Viinimatkalla Chilessä. Pohjoisen viinilaaksot. Osa 1/8.

Hola viinien ystävät!
Tervetuloa viinimatkalle Chileen, maahan jonka viinit ovat suomalaisille hyvinkin tuttuja. Tällä reissulla tutustumme ensin maan viinilaaksoihin, niiden viineihin ja suomalaisiin ruokiin jotka maistuvat ko. viinien kanssa. Matkan loppupuolella käymme läpi perustekijöitä, jotka ovat Chilen viinien taustalla.


Chileläiset hevosmiehet, huasot, johdattavat meidät kohti viinitarhoja Aconcacuan laaksossa. Olemme matkalla kohti maan pohjoisimpia viinilaaksoja.


On aina sykähdyttävää nähdä viinitiloilla Suomen lippu odottamassa suomalaisia viinin ystäviä.


Aconcacua on Chilen vanhimpia viinilaaksoja, ja perinteisesti alue on kuuluisa laadukkaista punaviineistään. Aconcacua kuuluu Casablancan ja San Antonion viinilaaksojen kanssa Valparaison hallintoalueeseen. Olemme noin 100 kilometrin päässä pääkaupungista Santiagosta pohjoiseen. Alueen kartta kertoo, että viinitarhat sijaitsevat laakson keskiylängöllä sekä rannikkoseudulla.


Jossain vaiheessa päästään matkan yhteen kohokohtaan, tutustumaan ja maistelemaan viinejä. Laseihin on kaadettu Errazurizin täyteläisiä punaviinejä ja aromikkaita valkoviinejä.


Matka jatkuu kohti pohjoista ja olemme Limarissa. Matkaa Santiagoon on 400 kilometriä. Maisema muuttuu jylhäksi, mutta viiniköynnöksille löytyy tilaa laakson joen uomissa ja vuoriston rinteillä. Täältä on vielä matkaa pohjoisen Elquin viinilaaksoon sata kilometriä. Sieltä löytyvät Chilen pohjoisimmat viinirypäleiden istutukset. Parikymmentä kilometriä vielä pohjoisempana sijaitsee Atacaman aavikon eteläreuna. Pohjoisimmat viinilaaksot, Elqui, Limari ja Choapa kuuluvat Coquimbon alueeseen.


Limarin viileä ilmasto ja karu maaperä kypsyttävät rypäleet noin kuukauden myöhempään kuin Chilen keskiosan viinialueilla. Carmenerén erottaa poiminta-aikaan sen lehtien tumman punaisesta väristä. Tässä köynnökset ovat pergolatyyppisesti mattona noin metrin korkeudessa.


Felipe Müller East, Tabalin pääviinintekijä, kertoo viinin valmistuksen saloista, mm. tiukkasyisen tammen laadusta heidän parhaimmissa tammitynnyreissä.


Makea late harvest on yksi Tabalin hienoista viineistä.


Useimmat Chilen pohjoisista viinialueista ovat verraten nuoria, ja tulleet tunnetuksi erityisesti raikkaista sekä mineraalisista valkoviineistään. Viinitalot ovat hakeutuneet Tyynen Valtameren läheisyyteen, jossa viileys ja kosteus antavat viiniköynnöksille erityistä aromikkuutta.



Valparaiso on Chilen perinteinen satamakaupunki, joka viehättää olemuksellaan ja historiallaan.


Meren elävät ja raikkaat valkoviinit ovat herkullinen yhdistelmä, josta kannattaa nauttia Valparaison lukemattomissa merenrantaravintoloissa.

Tabalin Pinot Noir on keskitäyteläinen, marjaisa ja maanläheinen punaviini taikinoidulle fasaanille.


Errazurizin yrttinen Sauvignon Blanc sopii kampasimpukan, parsakaalilusikallisen ja hernepyreen makuihin.

Olemme päässeet Chilen viinimatkamme alkuun, ja matkamme jatkuu pohjoisesta kohden etelää. Seuraavaksi pysähdymme pääkaupunkiseudulle Santiagoon ja sen ympäristöön.

Teksti: Heikki Remes
Ruokakuvat: Eeva ja Maija Remes
Maisemakuvat: Mikko Niemi

3 kommenttia:

  1. Kiva artikkeli ja upeat kuvat. Jään odottamaan lisäosia! T: Timo

    VastaaPoista
  2. Sunnuntaita Timo ja kiitos palautteestasi.
    Ei noita maisemia ja elämyksiä, puhumattakaan viineistä ja viinintekijöistä, voi unohtaa. Toivon, että juttusarjani kautta voi edes hieman välittää tietoa ja tunnelmia Chilestä viinimaana. Julkaisen uuden osan joka sununtai niin, että lyhyt matkamme on tehty syyskuun loppuun mennessä. H.

    VastaaPoista
  3. Matkaan, sanoi Veli Hopea

    VastaaPoista