Muikkua tapaksen tapaan

Muikusta on moneen makuun ja lähtöön. Perisuomalainen muikku viihtyy tyylikkäämmissäkin pippaloissa, vaikkapa juhlapöydässä tapaksen tapaan. Paistetuista muikuista ja punaisesta Salsa Rosa -majoneesikastikkeesta rakennetaan snapsilasiin näyttävä tapasannos. Muikun ruodotkin tuunataan näkyväksi ja maistuvaksi osaksi annoksen esillepanoa.
 
 
 

Paistetut muikut ja Salsa Rosa -kastike
Paistetut muikut:
puoli kiloja tuoreita muikkuja
suolaa, pippuria, jauhoja, raastettua sitruunan kuorta
voita paistamiseen
Perkaa muikut ruodottomiksi ja huuhtele, ota ruodot talteen. Mausta muikut suoalla sekä pippurilla ja kierittele jauhoissa, johon on sekoitettu sitruunankuorta. Paista voissa kullankeltaisiksi ja rapeiksi. Laita ruodot leivinpaperille uunipellille. Pirskota päälle oliiviöljyä, sormisuolaa ja tuoretta oreganoa. Paista rapeiksi 200 asteessa ja tarjoa naposteluruokana.

Salsa Rosa:
2 dl majoneesia
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl ketsuppia
1 tl konjakkia
hieman suolaa
Sekoita ainekset keskenään ja tarkista maku. Valuta Salsa Rosaa snapsilasiin, laita muikut laseihin pyrstöt ylöspäin ja nosta rapeat muikun ruodot päällimmäiseksi annokseen.

Cava kruunaa tyylikkään tapasannoksen
Raikkaat ja kuivat espanjalaiset kuohuviinit ovat omimillaan tapasannoksen kumppanina. Codorniun Barcelona Cavoissa on mukavasti värikkyyttä, hedelmäisyyttä sekä vivahteikkuutta, jotka rakentavat kokonaisuudesta tyylikkään, maistuvan ja hauskankin tapasannoksen. 
 

Viinilasillinen:
Codorniu Cuvee Barcelona Cava Brut. Espanja,Penedes. Macabeo, Parellada, Xarel-lo. Ravintolamyynti. Vegaani.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu sitruksinen ja maku kuiva (10 g/l), omenainen, keskihapokas (5,4 g/l) sekä mausteinen.

Codorniu Cuvee Barcelona Rose Brut. Espanja, Penedes. Parellada, Garnacha. Alko 905004. Hinta 13,49. Vegaani.
Vaaleanpunainen, tuoksu sitruksinen, maku kuiva (11 g/l), punaherukkainen, hapokas(6,1 g/l), briossinen, mausteinen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti