11.12.2020

Juustot ja viinit juhlivat maailman yhteisessä ensi-illassa Kuopiossa marraskuussa

Juustot ja viinit kohtasivat maukkaassa, monipuolisessa sekä yhteisöllisessä illassa marraskuun lopulla. Marraskuisen illan kohokohtana oli kaksikin samanaikaista ensi-iltaa, jossa Cheddar-juustot saivat makuparikseen kaksi maailman luokan viiniä, italialaisen Amaronen ja australialaisen Double Barrel Cabernet Sauvignonin!
Kaikella on alkunsa ja tekijänsä. Tässä marraskuisen illan maukkaassa ja ainutlaatuisessa kohtaamisessa illan maestrona ja kiintotähtenä toimi Jukolan Juuston omistaja/yrittäjä Markku Liias. Markku on hyvinkin yli puolet elämästään omistanut juustoille ja cheddareille kahdeksan vuotta. Oppia Markku on hakenut Kanadasta asti! Tuon pyyteettömän paneutumisen sekä osaamisen kyllä maistaa hänen tyylikkäistä ja monipuolista cheddar-juustoistaan.
Juustomestari Markku Liias rakentaa monipuolisen ja vivahteikkaan juustotarjonnan juustotalon Cheddareista. Hänen käyntikortteinaan toimivat cheddarlaatat, joista voi tilanteen mukaan valita ajankohtaan sopivan makuvivahteen. Markku johdattaa omalla, innostavalla sekä juustomestarin osaavalla otteella maistelijat Jukolan Juuston erilaisten Cheddarien makuihin ja saloihin. Tämä toteutui myös Kuopiossa, jossa maisteltiin Markun juustojen makukirjo erilaisina toteutuksina maistuvien makupalojen keralla.
Illan kohokohtana olivat jälkipalana tarjottavat yhdeksän (9) kuukautta kypsyneet cheddarit, jotka on uutettu pullollisilla Jacob’s Creekin Double Barrel Cabernet Sauvignonilla ja Tommasin Amaronea, luonnollisesti kyseisten viinien kanssa maisteltuna! Illan menosta ja menusta
Markku ottaa aina yleisönsä (kun saa puheenvuoron) ja hänen juustonsa kääntävät loputkin epäilijät puolelleen!

Maistiaisina:
ALKUUN Cheddar à la Double Barrel Cabernet Sauvignon
Samalla maisteltiin erilaisia pieniä juustoisia makupaloja, a’la Minna Laakkonen;
cheddarpesto, cheddarlastut, cheddartähti, kurpitsa-cheddarlantit, punasipulihilloke, kylmäsavu-ruisnapit, skonssit, cheddarkuorrutteiset oliivit, yrttiskonssit. Makupalojen taustalla olivat Jukolan Juuston vivahteikkaat Aidot Cheddar-juustot makuina mm.: Originaali, Mustapippuri, Valkosipuli, Chili, Vintage, Gin, Punaviini.

*CHEDDARPESTO, ohje alla
- mantelijahe, valkosipuli, oliiviöljy., basilika/ pippuricheddar
- pistaasi, auringonkukansiemen, valkosipuli, oliiviöljy, pippuri, basilika/ Vintage-cheddar
- valkoinen pesto: pistaasi, persiljanjuuri, oliiviöljy, valkosipuli, pippuri/ Vintage-cheddar
*CHEDDARLASTUT/erilaisia cheddareita
*SUOLAINEN CHEDDARTÄHTI, juustona cheddaroriginaali + rosmariini
*KURPITSAYRTTI LANTTI, juustoina pippuricheddar ja chilicheddar, ohje alla
*PUNASIPULIHILLOKE
*KYLMÄSAVU-RUISNAPPI, juustona cheddaroriginaali + rosepippuri, ohje alla
*JUUSTOKUORRUTETUT OLIIVIT, ohje alla
*YRTTIKONSSIT, juustona cheddaroriginaali, ohje alla
*JÄLKIPALANA Cheddar à la Amarone
Maukas ja tyylikäs kokonaisuus rakentui makuelämykseksi vasta kun juustojen kanssa maisteltiin erilaisia viinejä, niin valkoisia kuin punaisia. Tässä juusto-viini-illassa jokainen voi itse valita mitä viinejä halusi maistella ja kokeilla, sillä kattaukseen oli nostettu esille valikoima erilaisia viinejä!

Viinilasillinen:
Stefan Winter Riesling Brut 2018. Saksa, Pfalz 2018. Alko 597547. Hinta 14,89.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen, maku kuiva (13 g/l), kevyen mineraalinen, hennon vaniljainen sekä ryhdikäs.

Jacob's Creek Double Barrel Cabernet Sauvignon 4th Vintage. Australia 2015. Alko 930787. Hinta 18,69.
Tummanpunainen, tuoksu mausteinen, maku täyteläinen, tanniininen, paahteinen, tamminen sekä mehevän hilloinen.

Amies Amies Sparkling Brut. Ranska. Chardonnay. Alko 921007. Hinta 11,99
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen, erittäin kuiva (9 g/l), hapokas (6,3 g/l), raparperinen sekä mineraalinen.

Gisselbrecht Pinot Gris. Ranska, Alsace 2015. Alko 903327. Hinta 15,99.
Kullankeltainen, tuoksu aprikoosinen ja maku hedelmäinen puolikuiva (14 g/l), hapokas (5.5 g/l), sekä mausteinen.

Fitz-Ritter Dürkheim Riesling Organic Dry. Saksa, Pfalz 2019. Alko 512287. Hinta 12,90.
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen ja maku kuiva, hapokas (7.5 g/l), greippinen, mineraalinen sekä ryhdikäs.

Herdade São Miguel Colheita Seleccionada Branco. Portugali, Alentejano 2017. Alko 942067. Hinta 13,99.
Rypäleinä Antao Vaz,Verdelho,Viognier.Vaaleankeltainen, tuoksu trooppisen hedelmäinen, maku kuiva, mineraalinen, vivahteikas.

Herdade de São Miguel Colheita Seleccionada Tinto. Portugali,Alentejano 2018. Alko 934297. Hinta 13,99.
Rypäleinä Aragonez,Ailcante Bouchet,Cabernet Sauvignon,Tempranillo,Tricandeira. Tummanpunainen, boysenmarjainen, mehevä.

Antinori Pèppoli 2018. Italia, Toscana 2018. Sangiovese, Merlot, Syrah. Alko 400897. Hinta 19,98.
Tummanpunainen, tuoksu hapankirsikkainen ja maku keskitäyteläinen, tanniininen, viikunainen, tamminen, vivahteikas.

Wyndham Estate Shiraz 555 Shiraz. Australia, South Eastern Australia 2019. Alko nro 446827. Hinta 13,99.
Tummanpunainen, tuoksu herukkahilloinen, maku täyteläinen, luumuinen, mausteinen, suklainen, tamminen.

KWV Classic Collection Tawny. Etelä-Afrikka, Western Cape. Alko 307357. Hinta 14,95.
Punaruskea, tuoksu appelsiinikuorinen ja maku makea (150 g/l), aprikoosinen, taatelinen, maitosuklainen ja vivahteikas.

Tommasi Amarone della Valpolicella Classico. Italia, Valpolicella 2016. Alko 46477. Hinta 39,98. Alkoholi 15%.
Syvänpunainen, tuoksu kypsän marjainen ja maku erittäin täyteläinen, viikunainen, tamminen ja pitkä. Sokeria 5 g/l.

Makupalat:
VIHREÄ PESTO
1 dl auringonkukan siemeniä
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 ½ dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
60 g Jukolan Vintage/ Mustapippuri –cheddar
Raasta cheddar hienoksi raasteeksi. Laita kaikki aineet kulhoon, aja sauvasekoittimella hienoksi massaksi. Mausta.

KURPITSA JA KESÄKURPITSALANTIT
1 myskikurpitsa
1 kesäkurpitsa
yrttejä esim. basilika, timjami, rosmariini, mustapippuri, chili.
öljyä
Jukolan cheddar juustoa maun mukaan.
Leikkaa molemmista n. 1 cm paksuisia lantteja ja kuori sitten myskikurpitsa, helpompi kuoria ohuina lantteina. Kesäkurpitsaa ei tarvitse kuoria. Marinoi kurpitsat öljyssä ja yrttiseoksessa. Voit tehdä tähän asti edellisenä päivänä. Laita uunipellille ja paahda uunissa melko pehmeäksi al dente, 200 C n. 20 min. Laita nyt vasta cheddar juustoraaste, kaikki Jukolan cheddarit käyvät, päälle ja pidä vielä hetki uunissa, kunnes juusto sulanut hyvin. Voit painaa piparkakkumuotilla esim. tähtikuvioisia kurpitsoja. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Juustokuorrutetut oliivit, 25 ─ 28 kpl
160 g juustoraastetta, Aito Cheddar Originaali
1,6 dl vehnäjauhoja
80 g voita
1 prk paprikalla täytettyjä vihreitä oliiveja
Nypi juustoraaste sekä jauhot yhteen ja lisää sekaan huoneenlämpöinen rasva. Litistä pala taikinaa kädessä levyksi. Laita taikinan keskelle oliivi ja vuoraa taikinalla kauttaaltaan. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
RUIS-LOHINAPIT
2–3 sipulia
Öljyä paistamiseen
30 g Cheddaria maun mukaan
Mustapippuria TÄYTE:
Ranskankermaa
Tuorejuustoa
Tilliä hienonnettuna
Pippuria
Kylmäsavulohta tai haukea
Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi, paista pannulla pehmeiksi ja lisää sitten cheddarraaste, juusto sulaa hetkessä. Mausta ja laita ruisnappien päälle. Tee täyte ja laita napin päälle. Koristele tillillä ja rosépippurilla.
YRTTISKONSSIT / cheddaroriginaali
225 g vehnäjauhoja (täysjyvävehnäjauhoja)
1 ½ tl leivinjauhe
(1/2 tl paprikajauhe)
½ tl suolaa
60 g voita pieninä kuutioina
120 g aito cheddar/ tai muut Jukolan cheddar, hienona raasteena
1,5 dl hienoa ruohosipulia tai pakasteyrttejä seos/ kuiva yrttejä
1 dl maitoa
Voiteluun maitoa
Pinnalle cheddar raastetta
Uuni 200 C
n. 6 cm muotti
Sekoita kuivat aineet, lisää voi, nypi hyvin jauhojen sekaan. Lisää juustoraaste, yrtit ja maito, sekoita tasaiseksi ja kimmoisaksi. Taputtele 2 cm levyksi ja ota muotilla skonsseja. Voitele ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista. Tarjoa hillon tai voin kanssa.

Teksti: Heikki Remes
Juustokuvat: Heikki Remes
Juustoiset makupalat ohjeet ja kuva yrttiskonssit: Minna Laakkonen
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti