19.1.2012

Viinikurssi 5/8. Kestävän kehityksen viinit ja luonnonmukainen ruoka. 19.1.2012.

Uusi viinivuosi alkaa ja viinikurssi jatkuu ajankohtaan sopivalla kestävän kehityksen ajatuksella, ja sen ilmenemisessä niin viineissä kuin ruokien raaka-aineissa. Kuluttaja toteuttaa näitä valintojaan kohdentamalla hankintojaan luomuviineihin ja lähiruokaan.
 

Chilessä luonnonvaraiset eläimet ovat osana kestävän kehityksen mukaista viinitarhaa.

Luonnonmukaisuus maistuu viineissä
Tämän päivän kuluttaja on yhä tietoisempi valinnoistaan. Trendit muuttuvat elämäntavaksi, jossa viineiltäkin edellytetään luonnonmukaisuutta ja ympäristöosaamista. Bio-, luomu- ja reilunkaupan viineissä on vaihtoehtoja tiedostavalle viini-ihmiselle.

Luomu on ekologista
Luomuviinit valmistetaan luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Pyrkimyksenä on orgaaninen, ympäristöä säästävä toiminta tarhalta kuluttajalle asti. Rypäleiden viljelyssä kemialliset lisä- tai torjunta-aineet ovat kiellettyjä. Viljelyssä hyödynnetään luonnon omia menetelmiä, eloperäisiä lannoitteita ja torjunnassa käytetään esimerkiksi leppäkerttuja. Luomuviineissä käytetään vähemmän lisäaineita kuin tavallisissa viineissä ja puolet vähemmän rikkiä säilöntäaineena. Ekoloogisuutta lisäävät ympäristöä säästävät menetelmät energia-asioissa, kuten aurinkokennot ja harmaiden vesien hyötykäyttö. Kierrätystä tapahtuu pakkausmateriaaleissa, kevyemmissä pulloissa ja uusiopaperin käytössä etiketeissä. Luonnonmukaisen viinin tuotantoa valvoo kansainvälinen järjestö, joka edellyttää luomuviljelyä vähintään kolme vuotta ennen viinitarhan sertifiointia luomutilaksi.


Saksan Pfalzissa perinteisiä menetelmiä hyödynnetään viinitarhan maan muokkauksessa. 

Biodynaamisissa viineissä on alkuvoimaa
Biodynaaminen viljely perustuu itävaltalaisen Rudolf Steinerin oppeihin. Se on kokonaisvaltainen tapa elää ja toimia. Biodynaaminen viinirypäleiden viljely perustuu luonnon ja ihmisen väliseen hyvinvointiin, jossa viinitarha toimii mahdollisimman tasapainoisesti. Viljelijät mieltävät planeettojen liikkeiden, vuodenaikojen vaihteluiden ja ajankierron vaikuttavan viiniköynnösten kasvuun. Työt tarhalla kohdistuvat maahan ja viiniköynnöksiin. Esimerkiksi uudet kasvitaimet istutetaan uuden kuun aikaan, jolloin maan vetovoima on suurimmillaan. Viljely perustuu luonnonvarojen kestävään käyttöön, jossa maaperää ravitaan luonnollisilla lannoitteilla ja kompostilla. Perinteiset menetelmät, kuten hevosten hyödyntäminen kyntötöissä, ovat käytössä. Viiniköynnöksiin käytetään luonnonmukaisia preparaatteja sekä kasvisuutteita ja keinotekoisten lisäaineiden käyttöä vältetään. Ennen tuotteiden luokittelua biodynaamiseksi, on viljelyä pitänyt harjoittaa kyseisten periaatteiden mukaan vähintään kolmen vuoden ajan.


Sosiaalisuus on mukana reilun kaupan toiminnassa, kuten jalkapallomaalit taukoliikuntaan viinitarhalla.

Reilun kaupan viineissä on reilu meininki
Reilu kauppa on sertifioitu järjestelmä, joka pyrkii poistamaan köyhyyttä ja tuomaan vakautta kehitysmaiden perhetuottajille ja suurtilojen työntekijöille. Järjestelmään kuuluvilla tiloilla työntekijöille taataan hyvät työolosuhteet ja vähintään lainmukainen palkka, eikä lapsityövoimaa käytetä. Rypäleiden tuotannossa noudatetaan ympäristökriteerejä ja toteutetaan luonnonmukaista viljelyä. Merkki takaa sen, että tuote on valmistettu kansainvälisten Reilun kaupan kriteerien mukaan.

Alkuviinit ovat mahdollisimman autenttisia.
Alkuviinit liittyvät osana luomu-, biodynaamisten ja fair trade -viinien joukkoon. Ne valmistetaan mahdollisimman luonnollisesti, alkuperäisillä metodeilla ilman kemiallisia lannoitteita ja ilman mitään lisäaineita. Viinejä, niiden säilyvyyttä tai makuja ei muokata millään tavalla.


Sienet ovat luomuruokaa ja maistuvat sienikeittona kevyiden luomuviinien kanssa.

Sienikeitto, 4 annosta
15 g kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kasvis- tai kanaliemikuutio
2dl ruokakermaa
¼ tl mustapippuria rouhittuna
3 rkl persiljaa

Kuullota hienonnettu sipuli kattilassa voissa, lisää vehnäjauhot, vesi ja liemikuutio. Kuumenna sekoittaen, kunnes keitto sakenee. Hienonna sienet joukkoon. Lisää kerma ja anna kiehua 10‒15 minuuttia. Tarkista maku.


Nokkospastassa maistuvat luonnon omat aromit.

Nokkosen ympärille voi rakentaa luonnonmukaisuuteen pohjautuvan pasta-aterian, jossa yksinkertaisista ja luonnonmukaisista aineista rakentuu maistuva nautinto. Nokkosesta saa valkuaisaineita sekä paljon erilaisia hivenaineita. Se sisältää beetakaroteenia sekä flavonoideja ja vihreän kasvin c-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä.



Nokkospasta
250 g tuorepastaa luomuna
1 l pieniä nokkosen versoja (ryöpätään)
100 g Koskenlaskija-sulatejuustoa
1,5 dl ruokakermaa
5 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
5 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä luomuna
hieman basilikaa
1 tl rouhittua mustapippuria
suolaa

Kuumenna rypsiöljy paksupohjaisessa kasarissa. Kuullota ensin silputut valko- ja kevätsipulit, lisää ryöpätyt ja pilkotut nokkoset sekä saksittu basilika. Kaada kerma kasariin ja hauduta hetki. Lisää lopuksi sulatejuusto pieninä nokareina ja kääntele seosta puuhaarukalla. Mausta vastarouhitulla mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Keitä pasta ja valuta hyvin. Sekoita kastike valmiiseen pastaan. Tarjoile vaalean leivän ja valkoviinin kanssa.

Mustaherukkarahka
1 prk rahkaa
½ prk mustaherukoita (pakasterasiasta)
2 dl vispikermaa
ripaus sokeria ja vanilliinisokeria
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka ja marjat. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Koristele kokonaisilla marjoilla.

Luonnonmukaisuus maistuu luomuaterian maanläheisissä aromeissa
Luonnonmukaisiin viineihin käytetään usein käsin poimittuja rypäleitä, jotka on puristettu hellästi. Viinit käytetään usein hitaasti ja kypsytetään sakan päällä, jolloin niiden hedelmäisyys säilyy ja makuun tulee täyteläisyyttä. Rypäleen tyypillinen mineraalisuus ja kukkaisuus sekä kasvupaikan maaperän ominaisuudet tulevat viinissä hyvin esille. Luonnonmukaisesti tuotettuja viinejä tehdään jo lähes jokaisessa viinimaassa ja niiden hedelmäisyys täydentää hienosti aromikkaita ruokia, jotka valmistetaan luonnonmukaisista tai lähellä tuotetuista raaka-aineista.
  

Luonnonmukaisissa viineissä on vaihtoehtoja, aromikkuutta, laatua ja edustavuutta.

Viinilasillinen:
Kuusenkerkkäjuoma. Kuusenkerkät ovat täynnä kivennäisaineita, vitamiineja sekä aromeja. Kuusen nuoret vuosikasvaimet sisältävät runsaasti C-vitamiinia, ja niiden käyttö estää flunssaa ja poistaa kevätväsymystä.
Kerkkäjuomassa kuusen miellyttävän pihkainen maku tulee hennosti esille.

Engel Rieslingsekt Extra Dry Flaschengärung. Saksa, Württemberg. Hinta 11,22.
Vaaleankeltainen, omenan tuoksuinen sekä kuiva, raikashappoinen, kermainen ja omenainen maku.

Der Dachs Riesling Qba Feinherb. Saksa, Rheingau 2010. Hinta 9,30.
Vaaleanvihertävänkeltainen, pähkinäinen tuoksu ja maultaan puolikuiva, mineraalinen ja yrttinen.

Gerbino Chardonnay IGT. Italia, Sizilia 2009. Hinta 9,11.
Keltainen, omenainen tuoksu ja kuiva, tasapainoinen ja pitkä maku.

Richmond Plains Sauvignon Blanc. Uusi-Seelanti, Nelson 2008. Hinta 12,37.
Vaaleankeltainen, karviaismarjainen tuoksu ja intensiivisen, kiwi-hedelmän makuinen ja kuiva maku.

Knobloch Spätburgunder Qba Mild. Saksa, Rheinhessen 2010. Hinta 8,74.
Punainen, marjaisa ja makea, hedelmäinen sekä tasapainoisen hapokas maku.

Ventura Carmenere. Chile, Curico Valley 2009. Hinta 8,54.
Tummanpunainen, marjaisan tuoksuinen ja maultaan kuiva, eukalyptuksinen ja voimakas.

Viinit www.weinwelt-langefeld.com Vieremä, hintoihin lisättävä alv ja kuljetusmaksut.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva ja Heikki Remes, Mikko Niemi, Dr Bürklin-Wolf

1 kommentti:

  1. Hei,
    Kiitos Heikille tästä luomuviiniemme esittelystä!
    Valikoimassamme on noin 1000 eri luomuviiniä kaikkialta maailmasta.
    Yrityksillä sekä yksityisillä on mahdollisuus tilata näitä tuotteita, toimitamme suoraan koti-ovelle!
    Luomuviiniterveisin
    Marjut Langefeld / Weinwelt Langefeld
    www.weinwelt-langefeld.com

    VastaaPoista