11.6.2014

Possu, parsa ja Primitivo ovat kesäruokaa vailla vertaa

Hehkuva hiillos, mehevät kyljykset, tuoreet kasvikset sekä aurinkoinen sää ja grillaus voi alkaa. Grilliruoka kuluu kesään siinä missä erilaiset grilliviinitkin. Niistä rakentuu kesäisen mausteinen ja helppotöinen sekä maukas makunautinto.

Grilliateria syntyy vähistä aineksista. Yksinkertaisuus on avainsana kesäruokien tekemiseen ja makuihin. Maanläheinen punaviini kuuluu ruokakokonaisuuteen.

Vähälläkin saa maukasta ja näyttävää. Muurikalla paistuu pekonipihvit ja tuore parsa. Puulla grillatessa liha ja vihannekset kypsyvät nopeasti, saavat kauniin värin ja savuisen aromikkuuden.

Pekonikyljykset:
4 porsaan kyljystä ulkofileestä
8 siivua pekonia
mausteseos, jossa suolaa, pippuria, paprikaa yms.
tuoreita parsanvarsia

Kauppias Terho Vesterinen Muuruveden Terhontorilta on lihamies viimeisen päälle. Hän antaa kehittämälleen pihville toimivan paisto-ohjeen: Osta porsaan ulkofileestä tehtyjä kyljyksiä, joihin jokaiseen on krossattu kiinni kaksi pekonisiivua. Mausta pihvit tarvittaessa. Pihvin paistaminen on tarkka juttu, sillä liika paistaminen kuivattaa lihan hetkessä. Laita pihvit kuumalle, öljytylle pannulle. Paista toiselta puolelta sen verran, että liha saa vaaleahkon sävyn. Käännä sitten liha ja paista toinen puoli kauniin ruskeaksi. Näin paistettuna liha säilyy mehevänä. Paistoaika on yhteensä noin 4─5 minuuttia.

 
Kesäviinissä on makua ja mausteisuutta
Kesän ja grilliruokien viinivalintojen makuvaihtoehdoissa on valinnanvaraa. Pekoniporsaan liha paistetaan kypsäksi, ja grillissä kypsyessään pihvi saa vivahteikkuutta aromeihin. Italian Apuliasta tuleva Primitivo-rypäle tarjoaa rehtiä ja konstailematonta punaviiniä. Väri on hyvin tummanpunainen ja maussa on marjaisuutta sekä mausteisuutta. Doppio Passon aromikkuus ja pehmeä marjaisuus saavat aikaan tasapainoisen makunautinnon kypsän pekoniporsaan kanssa. Viini on valmistettu Amaronesta tutulla ripasso-menetelmällä. Viinin toinen käyminen kesti 3–4 viikkoa, jossa viini sai käydä ylikypsytetyistä rypäleistä saadun käyneen rypälemassan päällä. Näin Doppio Pasoon saatiin väriä, monimuotoisuutta ja voimaa.

Viinilasillinen:
Primitivo Doppio Passo. Italia,Apulia 2012. Alko tilausvalikoima 928047. Hinta 8,98. Sokeria 14g/l. Alkoholia 14%.
Tummanpunainen, makean marjainen tuoksu ja keskitäyteläinen, vähätanniininen, mausteinen ja vivahteikas maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti