Valkoviinissä ja uunisiiassa on hienostuneisuutta sekä makujen herkkyyttä

Vesien jäähtyminen myöhään syksyllä, hieman ennen jäiden tuloa, saa siian nousemaan rantojen lähettyville kutemaan. Silloin tarjoutuu mahdollisuus päästä herkuttelemaan tällä miedonmakuisella ja suositulla kalalla. Puhdas ja pehmeälihainen siika on erityisen hyvää uunikalana.


Siika on loppukesän viileiden vesien arvokala.

Siika on monipuolinen ja arvostettu kalalaji
Lohikaloihin kuuluva siika on levinnyt puhtaitten ja kirkkaitten vesien alueelle koko maassa. Pienikokoisen kalan liha pysyy laadukkaana, kun sen käsittelee tuoreeltaan. Vaalealihaisesta ja maukkaan makuisesta kalasta on helppo tehdä erilaisia kalaruokia. Suosituinta siika on savustettuna. Se sopii erinomaisesti myös graavi- tai keittokalaksi. Hauras siika tulee käsitellä hellävaroen, ja tarkkuus on paikallaan sitä kypsennettäessä. Siian hienostunut maku pääsee oikeuksiinsa, kun sen maustaa lempeästi.

Siian ja valkoviinin aromeissa on hienostunutta aromikkuutta.


Uunisiika 4 ruokailijalle
1 reilun kilonkokoinen siika
voita
1 dl ruokakermaa
2 tl suolaa
valkopippuria
vähän    sitruunamehua
tilliä ja ruohosipulia
mantelinlastuja
Puhdista kala ja suomusta varovasti.  Poista kidukset, mutta jätä pää paikoilleen. Kuivaa siika ja mausta kevyesti suolalla ja valkopippurilla. Täytä kalan vatsa osalla tilli- ja ruohosipulisilppua. Laita kala voideltuun laakeaan uunivuokaan. Ripottele päälle loput yrttisilpusta, ja purista joukkoon hieman sitruunan mehua. Laita siian päälle muutama nokare voita, jolla voit myöhemmin valella kalaa niiden kypsyessä. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Lisää kerma lähes kypsän kalan päälle ja anna hautua uunissa hetken. Paahda mantelinlastut ruskeiksi ja ripottele kalan päälle hieman ennen tarjoilua.

Helpot ja herkulliset syysherkut – syyssiikaa mantelikuorrutuksella ja Veneton valkoviiniä.

Hienostunut siika saa tyylikästä pöytäseuraa italialaisesta Trebbiano di Luganasta
Maukas ja miedon makuinen uunisiika saa mukavaa voimaa mausteista sekä yrteistä. Niitä täydentää italialainen Lugana Riserva valkoviini. Se tuotetaan Venetossa, yhdellä Italian hienoimmalla viinialueella. Zenato edustaa yhtä Italian tyylikkäimmistä ja laadukkaimmista viinituottajista. Trebbiano di Lugana -rypäle antaa viinille raikkautta ja hedelmäisyyttä. Yli 25 vuotta vanhat köynnökset ja niiden alhainen rypäletuotanto tuovat viiniin rakennetta ja maaperän vivahteikkuutta. Viinin raikas happoisuus sekä voimakas alkoholi rakentavat tasapainoisen kokonaisuuden. Kypsytys pääosin 50 hentolitran tammisaaveissa jättää makuun hennon vaniljaisen ja pehmeän piirteen. 

Viinilasillinen:   
Lugana Riserva. Italia, Veneto 2008. Alko nro 932017. Hinta 23,70.
Keltainen, runsasarominen, kukkainen viini, jonka kuiva maku on hedelmäinen, hapokas ja hennon yrttinen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti