26.4.2013

Kokkikurssilta herkkuja ja viinejä kevään juhliin

Juankosken kansalaisopiston ruoka- ja viinikurssin kauden päätös oli silmän ja suun juhlaa. Kevään juhlat inspiroivat kotikokit tekemään suolaisia alkupaloja ja makeita jälkiruokia. Lopputulokset, kuten lohta hyödyntävät saaristolaisleipävariaatiot sekä lapinrieskarullat ja rosetit sekä valkosuklaa- mokkamousse vadelmakastipedillä, ilahduttivat niin esillepanon kuin makujenkin puolesta.

Kattaus ja esillepano on puoli ruokaa. Gerbera toimii kevätaurinkona ja kultainen liina tuo juhlavuutta kevään juhliin.

Tuuma saaristolaisleipä on maukas haukkapala. Se saa katteekseen hapankermaa, muikunmätiä, punasipulia, tai kylmäsavulohta. Myös ilmakuivattu kinkku sopii makeahkon saaristolaisleivän makuihin.


Lapinrieskarulla on yksinkertaisen näköinen juhlaeväs. Maku on sitten jotain muuta. Rulla kätkee sisälleen savulohesta ja remoulade-kastikkeesta tehdyn täytteen. Intensiivisen maun salaisuus on heti savustamisen jälkeen folioon käärityt lohifileet, jolloin aromit tiivistyvät ja korostuvat ruoassa.

Tomaatti-basilikapiiras sopii kasvisruoan ystäville:
Pohjana käytetään neljää (4) lehtitaikinalevyä, johon täyte rakennetaan.
Täyte:
5 tomaattia
2 rkl ruokaöljyä
200 r raejuustoa
100 juustoraastetta
2 kananmunaa
tuoretta basilikaa
Taikina kaulitaan pellille levyksi ja sille levitetään juustot, kevyesti vispatut kananmunat sekä siivutetut tomaatit ja basilikahakkelus. Paistetaan 200-asteisesa uunissa noin puoli tuntia.

Öljyssä kypsennetyt rosetit ovat kevätherkkuja, joiden valmistaminen vie aikaa.Lopputulos palkitsee vaivan.

Rosettitaikina:
2 munaa
2 tl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
0,5 tl suolaa
1,5 dl maitoa
1 sitruunan kuori
2 dl vehnäjauhoa
2 dl tomusokeria.
0,5‒0,75 dl rypsiöljyä

Rosetin tekeminen on yhteistyötä. Se alkaa taikinan tekemisellä. Paistoöljy kuumennetaan 180-asteiseksi. Rosettirauta kastetaan hetkeksi öljyyn, valutetaan hetki ja kastetaan taikinaan. Taikina tarttuu rautaan ja rosetti nostetaan sitten paistumaan öljyyn. Rauta nostetaan kattilasta leivinpaperin päälle, johon rosetti irtoaa. Paistos käännetään, annetaan jäähtyä ja pintaan siivilöidään tomusokeria.


Valkosuklaa-mokkamousse vadelmakastikepeilillä on vivahteikas ja makea jälkiruoka. Kermavaahto viimeistelee lopputulokset.

Valkosuklaa-mokkamousse vadelmakastikepeilillä:
mousse: (6-8 annosta)
1½ dl täysmaitoa
2 rkl kahvipapuja
2 liivatelehteä
200 g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa

Vadelmakastike:
½ l pakastevadelmia
½ dl tomusokeria
lisäksi:
½ dl ranskankermaa

1. Kiehauta maito ja lisää joukkoon kahvipavut. Anna maustua hetki.
2. Laita liivatelehdet likoamaan 5 minuutiksi runsaaseen kylmään veteen. Purista liika vesi pois ja liuota ne kuumaan maitoon.
3. Kaada lämmin maito siivilän läpi paloitellun suklaalle.Vatkaa seosta kunnes suklaa on liuennut.Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
4. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Nostele kermavaahto suklaaseokseen nuolijaa tai lusikkaa apuna käyttäen.
5. Lusikoi seos annosastioihin. Anna hyytyä kylmässä vähintään 2 tuntia.
6. Painele vadelmat siivilän läpi. Makeuta seos tomusokerilla.
7. Kasta moussevuokia 2-3 sekuntia kuumassa vedessä (Reunoilla aavistus sulanutta nestettä)
Kumoa ne tarjoilulautaselle varovasi, voit tarvita veistä apuna. Kaada viereen vadelmakastiketta.
Lusikoi ranskankerma pursotuspussiin. Leikkaa kulmasta pieni kärki irti. Pursota vadelmakastikkeen päälle raitoja ja viimeistele vetämällä kuviot coctailtikulla ylhäältä alas.

Timo-taiturin koristelu kermavaahdolla lähentelee jo keittiötaidetta.

Tyytyväiset kurssilaiset ihailevat kevätruokien kirjoa ja nostavat maljan keväälle.

Viinilasillisessa on valintoja ja makuja kevään juhliin sekä juhlaruokiin:
Castaño Carnacha Tintorena. Espanja, Murcia, Yecla 2012. Alko nro 498107. Hinta 7,58.
Punainen, punamarjainen tuoksu ja keskitäyteläinen, marjaisa, pehmeä ja mausteinen maku.

Codorníu Clasico Sec. Espanja, Cava. Alko nro 8911. Hinta 8,98.
Vaaleankeltainen, runsaan hedelmäinen tuoksu ja kuiva (16 g/l), keskihapokas, hennon paahteinen sekä tasapainoinen maku.

Sibaris Undurraga Pinot Noir Rosé Reserva Especial. Chile, Leyda Valley 2012. Alkoon6.5. Hinta 11,90.
Vaaleanpunainen, kirsikainen tuoksu ja kuiva, tasapainoinen, yrttinen sekä mineraalinen maku.

Castillo de Molina Reserva Pinot Noir. Chile, Curicó Valley 2011. Alko nro 469248. Hinta 33,90/3L.
Rubiininpunainen, mansikan tuoksuinen ja keskitäyteläinen viini, jonka maku on hapokas sekä hennon vaniljainen. Viinin on voittaja Vuoden viinit 2013 -kilpailun hanapakkaussarjassa.

Jacob’s Creek Chardonnay. Australia, South-Eastern Australia 2012. Alko nro 8164. Hinta 9,88.
Vaaleankeltainen, hedelmäinen tuoksu ja kuiva (5g/l), hapokas, sitruksinen  sekä voinen maku.

Olivares Monastrell Dulce. Espanja, Jumilla 2010. Varttamattomat köynnökset 825 m. korkeudella.
Punainen, ruskehtava väri, vivahteikas, rypälellinen tuoksu ja makea, viikunnainen, intensiivinen maku.

Torres Floralis Moscatel Oro. Espanja. Alko nro 336016. Hinta 10,49/0,5L.
Meripihkanruskea, rusinainen tuoksu ja makea (190g/l), hapokas, sitruksinen maku.

Duché de Longueville Cidre Brut. Ranska, Normandia. Alko nro 764167. Hinta 4,99.
Vihertävä väri, kypsän omenainen tuoksu ja kuiva (25 g/l), täyteläinen, pehmeän hapokas, raikas maku.

Cape Brandy Finest V.S. Etelä-Afrikka. Alko nro 1177. Hinta 20,30.
Vaaleanruskea, hedelmäinen tuoksu ja keskitäyteläinen, nuorehko, pehmeä ja hennon tamminen maku.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti