26.8.2011

Leuhkat eväät läheltä ja kaukaa

Yksinkertainen on kaunista ja usein myös maukasta. Kotipellon kasvikset, metsän antimet, lähikauppiaan tekemät lihaherkut ja mausteinen punaviini rakentavat maistuvan menuun. Kokonaisuus palkitsee ulkotöissä uurastajat mökillä ja pihamaalla.

Kasvikset ovat parhaimmillaan juuri satokauden lopulla. Suoraan pellolta korjatut vihannekset ja juurekset sopivat sellaisenaan pannulle. Hieman öljyä ja maltillinen paistaminen säilyttävät raaka-aineiden aromit, ja jättävät vihanneksiin pureksittavuutta.

Syksyinen metsä on ehtymätön aitta ruoanlaittajalle joka ymmärtää luonnonantimien päälle. Tuoreissa, äsken nousseissa herkkutateissa on makua ja hivenaineita. Ne sopivat monenlaiseen ruoanlaittoon, ja ovat parhaimmillaan juuri tuoreina.

Lähikaupan lihatiski on varma valtti, josta ruoanlaittajalle on tarjolla monipuolisia ja helppotöisiä grillattavia. Krossattu porsaanliha on mureaa grillattavaa, johon sisään ajettu pekoni antaa mukavan raitaisuuden. Lisäksi pekoni tuo kuivaan lihaan rasvaisuutta sekä hieman täyteläisyyttä.
Pekoniin kiedotut lihakääryleet tarjoavat tuhdin annoksen isoon nälkään. Niissä porsaan tai naudan ohut leike on ensin maustettu ja sen päälle on laitettu voimakasta Koskenlaskija-sulatejuustoa. Siten liha on kääritty rullalle ja päällimmäiseksi kiedottu kiinni pekonisuikaleilla.


Lihanuijat ovat variaatio porsaan kyljysrivistä. Tuore kyljysrivi leikataan erillisiksi lihaisiksi viipaleiksi. Yksittäisestä kylkiluusta leikataan luuta pitkin lihaa irti hieman yli puolen välin. Irrotettu liha taitetaan luun pään yli ja kiinnitetään cocktailtikulla kiinni. Sen jälkeen lihanuijat keitetään mausteliemessä, cocktailtikut irrotetaan ja nuijat maustetaan bbq-kastikkeella sekä grillataan.


Chilen kansallisylpeys Carmenére-rypäle on todellinen vaihtoehto grilliviinin valmistukseen. Rypäleestä tuotetaan tummia, hyvin aromaattisia ja marjaisia viinejä. Viinien mausteisuus ja voima käyvät hyvin yhteen grilliruokien vastaaviin makuihin. Mayu Reserve Carmenére on poikkeuksellisen hieno carmenére-viini. Punaviini tehdään yhdellä Chilen pohjoisimmilla viinialueilla, ja rypäleet tulevat noin 600 metrin korkeudelta. Ne antavat viinille hyvän rakenteen ja vivahteikkuuden. Normaalia myöhempään korjatut rypäleet antavat viinille myös erityisen pehmeyden ja aromikkuuden.

Viinilasillinen:
Mayu Reserve Carmenére. Chile, Elqui Valley 2007. Alko nro 401557. Hinta 13,37.
Tummanpunainen, hyvin marjaisa ja aromaattinen viini, jonka maku on voimakas, tamminen ja mausteinen.
Teksti ja kuvat: Heikki Remes

2 kommenttia:

  1. Onko tuo carmenere niin hyvää kun sanot?

    VastaaPoista
  2. Tervehdys anonyymille. Itse yritän jättää vastuun lukijalle, savolaiseen tapaan. Lievästi sanottuna otsikko antaa viiteitä anonyymin esittämää epäilystä kumoten. On se hyvää. H.

    VastaaPoista