Viini-ruokakurssin päättyessä ja uuden edessä

Aika aikaansa kutakin sekä kaikella on aikansa ovat hyviä, varteenotettavia elämänohjeita monessa tilanteessa. Sanonnat konkretisoituivat Juankoskella kun Kansalaisopiston viini-ruokakurssin parikymmenvuotinen taival tuli päätökseen kevään koittaessa. Illan teemana oli kevään viinejä ja ruokia. Tapaamisesta kehkeytyi rento ilta, juttujen ja makujen merkeissä, hieman juhlienkin. Tässä viimeisessä tapaamisessa oli oma latauksensa, jossa kurssin olemus ja osaaminen oli hyvinkin aistittavissa ja maisteltavissa vivahteikkaiden, itsetehtyjen tarjottavien sekä niiden viinien myötä.
Juankosken viini-ruokakurssin porukka potretissa levollisena kuten aina, vaan valmiina luovaan ja maukkaaseen toimintaan lieden ääressä ja kauhan varressa.
Tervetulolasillisena nautittiin ajankohtaisena uutuustuotteena pirteä Gancia Prosecco Rose Extra Dry.
Maistelulasilliset Electio ja Phelan Segur veivät vivahteikkaiden makujen maailmaan. Pares Baltan Electiossa Xarel-lo -rypäleen vuosikerta 2015 tarjosi hienostuneen hedelmäisiä ja paahteisia piirteitä. Phelan Segurin vuosikerrassa 2008 oli aistittavissa savuisia ja maanläheisiä sekä klassisia aromeja. Hienoja viinejä kumpikin.
Särälusikallisen maanläheiset ja kypsät maut saivat seurakseen Piemonten klassisen punaviinin Barolo Ricossan.
Artisokkakeitto, sienipiirakka, hirvikääryleet, salaattiaineet ja lisukkeet, palsternakka-perunagratiini, pataleipä, tzatziki sekä whisky-cheddar-juusto rakensivat illan runsaan noutopöydän, josta riitti maisteltavaa ja satsattavaa pitkin iltaa. Jos oli ruokatarjonnassa makua ja runsautta, niin illan viinivalikoima tarjosi monipuolisen vastineen ruokien makukumppaneiksi. Hyvinkin toistakymmentä viiniä, pääosin yhdestä rypälelajikkeesta, antoivat mahdollisuuden etsiä ja maistaa erilaisia makuyhdistelmiä.
Appelsiini-banaani-juustokakku tarjosi mielenkiintoisen ja maukkaan makuelämyksen jälkiruokaherkkuna, antaen haasteen viinivalinnalle. Lillet Blanc, aromaattinen ranskalainen aperitiivijuoma, selätti haasteen. Hyvin viilennettynä Spitzerinä, terästettynä tonic-vedellä sekä sitruunaviipaleella juoman hedelmäisyys ja makean sitruksinen olemus maistuivat jälkiruokakakun kumppanina.
Valkoviinilasillinen:
Gancia Prosecco Rose Extra Dry.Italia 2020.Clera,PN.Vaaleanpunainen,pirteän hedelmäinen,vivahteikas. Hinta 13,90.
Electio Parés Baltà Electio Xarel-lo. Espanja. Vihertävänkeltainen, hedelmäinen, paahteinen, Vegaani. Hinta 39,98.
Dal Cero Vigneto Runcatan. Italia. Soave= Garganega. Vaaleankeltainen, keltaluumuinen, paahteinen. Hinta 24,99.
Paddle Creek Rosé Riesling. Uusi-Seelanti 2020. Vaaleanpunainen, passionhedelmäinen,sähäkkä kesäviini.Hinta 15,00.
Rose de Carsin. Ranska. Merlot, Carmenere. Punamarjainen, pirteän hedelmäinen, kuiva. Myynti Carsin-shop 12,00.
Clearly Organic. Espanja 2019.Airén.Viherkeltainen, sitruksinen, omenainen, pehmeänkermainen. Ravintolamyynti 15,00.
Muscat Ottonel Medium Sweet. Romania 2015 Yellow colour, special Muscat /raisin) flavour, aromatic. Price 15,00.
Espiritu de Chile Riesling.Chile 2019.Vaaleankeltainen,sitruksinen,kukkainen,mineraalinen,vivahteikas. Hinta 10,99.
Punaviinilasillinen:
Château Phélan Ségur. France 2008. Cabernet Sauvignon, Merlot. Dark red, blackcurrant, savory, classic. Price 40.
Jacob’s Creek Double Barrel CS 4th vintage. Australia. Dark red, blackcurrant, full-bodied, tannic. Price 18,90.
Jacob’s Creek Double Barrel Chardonnay. Australia 2019. Golden, citric, dry, acidic, generous, oaky. Price 17,20.
Barolo Ricossa. Italia 2015. Nebbiolo. Punainen, hapankirsikkainen, viikunainen, nahkainen, vivahteikas. Hinta 29,99.
Castillo de Molina Reserva CS. Chile 2018. Punainen, mustaherukkainen, mokkainen. Vegaani. Hinta 35,99/BIB.
Lillet Blanc. Ranska, Bordeaux. Semillon, Sauvignon Blanc. Keltainen, kukkainen, maku makea (75 g/l), Hinta 20,29.
Graham’s Late Bottled Vintage Port.Portugali 2013.Tummanpunainen,runsaan tuoksuinen,makea,lämmin.Hinta 22,98.
Charles Heidsieck Champagne. Ranska,Pinot Noir/Meunier,Chardonnay.Kullankeltainen,viheromenainen.Hinta 55,99.
Charles Heidsieck Champagne kruunasi tyylikkäästi parinkymmenen vuoden mittaisen viini-ruokakurssin päätöksen.

Kuohuvan lasillisen saatteeksi sopi Madame Lilly Bollingerin kiteytys samppanjan nauttimisesta
”Juon samppanjaa kun olen iloinen, ja myös kun olen surullinen.
Joskus juon sitä yksinäisyyteen.
Pidän samppanjan tarjoamista välttämättömyytenä, kun minulla on vieraita.
Hypistelen lasia, jos en ole nälkäinen, ja juon kun olen.
Muutoin en koske lasiin -
paitsi kun olen janoinen.”

Kansalaisopiston ”kaiken kansan” kurssit ovat onnistuessaan enemmän kuin oppimista ja yhdessä tekemistä. Niissä on yhteisöllisyyttä, oppimisen ja jälleennäkemisen iloa, kestävyyttä sekä ystävyyttä kuten Juankosken viini-ruokakurssilla. Vaikka yhden kurssin päätös avaa oven seuraavalle, niin silti pitemmän ajanjakson päättymiseen liittyy usein hieman haikeutta, jota kuvaa hyvin Aila Meriluoto runossaan Jälkeenpäin.

”Olen polkuni päässä, tuhansistani erään - ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta, eräs päivä on mennyt - on painunut metsien taa.
-
-
Erään polun vai kuljin, minä kuljin - ja sinä.
Jäi hymyily surullinen.”

Teksti ja kuvat: Heikki Remes, viinimies Västinniemeltä
www.viinimies.com

Viinit ja pienet makupalat kokoavat porukoita makujen ääreen

Ruoka ja juoma maistuvat kavereiden kanssa, ne tarjoavat yhteisöllisyyttä ja nautinnollisuutta sekä mielihyvää. Ainakin näin voisi ajatella kun seuraa kuinka antaumuksellisesti ruoan ja viinin ystävät eri tahoilla paneutuvat maistelemaan, arvioimaan ja keskustelemaan makupalojen ja viinilasillisten ääreen. Yhdessäolo ja yhdessä tekeminen ovat saaneet aivan uutta nostetta korona-pandemian aikana, ja sille toivoisi tässä maailma menossa jatkuvuutta uutena normaalina elämisen muotona.

Tervehdys, Hola!
Espanjalaisten makujen ystävät istuutuivat Kuopiossa ”valmiiseen pöytään” kun he saivat eteensä Kuopion Kauppahallista Angel Silva Solisen taidolla ja osaamisella valmistamia aitoja espanjalaisia makuja, pintxoja ja tapaksia, Viinikattaus tuli puolestaan Pares Baltan viinitalosta, yksi viineistä Ribera del Duerosta ja loput Kataloniasta.

Tapakset ja pintxot maistelussa.
-ensaladilla rusa
-serranokinkku juusto
-chistorra makkara&pekoni
-vuohenjuusto hillo
-almogotepintxo (canariasaarten juustopate oliivilla)
-piquillopaprika makrilli
-papas arrieras Wrap (aioli, oliveoil, calamares, patatas)

Viinilasillinen:
Rosa Cusiné. Espanja, Penedes 2015. Garnatxa Negra. Biodynaaminen, vegaani. Rajoitettu tuotanto. Tilamyynti 21,00.
Vaaleanpunainen, tuoksu marjaisa ja maku erittäin kuiva, hapokas, vivahteikas, silkkinen sekä ryhdikäs.

Indigena Rosat. A Grenache with the colour of the roses. The paleness in colour contrasts with the intense fruit on nose and palate. Price in cellar 10,50.

Parés Baltà Blanca Cusiné Cava Brut Nature. Espanja, Penedes 2012. C, PN. Xarel-lo, Alko 936147. Hinta 29,98.
Kullankeltainen, tuoksu mantelinen. maku kuiva (1,0 g/l), hapokas (5.8 g/l), kypsän hedelmäinen, vivahteikas, tyylikäs.

Ginesta. The microclimate of the mountains enables us to express the full aromatic potential of Gewürztraminer grape. Limited production. Price in cellar 15,50.

Amphora Brisat Xarel·lo fermented in amphorae in contact with the skins: a way to interpret the practice of making red wine with a whitegrape variety. Limited production. Natural wine. Price in cellar 17,50.

Hisenda Miret Garnatxa. Espanja, Katalonia 2017. Grenache Noir. Alko 942447. Hinta 31,37. Luomu.
Punainen, tuoksu marjaisa ja maku täyteläinen, hapokas(7.1 g/l), keskitanniininen, mausteinen, vivahteikas, kehittynyt.

Dominio Romano. Ribera del Duero, Kastilia-Leõn 2016. Tinta Fina. Tilamyynti. Hinta kellarissa 20,50.
Tummanpunainen, tuoksu hedelmäinen ja maku intensiivinen, hilloinen, pehmeän tanniininen sekä pitkä maku.

Parés Baltà Cosmic. Espanja, Katalonia 2019. Xarel-lo,Sauvignon Blanc. Alko 916977. Hinta 17,99. Luomu, vegaani.
Vaaleankeltainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva, hapokas (5.8 g/l), mineraalinen, vivahteikas sekä ryhdikäs.

Viinitasting avasi synttärijuhlat Lomakeskus Revontulessa Hankasalmella
Viinit ja niiden makupalat rakentavat mielenkiintoisen ja sopivan haasteellisenkin aloituksen syntymäpäiväjuhlien viikonlopulle. Työviikon jälkeen on tutulla porukalla mukava vaihtaa vapaalle ja orientoitua viininmaistelun saloihin.

Valmis tastingkattaus, viinit ja maistelupalat sekä tastingpruju odottavat osallistujiaan.

Sabrage, kuohuviinipullon avaaminen kassaralla, tarjoaa hieman erilaisen tavan onnittelupullon avaukseen ja virittää juhlijat samalla tuleviin edesottamuksiin.
Viinilasillinen:
Ruppertsberger Imperial Riesling Sekt. Saksa, Pfalz. Alko 944403. Hinta 12,98. Vegaani.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu viheromenainen, maku kuiva (17 g/l), erittäin hapokas (7.3 g/l), paahteinen ja pirteä.

Mud House Sauvignon Blanc. Uusi-Seelanti, Marlborough 2020. Alko 569227. Hinta 14,98.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu herukkainen, maku kuiva (3 g/l ), hapokas (6.6 g/l), passionhedelmäinen, mineraalinen.

Torres Digno Cabernet Sauvignon Rosé. Chile, Central Valley 2019. Alko 7142. Hinta 10,99. Vegaani.
Helakanpunainen, tuoksu mustaherukkainen ja maku voimakkaan marjaisa, kuiva (2 g/l), hapokas (7,4 g/l), yrttinen.

Villalta Valpolicella Ripasso. Italia, Veneto 2018. Corvina, Rondinella, Molinara. Alko 431777. Hinta 13,99.
Tummanpunainen, tuoksu kirsikkainen, maku kuiva (4 g/l), hapokas (5.3 g/l), keskitäyteläinen, nahkainen, kehittynyt.

Sol de Malaga. Espanja, Malaga. Alko 331677. Hinta 14,99. Alkoholia 15 %, sokeria 200 g/l.
Tummanruskea väkevöity viini, tuoksu hedelmäinen ja rusinainen, maku makea (210 g/l), paahteinen, runsas.

Marttojen matkassa kesää kohden
Kankaan Marttojen korona-ajan tapaamisten pitkä hiljaiselo Iisalmessa päättyi, kun he suuntasivat yhteiselle matkalle maaseudulle. Tapaaminen sujui leppoisasti iloisen jälleennäkemisen, kuulumisten vaihdon sekä muurinpohjalettujen ja pienen juusto&viini-tastingin merkeissä.
Lettumestari Mirja Rönkkö näyttää vuosikymmenten ammattitaidolla kuin muurinpohjalettu kääntyy pannulla. Muurinpohjaletut lautasella odottavat herkuttelijoita. Aito yläsavolainen muurinpohjalettu on maultaan hienostuneen paahteinen ja pitsimäisen ohut, joka valoa vasten katsottuna näyttää läpinäkyvän, reikäisen olemuksensa.

Katso muurinpohjalettujen ohje: http://www.viinimies.com/2020/04/muurinpohjaletut-kesan-airueina.html
Juustolautasella Alppi Kreivi, Vanhempi Salaneuvos, Viherherukkakastike sekä Kuusenkerkkä-Cheddar.

Valio Alppi Kreivi® on tiivisrakenteinen, hennon hedelmäinen, pitkään 8 kk kypsytetty täyteläinen vuoristojuusto, jonka maun historia ulottuu aina keskiajalle asti. Valio Alppi Kreivi® juuston ylväs ja vivahteikas maku täydentää juustonystävän juustolautasen ja kruunaa uuniruokien kuorrutukset.
Valio Salaneuvos® Vanhempi on aromikas ja vahva, vähintään 9 kk kypsytetty goudajuusto herkutteluun. Sopivan suolainen ja täyteläisen aromikas maku sopii juustotarjottimelle, salattiin ja leivän päälle.
Kuusenkerkkä Cheddar / Jukolan Juusto. Valmistuksessa cheddaroituun 300 kg:n juustomassaan sekoitetaan tasaisesti hieman alle kymmenen kiloa kuusenkerkän kokonaisia neulasia. Cheddarin vivahteikas, pehmeän täyteläinen maku saa kuusenkerkistä makuparikseen luonnon puhtaita ja jäljittelemättömiä aromeita. Juuston annetaan kypsyä puolisen vuotta, jolloin maku on tiivistynyt ja juusto on valmista nautittavaksi.

Viinilasillinen:
Cava La Brava Semi Seco Organic.Sabrage. Espanja, Cava. Macabeo, Parellada, Xarel-lo. Alko 521747. Hinta 9,69.
Vaaleankeltainen, tuoksu keltaluumuinen, maku puolimakea (35 g/l), matalahappoinen (4.5 g/l), paahteinen, pirteä.

The Vegan Wine Project Riesling. Australia, South Australia 2020. Alko 555228. Hinta 36,79/3L. Vegaani.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu omenainen, maku kuiva (3 g/l), hapokas (5.6 g/l), sitruksinen, kukkainen, mineraalinen.

Les Fumées Blanches Vin Biologique Rosé. Ranska 2020. Sauvignon Blanc/Gris. Alko 405978. Hinta 35,99/3L.
Vaaleanpunainen, tuoksu sitruunainen ja maku kuiva (3 g/l), hapokas (5.8 g/l), villivadelmainen, raikas, luomu, vegaani.

Neleman Wine in Books Organic Red. Espanja, Valencia 2020. CS,Monatrell. Alko 931105. Hinta 32,99/3L.Luomu.
Punainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva (1 g/l), matalahappoinen (4.5 g/l), keskitäyteläinen, mausteinen, Vegaani.

Alamos Malbec Organic. Argentiina, Mendoza 2019. Alko 915676. Hinta 36,98/3L. Luomu.
Tummanpunainen, tuoksu karpaloinen ja maku kuiva (3 g/l), hapokas (5.3 g/l), keskitanniininen, luumuinen, mausteinen.

Kun ollaan Marttojen matkassa ja maaseutuympäristössä, niin nokipannukahvit on suorastaan välttämättömyys!

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Living in the countryside is – rewarding, sustainable, tasty and trendy also

Springtime in Finland is the time when people living with nature can enjoy sustainable food material and make food that expresses pure aromas from nature. Mild seasoning and balanced wines make perfect matchups.
Pike-pearch, nettles, false morel, asparagus are first natural food ingredients that can be exploited during spring time.
Pike-pearch filee fried on a pan, poached egg and glass of Riesling make perfect meal.
Soup made out of false morels, white bread and a glass on Garnacha Blanca is unparalleled combination, that has its unforgettable taste when you enjoy the dish first time in every spring.
Green asparagus, pencil thin and newly cut, has its own fresh aromas. It needs only to stay a while on a pan and then be enjoyed.

Text and photos: Heikki Remes
www.viinimes.com

Herkullinen viikonlopun lounas, luomua luonnollisesti

Lounas täyttää aamupalan ja päivällisen välisen ruokailuhetken. Viikonlopun lounaalla voi nautiskella hieman tyylikkäämmin ja pitempään puolenpäivän aterioinnista ja irroitella viinilasillisella tai kahdella. Paistetut ahvenfileet on helppoa valmistaa ja ne täyttävät hyvän lounaan vaatimukset. Kompaktin ja näyttävän kokonaisuuden lisukkeeksi riittää uppomuna ja nokkosmuhennos sekä lasillinen hieman parempaa valkoviiniä.
Näistä vähistä eväistä valmistuu maistuva lounasruoka.
Ahven on yksi parhaimmista ruokakaloistamme, siinä on vivahteikkuutta ja makua. Ison ahvenen saa kätevästi lähes ruodottomaksi nylkemällä sen ja leikkaamalla fileet irti.
Valmis lounas on yksikertaisuudessaan maistuva, monipuolinen makuelämys, jossa tyylikäs, vanha riesling-viinin kruunaa kokonaisuuden.

Deidesheimer Kieselberg Riesling 2004 – tyylikäs, ikääntynyt herrasmies
Riesling-viineissä rypäleen jäljittelemättömät ominaisuudet yhdistettynä kasvupaikan maaperään tuottavat vertaansa vailla olevan makunautinnon. Hienostunut hedelmäisyys ja selvä mineraalisuus paljastavat kerroksittaisia makuvivahteita, joissa on uskomaton raikkaus sekä pitkä jälkimaku.

Deidesheimer Kieselberg Riesling 2004 on hieno esimerkki Rieslingin monipuolisuudesta, tyylikkyydestä ja ikääntymisestä. Viini tulee Pfalzista, yhdeltä alueen arvostetuimmalta viinialueelta Haardt-vuoren läheisyydestä. Alueen maaperä on pikkukivinen, koostuen savesta, savihiekasta ja paikoin lohkareista. Alue on tasainen ja sitä suojaava vuorijono tarjoaa viiniköynnöksille suojaisen, vähätuulisen ja lämpimän kasvupaikan.

Tuottaja Weingut Geheimer Rat Dr. von Bassermann-Jordan on vanha viinitalo joka tuottaa laadukkaita viinejä. Viinitila kuuluu Saksan laatuviinien tuottajajärjestöön VDP:hen (Verband Deutscher Prädikatsweingäter). VDP:n historia juontaa sadan vuoden takaa, ja silloiset periaaatteet ovat edelleen laatuviinien (Naturwein) tuottamisen taustalla - valikoidut viinitarhat, ei rypälemehun väkevöintiä, ei makeutusta (chaptalization), ei sekoiteviinejä (varietal wines) – ja ovat kirjatut järjestön sääntöihin. 2000 -luvun alussa järjestö kirjasi ensimmäiset viinien laadun luokittelukiriteerit, silloin vielä kolmiportaisessa mallissa. Vuoden 2012 viinisadosta lähtien VDP- tuottajat on soveltaneet uutta voimassaolevaa neliportaista säännnöstöä viiniluokittelussaan, jossa viinin laadun perusteena on terroir, tarkoin määritelty tarhan/rypäleiden alkuperä ja siihen liitetyt tiukat laatukriteerit.

Deidesheimer Kieselberg Riesling 2004 on kuiva, kauniin kullankeltainen viini, jonka maussa nousevat esille rieslingille tyypilliset hedelmäisyys, hapokkuus, mineraalisuus sekä hienostunut petroolisuus. Ikääntyessä viiniin liittyy myös persikkaisia sekä hunajaisia piirteitä. Hyvän rieslingin aromikkuus säilyy suussa pitkään. Tässä nimenomaisessa rieslingissä voi havaita ikääntyneelle Rieslingille tyypillistä savuisuutta sekä aavistuksen paahtoleipämäisyyttä, autolyyttistä aromikkuutta. Tämä hieno, vanha Riesling on luokiteltu Premier Cru -viiniksi.
Kieselberg Riesling – tyylikäs, ikääntynyt herrasmies osoittaa onnistuneesti sen, miten laadukkaasti tehty ja huolella varastoitu viini säilyy pitkään. Tuottaja vastasi kyselyyn viinin kunnosta, että se olisi pitänyt jo juoda, sillä normaali aika vuosikerran säilymiseen on keskimäärin 10 vuotta.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ps. Kiitos Juhalle viinihaasteesta. Onneksi rohkenimme avata pullon ja yllättyä hienosta viinistä.

Riesling-viinit ovat suosionsa huipulla ja kasvu jatkuu

Riesling on yksi viinimaailman johtavista valkoisista rypäleistä. Rypäleen moni-ilmeisyys, vivahteikkuus, hapokkuus ja ruokaystävällisyys ovat sen suosion takana. Riesling mukautuu hyvin kasvualustaansa ja rypäleen aromeissa olemus sekä terroir ovat hyvin läsnä. Valkoisten rypäleiden joukossa saksalainen Riesling on yksi arvostetuimpia, ja monelle saksalainen viini on yhtä kuin Riesling. Saksan viinit ovat olleet maailmalla koko 2000-luvun hyvässä nosteessa. Suomessa saksalaiset valkoviinit, Riesling etunenässä, ovat jo toisena kyseisten viinien myyntitilastossa, kasvun ollessa yli kolmekymmentä prosenttia vuonna 2020, ja kasvun jatkuessa voimakkaana edelleen.

Kuvassa vasemmalla Riesling-rypäleet kasvukauden alkuvaiheessa. Riesling on pienikokoinen, kellanvihreä rypäle, joka sisältää paljon viinihappoja sekä sokeria. Rieslingille tyypillisiä tuoksuja ja makuja ovat kukkaisuus, hedelmäisyys sekä voimakas mineraalisuus, joka ilmenee mm. petroolimaisena aromina. Oikealla lasillinen Rieslinkiä, sen maussa nousevat hyvin esille kasvupaikan maaperän ominaisuudet ja rypäleen oma persoonallisuus.
Rieslingin pandoralipas avautui ja suosio laajenee
Saksan viineissä on haasteita niiden taustojen, makujen ja arvioinnin osalta. Saksan viinit ovat kokeneet 2000-luvulla uudistuksen nuoren viinitekijäsukupolven kautta. Myös viinien laatuluokittelu on Saksassa uuden ajankohdan kynnyksellä. Saksan laatuviinien vapaaehtoisen tuottajajärjestön VDP:n (Verband Deutscher Prädikatsweingüter) viininluokittelu ja sen kiteytykset ovat vastaus haasteeseen Saksan voimassa olevan lakisääteisen viiniluokittelun yksipuolisuudesta ja vaikeaselkoisuudesta. Kritiikin ydin on viinien laadun määrittely yksinomaan rypäleiden korjuun yhteydessä mitatulla rypälemehun makeusasteella. VDP:n kontribuutio tähän on korostaa rypäleen alkuperää ja sen kasvualustaa viinin laatua määritettäessä.

Tuomas Meriluoto ja rieslingroseen synty
Tuomas Meriluoto, Master of Wine, jos kuka, tuntee viinit ja viinin tekemisen salat. Silti mestarikin joutuu joskus yllätetyksi, kuten Tuomakselle kävi viinimatkallaan heinäkuussa 2019 Pfalzissa saksalaisen tuottaja Axel Neissin luona. Käynnin yhteydessä tapahtumat johtivat toiseen ja antoivat sysäyksen siihen, että vuoden kuluttua keväällä 2020 Suomessa lanseerattiin, ensimmäisenä maailmassa, uuden kategorian viini, rieslingrosee. Tuomas kertoo Pink Riesling -viinin idean lähtenee sattumasta, kuten monien tunnettujen ideoiden kohdalla monesti on!
Viinitastingin jälkeen Tuomakselle oli jäänyt lasiin tilkkanen Pinot Noir -punaviiniä, jonka sekaan Axel Neiss kaatoi epähuomiossa kuivaa Riesling-viiniä. Ihmeteltyään ensin itse ja sitten kumppaneiden kanssa syntynyttä rosé-viiniä, Tuomakselle jäi muhimaan ajatus sattumalta syntyneestä viinisekoituksesta. Ja loppu onkin sitten suomalaisen Master of Winen Tuomas Meriluodon kirjoittamaa viinihistoriaa. Tänä päivänä Tuomas Meriluodon yrityksen Winestaten valikoimissa on viisi viiniä, joissa kaikissa tämän hetken todelliset viinisuuruudet, riesling ja roseeviini, ovat yhdistettyin yhteen Pink Riesling -viineiksi.

Viinilasillinen:
That´s Neiss Pink Riesling BIB. Saksa. Riesling, Pinot Noir. Alko 924716. Hinta 24,99/1,5L.
Vaaleanpunainen, tuoksu sitruksinen ja maku puolikuiva (9 g/l), hapokas (6.9 g/l), vadelmainen sekä mineraalinen.

Deep Roots Pink Riesling. Saksa, Riesling, Spätburgunder. Alko 915585. Hinta 13,49.
Intensiivisen vaaleanpunainen, tuoksu mansikkainen ja maku kuiva (8 g/l), hapokas (7.5 g/l), sitruksinen, mineraalinen.

Dreissigacker Organic Pink Riesling. Saksa. Riesling 97,5 %, Pinot Noir 2,5%. Alko 932771. Hinta 15,90. Luomu.
Hennon vaaleanpunainen, tuoksu punaherukkainen, maku kuiva (7 g/l), erittäin hapokas (7.8 g/l), mineraalinen. Vegaani.

Paddle Creek Riesling Rosé. Uusi-Seelanti, Marlborough 2020. Pinot Noir, Riesling. Alko 430867. Hinta 14,01.
Vaaleanpunainen, tuoksu marjainen, maku puolimakea (25 g/l), hapokas (7.5 g/l), hennon yrttinen, sitruksinen, vegaani.

Torres Digno Riesling Rosé.Chile,Valle de Curicó 2019.Riesling,Cinsault.Alko 954935. Hinta 12,98. Luomu,vegaani.
Vaaleanpunainen, tuoksu omenainen ja maku kuiva (7 g/l), hapokas (6.8 g/l), yrttinen, marjaisa sekä mineraalinen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Kuva Tuomas Meriluoto: Winestate
www.viinimies.com

Äidille parasta pöytään, pinkkiä ja paahteista

Äiti, tuo ikoninen, lämmin madonna, perheen hallituksen puheenjohtaja ja suvun matriarkka, on hyvinkin juhlansa ja lepopäivänsä ansainnut. Vähintään on oikein ja kohtuullista se, että ainakin yhtenä päivänä vuodessa äiti pääsee helpolla, ja saa kutsun kunniapaikalle valmiiseen pöytään, aina aamupalasta illalliseen asti. Kasvisalaatti on maukas ja pääosin vegaaninen ruoka, joka maistuu äidille muodossa tai toisessa. Sen tekeminen onnistuu muun perheen yhteistyön tuloksena.

Paahteinen kasvissalaatti
Vivahteikkaat kasvikset, niiden kypsentäminen paahtamalla kuumalla pannulla on yksikertainen ja helppo tapa valmistaa maukas, kasvispohjainen salaattiateria. Monipuolinen ja täyttävä ateria maistuu niin lounaana kuin pienempänä annoksena alkuruokana. Lasillinen roseeviiniä sopii hyvin salaatin makumaailmaan ja on paikallaan keveänä viinivaihtoehtona.
Paahteinen kasvissalaatti
oliiviöljyä
nippu parsaa (500 g)
munakoiso
purjo
paprika (keltainen, punainen)
100 g vuohenjuustoa
50 g paahdettuja siemeniä (auringonkukka, kurpitsa, pinja)
tuoreita yrttejä; basilikaa, tilliä
sormisuolaa
Kypsennä ja paahda kasvikset - munakoiso, parsa, purjo sekä paprika kuumalla pannulla ja nosta sitten omille lautasilleen jäähtymään. Leikkaa munakoiso ensin 2 cm:n paksuisiksi kiekoiksi ja paloittele kolmioiksi. Mausta hennosti suolalla ja pirskottele pinnalle hieman oliiviöljyä. Paahda kuumalla pannulla noin 15 minuuttia, niin että ne saavat tumman värin. Kypsennä parsat tilkkasessa oliiviöljyä noin neljä minuuttia, niitä välillä käännellen kunnes ne ovat saaneet tummahkon värin. Leikkaa purjo 1 cm:n paksuisiksi kiekoiksi ja paloittele paprika. Kypsennä niitä yhtä aikaa pannulla muutama minuutti niin, että ne saavat mukavan paahteisen värin.
Leikkaa parsatangot paloiksi ja nosta kaikki lautaset pöytään tarjolle, josta jokainen voi rakentaa omanlaisensa salaatin. Tai kasaa lautasille jokaiselle oma salaatti. Pirskota salaattien päälle hieman oliiviöljyä ja mausta tarvittaessa suolalla.

Roseeviini ja paahteiset kasvikset kuuluvat yhteen
Roseeviini on täydellinen kesäviini ja maistuu kasvissalaatin viinikumppanina. Uusi-seelantilainen Kia Ora tuo lasiin valkoviinin ja punaviinin uudentyyppisen sekoituksen. Siinä perinteiseen Sauvignon Blanc -valkoviinin lisätään hieman punaviiniä, näin viinin väri vaihtuu hennon roseiseksi ja makuun saadaan hieman lisää vivahteikkuutta. Italialainen Zonin 1821 Prosecco Rosé Brut edustaa myös uutta viinisuuntausta, jossa Italian uusi viinilainsäädäntö mahdollistaa Proseccon ja roseeviinin yhdistämisen. Jacob’s Creek Le Petit Rosé Brut on australialainen roseeviini. Se on saanut innoituksensa Provencesta, Etelä-Ranskasta sen rypäleistä, väristä ja makumaailmasta. Rosa Cusiné on espanjalainen laadukas vuosikerta Cava, joka roseisena on varteenotettava vaihtoehto silloin kun ruoan viinikumppanilta vaaditaan tyyliä ja makua.
Viinilasillinen:
Kia Ora Sauvignon Blanc Blush. Uusi-Seelanti, Marlborough. Ravintolamyynti.
Hennon vaaleanpunainen, tuoksu mansikkainen ja maku kuiva, hapokas, raparperinen, greippinen, raikas sekä pitkä.

Zonin 1821 Prosecco Rosé Brut. Italia 2019. Glera, Pinot Noir. Alko 951171. Hinta 13,99.
Vaaleanpunainen, tuoksu mansikkainen ja maku kuiva (12 g/l), hapokas (5.3 g/l), hennon yrttinen, pirteän hedelmäinen.

Jacob’s Creek Le Petit Rosé. Australia, S-E Australia 2019. Pinot Noir,Grenache,Mataro. Alko 428627. Hinta 11,99.
Vaaleanpunainen, tuoksu punaherukkainen ja maku kuiva (2 g/l), hapokas (5,5 g/l), sitruksinen sekä mausteinen.

Rosa Cusiné. Espanja, Penedes 2015. Garnatxa Negra. Biodynaaminen, vegaani. Rajoitettu tuotanto. Tilamyynti 21,00.
Vaaleanpunainen, tuoksu marjaisa ja maku erittäin kuiva, hapokas, vivahteikas, silkkinen sekä ryhdikäs.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com