Viini- ja ruokatekoja sekä makuja Tahkolla

Pienet suupalat kylmäsavulohesta.
Kylmäsavulohesta tehdyt suupalat maistuvat tervetuliaisjuomien tai valkoviinilasillisten kanssa. Tartariksi hienonnettu lohi on helpommin nautittavaa kuin lohiviipaleet, joita on joskus kiusallisen hankalaa saada hampailla poikki.

250 g kylmäsavulohta
1 punasipuli
1 nippu ruohosipulia
1 dl créme fraichea/ranskankermaa
suolaa ja jauhettua valkopippuria
salaatinlehtiä
paahtoleipää (vaalea/tumma) tai esim. pyöreitä palttoonnappeja
mustapippuria myllystä

Ota muotilla pyöreitä paloja paahtoleivästä tai käytä palttoonnappeja tuoreina tai kuivattuina. Kuori ja silppua punasipuli sekä hienonna ruohosipuli pieneksi. Leikkaa savulohi terävällä veitsellä hyvin pieneksi ja mausta tarvittaessa suolalla/pippurilla. Muotoile kalamassasta pieniä palloja. Aseta salaatinlehti kullekin leivälle, laita jokaiselle leivälle lohipallo hieman keskeltä painaen ja nosta päälle nokare ranskankermaa. Sirottele päälle punasipuli- ja ruohosipulisilppua. Mausta kokonaisuus vastajauhetulla mustapippurilla.


JUHLARUOKANA NAUTITAAN PIPPURISESTA UUNIHÄRÄSTÄ
Juhlapäivälliseksi valmistetaan todellista herrojen herkkua. Murea, uunissa kypsennettävä naudan sisäfile saa seurakseen pehmeän hedelmäistä päärynää. Komeuden maustaa päälle murennettava pippurijuusto, jonka täyteläisyyttä keventää kastikkeen ranskankermaseos.


Uunihärkä, 6 annosta
n. 900 g härän/naudan sisäfilettä
1 pkt Mustapekka pippurijuustoa
2 prk säilöttyjä päärynöitä
1 prk creme fraichea
1 dl kermaa
voita ruskistamiseen


Nosta filepala lämpiämään hyvissä ajoin ennen ruoan valmistamista. Leikkaa lihasta ja päärynöistä kahden sentin kiekkoja. Käytä fileitä kuumalla pannulla niin, että ne saavat kauniin pinnan, ja mausta kevyesti suolalla. Voitele matala uunivuoka ja laita siihen limittäin lihaa ja päärynöitä. Murenna tuorejuusto ja ripottele suoraan paistoksen pinnalle. Sekoita creme fraiche sekä kerma keskenään ja lisää seos paistamisen puolivälissä vuokaan. Kypsennä 220 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia halutun kypsyysasteen mukaan. Valele ruokaa välillä vuokaan kertyneellä kastikkeella.


KAHVISUKLAAMOUSSE ON SANOMATTOMAN HYVÄÄ
Suklaasta, kahvista ja kermasta rakennettu kuohkea kokonaisuus on viettelevä yhdistelmä. Tumman suklaan karvas maku tasaantuu kermavaahdon sekä vahvan kahvin seoksessa, ja suklaan hiilihydraattien välittämä serotoniini saa mielialan korkealle. Suklaan monet vitamiinit ja flavonoidit tasapainottavat sen ja kerman rasvapitoisuutta. Kokonaisuus on niin jalossa muodossa, että se hiljentää jälkiruoan nauttimisen ajaksi.

Kahvisuklaamousse (6 annosta)
0,5 dl vahvaa, kuumaa kahvia
100 g tummaa suklaata
1 kananmunan keltuainen
2 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa

Vaahdota kerma ja sekoita siihen sokeri. Pilko suklaa kulhoon ja sulata kuumassa vesihauteessa. Kaada kahvi päälle ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä ja lisää joukkoon munankeltuainen. Yhdistä kerma- ja suklaaseokset ja jaa pieniin vuokiin tai laseihin. Nosta jääkaappiin, ja tarjoile parin tunnin kuluttua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti