettömän paneutumisen sekä osaamisen kyllä maistaa hänen tyylikkäistä ja monipuolista cheddar-juustoistaan.
Juustomestari Markku Liias rakentaa monipuolisen ja vivahteikkaan juustotarjonnan juustotalon Cheddareista. Hänen käyntikortteinaan toimivat cheddarlaatat, joista voi tilanteen mukaan valita ajankohtaan sopivan makuvivahteen. Markku johdattaa omalla, innostavalla sekä juustomestarin osaavalla otteella maistelijat Jukolan Juuston erilaisten Cheddarien makuihin ja saloihin. Tämä toteutui myös Kuopiossa, jossa maisteltiin Markun juustojen makukirjo erilaisina toteutuksina maistuvien makupalojen keralla.
Illan kohokohtana olivat jälkipalana tarjottavat yhdeksän (9) kuukautta kypsyneet cheddarit, jotka on uutettu pullollisilla Jacob’s Creekin Double Barrel Cabernet Sauvignonilla ja Tommasin Amaronea, luonnollisesti kyseisten viinien kanssa maisteltuna! Illan menosta ja menusta
Markku ottaa aina yleisönsä (kun saa puheenvuoron) ja hänen juustonsa kääntävät loputkin epäilijät puolelleen!

Maistiaisina:
ALKUUN Cheddar à la Double Barrel Cabernet Sauvignon
Samalla maisteltiin erilaisia pieniä juustoisia makupaloja, a’la Minna Laakkonen;
cheddarpesto, cheddarlastut, cheddartähti, kurpitsa-cheddarlantit, punasipulihilloke, kylmäsavu-ruisnapit, skonssit, cheddarkuorrutteiset oliivit, yrttiskonssit. Makupalojen taustalla olivat Jukolan Juuston vivahteikkaat Aidot Cheddar-juustot makuina mm.: Originaali, Mustapippuri, Valkosipuli, Chili, Vintage, Gin, Punaviini.

*CHEDDARPESTO, ohje alla
- mantelijahe, valkosipuli, oliiviöljy., basilika/ pippuricheddar
- pistaasi, auringonkukansiemen, valkosipuli, oliiviöljy, pippuri, basilika/ Vintage-cheddar
- valkoinen pesto: pistaasi, persiljanjuuri, oliiviöljy, valkosipuli, pippuri/ Vintage-cheddar
*CHEDDARLASTUT/erilaisia cheddareita
*SUOLAINEN CHEDDARTÄHTI, juustona cheddaroriginaali + rosmariini
*KURPITSAYRTTI LANTTI, juustoina pippuricheddar ja chilicheddar, ohje alla
*PUNASIPULIHILLOKE
*KYLMÄSAVU-RUISNAPPI, juustona cheddaroriginaali + rosepippuri, ohje alla
*JUUSTOKUORRUTETUT OLIIVIT, ohje alla
*YRTTIKONSSIT, juustona cheddaroriginaali, ohje alla
*JÄLKIPALANA Cheddar à la Amarone
Maukas ja tyylikäs kokonaisuus rakentui makuelämykseksi vasta kun juustojen kanssa maisteltiin erilaisia viinejä, niin valkoisia kuin punaisia. Tässä juusto-viini-illassa jokainen voi itse valita mitä viinejä halusi maistella ja kokeilla, sillä kattaukseen oli nostettu esille valikoima erilaisia viinejä!

Viinilasillinen:
Stefan Winter Riesling Brut 2018. Saksa, Pfalz 2018. Alko 597547. Hinta 14,89.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen, maku kuiva (13 g/l), kevyen mineraalinen, hennon vaniljainen sekä ryhdikäs.

Jacob's Creek Double Barrel Cabernet Sauvignon 4th Vintage. Australia 2015. Alko 930787. Hinta 18,69.
Tummanpunainen, tuoksu mausteinen, maku täyteläinen, tanniininen, paahteinen, tamminen sekä mehevän hilloinen.

Amies Amies Sparkling Brut. Ranska. Chardonnay. Alko 921007. Hinta 11,99
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen, erittäin kuiva (9 g/l), hapokas (6,3 g/l), raparperinen sekä mineraalinen.

Gisselbrecht Pinot Gris. Ranska, Alsace 2015. Alko 903327. Hinta 15,99.
Kullankeltainen, tuoksu aprikoosinen ja maku hedelmäinen puolikuiva (14 g/l), hapokas (5.5 g/l), sekä mausteinen.

Fitz-Ritter Dürkheim Riesling Organic Dry. Saksa, Pfalz 2019. Alko 512287. Hinta 12,90.
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen ja maku kuiva, hapokas (7.5 g/l), greippinen, mineraalinen sekä ryhdikäs.

Herdade São Miguel Colheita Seleccionada Branco. Portugali, Alentejano 2017. Alko 942067. Hinta 13,99.
Rypäleinä Antao Vaz,Verdelho,Viognier.Vaaleankeltainen, tuoksu trooppisen hedelmäinen, maku kuiva, mineraalinen, vivahteikas.

Herdade de São Miguel Colheita Seleccionada Tinto. Portugali,Alentejano 2018. Alko 934297. Hinta 13,99.
Rypäleinä Aragonez,Ailcante Bouchet,Cabernet Sauvignon,Tempranillo,Tricandeira. Tummanpunainen, boysenmarjainen, mehevä.

Antinori Pèppoli 2018. Italia, Toscana 2018. Sangiovese, Merlot, Syrah. Alko 400897. Hinta 19,98.
Tummanpunainen, tuoksu hapankirsikkainen ja maku keskitäyteläinen, tanniininen, viikunainen, tamminen, vivahteikas.

Wyndham Estate Shiraz 555 Shiraz. Australia, South Eastern Australia 2019. Alko nro 446827. Hinta 13,99.
Tummanpunainen, tuoksu herukkahilloinen, maku täyteläinen, luumuinen, mausteinen, suklainen, tamminen.

KWV Classic Collection Tawny. Etelä-Afrikka, Western Cape. Alko 307357. Hinta 14,95.
Punaruskea, tuoksu appelsiinikuorinen ja maku makea (150 g/l), aprikoosinen, taatelinen, maitosuklainen ja vivahteikas.

Tommasi Amarone della Valpolicella Classico. Italia, Valpolicella 2016. Alko 46477. Hinta 39,98. Alkoholi 15%.
Syvänpunainen, tuoksu kypsän marjainen ja maku erittäin täyteläinen, viikunainen, tamminen ja pitkä. Sokeria 5 g/l.

Makupalat:
VIHREÄ PESTO
1 dl auringonkukan siemeniä
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 ½ dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
60 g Jukolan Vintage/ Mustapippuri –cheddar
Raasta cheddar hienoksi raasteeksi. Laita kaikki aineet kulhoon, aja sauvasekoittimella hienoksi massaksi. Mausta.

KURPITSA JA KESÄKURPITSALANTIT
1 myskikurpitsa
1 kesäkurpitsa
yrttejä esim. basilika, timjami, rosmariini, mustapippuri, chili.
öljyä
Jukolan cheddar juustoa maun mukaan.
Leikkaa molemmista n. 1 cm paksuisia lantteja ja kuori sitten myskikurpitsa, helpompi kuoria ohuina lantteina. Kesäkurpitsaa ei tarvitse kuoria. Marinoi kurpitsat öljyssä ja yrttiseoksessa. Voit tehdä tähän asti edellisenä päivänä. Laita uunipellille ja paahda uunissa melko pehmeäksi al dente, 200 C n. 20 min. Laita nyt vasta cheddar juustoraaste, kaikki Jukolan cheddarit käyvät, päälle ja pidä vielä hetki uunissa, kunnes juusto sulanut hyvin. Voit painaa piparkakkumuotilla esim. tähtikuvioisia kurpitsoja. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Juustokuorrutetut oliivit, 25 ─ 28 kpl
160 g juustoraastetta, Aito Cheddar Originaali
1,6 dl vehnäjauhoja
80 g voita
1 prk paprikalla täytettyjä vihreitä oliiveja
Nypi juustoraaste sekä jauhot yhteen ja lisää sekaan huoneenlämpöinen rasva. Litistä pala taikinaa kädessä levyksi. Laita taikinan keskelle oliivi ja vuoraa taikinalla kauttaaltaan. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
RUIS-LOHINAPIT
2–3 sipulia
Öljyä paistamiseen
30 g Cheddaria maun mukaan
Mustapippuria TÄYTE:
Ranskankermaa
Tuorejuustoa
Tilliä hienonnettuna
Pippuria
Kylmäsavulohta tai haukea
Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi, paista pannulla pehmeiksi ja lisää sitten cheddarraaste, juusto sulaa hetkessä. Mausta ja laita ruisnappien päälle. Tee täyte ja laita napin päälle. Koristele tillillä ja rosépippurilla.
YRTTISKONSSIT / cheddaroriginaali
225 g vehnäjauhoja (täysjyvävehnäjauhoja)
1 ½ tl leivinjauhe
(1/2 tl paprikajauhe)
½ tl suolaa
60 g voita pieninä kuutioina
120 g aito cheddar/ tai muut Jukolan cheddar, hienona raasteena
1,5 dl hienoa ruohosipulia tai pakasteyrttejä seos/ kuiva yrttejä
1 dl maitoa
Voiteluun maitoa
Pinnalle cheddar raastetta
Uuni 200 C
n. 6 cm muotti
Sekoita kuivat aineet, lisää voi, nypi hyvin jauhojen sekaan. Lisää juustoraaste, yrtit ja maito, sekoita tasaiseksi ja kimmoisaksi. Taputtele 2 cm levyksi ja ota muotilla skonsseja. Voitele ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista. Tarjoa hillon tai voin kanssa.

Teksti: Heikki Remes
Juustokuvat: Heikki Remes
Juustoiset makupalat ohjeet ja kuva yrttiskonssit: Minna Laakkonen
www.viinimies.com