Rosén raikkaus on kesän rajaton riemu

Kevään edetessä ja kesän koittaessa suomalaisten viinivalinnat kevenevät. Kesä- ja heinäkuussa valkoviinien sekä kuohuviinien menekki kasvaa liki puolitoistakertaiseksi ja roseeviinien yli kaksinkertaiseksi. Suomalaisen miehen on talviturkin heitettyään, ja viimeistään nyt, syytä karistaa myös apina selästään ja tarttua rosépulloa kaulasta. Hyvä rosé on nuorta, tuoretta sekä raikasta ja siinä maistuu pullotettu aurinko. Roseeviineissä on väriä, tuoksua ja makua, ne maistuvat viilennettyinä ystävien kanssa seurustelujuomana sekä kesäisten ruokien kumppaneina.
 
Roséviineissä on valinnanvaraa, niin värissä kuin maussa.


Rosèviinit valloittavat maailmalla
Roseeviinít ovat vihdoin Suomessakin nousemassa kuluttajien tietoisuuteen ja viinivalintoihin. Valikoimista löytyy vaihtoehtoja ympäri viinimaailmaa, sillä viime vuosina myös roseeviinien kohdalla eri maiden viinintekijät haluavat tarjota erilaisia toteutuksia, niin rypäleiden kuin valmistuksen osalta.
Ranska on maailman johtava roséviinien tuottajamaa. Etelä-Ranskassa ja varsinkin Provencen alueella rosèlla on hyvin merkittävä osuus, niin viinien valmistuksessa kuin niiden nauttimisessa. Lunar Apogé Tavel on klassinen rosé, joka tulee Välimereen laskevan Rhône-joen varrelta. Viini valmistetaan alueelle tyypillisistä laaturypäleistä GrenacheNoir, Cinsault ja Clairette. Ajan hengen mukaisesti Lunar Apogé Tavel on biodynaaminen sekä vegaaninen.
Lunar Apogé Tavel. Ranska, Tavel 2018. Grenache Noir, Cinsault, Clairette. Alko 431157. Hinta 18,98.
Punertava, tuoksu kirsikkainen, maku kuiva (3 g/l), matalahappoinen (4,9 g/l), hedelmäinen, yrttinen. Bio-/alkuviini.

Chileläinen Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé on tyylikäs Uuden Maailman roséviinien edustaja. Sen valmistuksessa hyödynnetään viimeisintä tekniikkaa; ruostumattomia terästankkeja ja lämpökontrolloitua käymistä. Cabernet Sauvignon rypäleenä tuo viiniin voimaa ja selvää mustaherukkaista aromikkuutta. Oman lisänsä viini saa ihanteellisista, lämpimistä kasvuolosuhteista. Tätä miellyttävää roséta voi suositella kaikille niille, jotka epäilevät roseeviinejä miedoiksi ja siksi epäröivät maistaa niitä.
Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé. Chile, Central Valley 2019. Alko 7142. Hinta 10,99. Vegaani.
Helakanpunainen, tuoksu mustaherukkainen ja maku voimakkaan marjaisa, kuiva (2 g/l), hapokas (7,4 g/l), yrttinen. 

Montalto Passivento Rosato edustaa italialaisia roseeviinejä. Rosato on valmistettu osaksi kuivatuista rypäleistä (appassimento), mikä tuo viiniin luontaista makeutta ja hedelmäisyyttä. Lisäksi viini on lajikeviini eli valmistettu yksinomaan Merlot-rypäleistä.
Montalto Passivento Rosato. Italia, Sisilia 2018. Merlot. Alko 403687. Hinta 10,99.
Vaaleanpunainen, tuoksu villivadelmainen, maku makea (40 g/l), hapokas (5,4 g/l ), sitruksinen ja marjaisa.

Jacob’s Creek Le Petit Rosé on australialainen tulkinta ranskalaisesta roseeviinistä. Viini valmistetaan Pinot Noir, Grenache ja Mataro (Mourvedre/Monastrell) -rypäleistä. Lyhyt kuorikäyminen jättää viiniin vaaleanpunaisen värin. Maussa on suuta kiristävää hedelmäistä hapokkuutta sekä hentoa mineraalisuutta.
Jacob’s Creek Le Petit Rosé. Australia, S-E Australia 2019.Pinot Noir,Grenache,Mataro.Alko 428627. Hinta 11,98.
Hennon vaaleanpunainen, tuoksu punaherukkainen, maku kuiva (2 g/l), hapokas (5,5 g/l), sitruksinen ja mausteinen.

Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir Rosé on uusiseelantilainen yhden rypälelajikkeen roséviini, jossa Pinot Noirin hienostuneisuus ja täyteläinen hapokkuus nousevat tyylikkäästi esille. Viinillä on suomalainen ulottuvuus, sillä toinen viinitilan omistaja on keiteleläinen Satu Lappalainen, jolle Pinot Noir -rypäleenä on yksi haastavimmista.
Vicarage Lane Canterbury Pinot Noir Rosé. Uusi-Seelanti, Canterbury 2018. Alko 902398. Hinta 13,79.
Vaaleanpunainen, tuoksu punamarjainen ja maku kuiva, erittäin hapokas (8 g/l), vadelmainen.

Kuohuva roséviini ja kesä ─ ylittämätön yhdistelmä
Kuohuviinien keveys, pirteä hapokkuus ja hedelmäinen maku sopivat hyvin kesän nautintoihin. Mikäli kuohujuoma tarjotaan roseisena ja hyvin viilennettynä, niin kokonaisuus on kesäisen hurmaava, vähintään chic. Rosékuohari johdattaa nauttimaan elämän pienistä asioista, vapaa-ajasta sekä hetkestä, joko juhlan kunniaksi, ruoan kanssa tai ihan muuten vaan.

Kuohuva roséviini tuo tarjoiluun juhlavuutta, pirteyttä sekä iloisuutta.
Rosékuohuviinejä maailmalta
Hola! Rosé Cava Seco edustaa espanjalaisia cavoja laadukkaalla mutta rennolla otteella. Cavan perinteisistä rypäleistä hedelmäinen Macabeo ja voimakas Xarel-lo rakentavat marjaisan Pinot Noirin kanssa tyylikkään sekä kauniin vaaleanpunaisen kokonaisuuden. Viini tuo rennon tuulahduksen Barcelonasta pullon kukkakuvion, Flor de Barcelonan kautta. Holan pieni pullokoko on paikallaan silloin kun maisteluun riittää lasillinen tai kaksi.
Hola! Rosé Cava SECO. Espanja, Penedes 2017. Macabeo, Xarel-lo, Pinot Noir. Alko 556464. Hinta 8,56/0,375L.
Vaaleanpunainen, tuoksu marjaisa, maku puolikuiva(20 g/l), keskihapokas(5,4 g/l), kirsikkainen,pirteän hedelmäinen.

Pongrácz Méthode Cap Classique Rosé Brut tulee Etelä-Afrikasta ihastuttaen niin vaaleanpunaisella värillään kuin hienostuneilla aromeillaan. Viinin monipuolisuuden ja vivahteikkuuden taustalla on Chardonnayn eleganssi, Pinot Noirin antama runko viinisekoitukselle sekä pieni osuus ja vivahde Pinot Meunierin hedelmäisyydestä. Klassinen rosékuohuviini onkin valloittanut tasapainoisella aromikkuudellaan ja palkittu eri viinikilpailuissa.
Pongrácz Méthode Cap Classique Rosé Brut. Etelä-Afrikka, WC. Chardonnay, PN. Alko 520977. Hinta 16,49.
Vaaleanpunainen, tuoksu sitruksinen ja maku kuiva (9 g/l), hapokas (6,2 g/l), marjaisa, hennon paahteinen, ryhdikäs.

Fiorissimo Italian Rosé Sparkling Wine Extra Dry käy esimerkkinä italialaisesta viiniasenteesta, jossa kuohuviinit ovat yhä useammin mukana ihmisten rennossa menossa ja ilonpidossa. Oleellista on tunnelma jota viini rakentaa, siksi viinissä on pehmeyttä, eikä rypäleitä ja vuosikertoja mainita. Näin halutaan korostaa viinin mutkattomuutta, kuten myös sen edullisuutta ja hyvää hinta-laatusuhdetta. Rosékuohuviini tekee viinin nauttimisesta monipuolisemman, entistä iloisemman sekä hivenen tyylikkäämmän.  
Fiorissimo Italian Rosé Sparkling Wine Extra Dry. Italia. Alko 908533. Hinta 12,98.
Vaaleanpunainen, tuoksu marjaisa ja maku kuivahko (15 g/l), hapokas (5,7 g/l), sitruksinen sekä pirteän hedelmäinen.

Drappier Rosé de Saignée Champagne Brut on laadukas ja harvinainen samppanja. Drappierin rosésamppanja valmistetaan yksinomaan tilan omilta viinitarhoilta käsin kerättävistä Pinot Noir –rypäleistä, joissa aromikkuus on hyvin voimakas. Viinin valmistus saignée-menetelmällä on poikkeuksellista. Siinä osa viinimehua erotetaan rypälesakasta aikaisessa vaiheessa normaalin punaviinin valmistuksen yhteydessä, ja viinimehu käytetään sen jälkeen ilman kuorikontaktia ja valmistetaan pullokypsytyksen kautta samppanjaksi. Lopputuloksena on vaaleanpunainen samppanja, jossa Pinot Noir -rypäleiden punamarjainen, kevyen mausteinen ja maanläheinen aromikkuus on aistinvaraisesti selvästi tunnistettavissa. Elämässä on tilaisuuksia joissa viineiltäkin halutaan erilaisuutta ja hieman luksusta. Silloin lasillinen aitoa rosésamppanjaa on hyvinkin paikallaan.
Drappier Rosé de Saignée Champagne Brut. Ranska, Champagne. Pinot Noir. Alko 906416. Hinta 44,99.
Punainen, tuoksu vadelmainen ja maku erittäin kuiva (6 g/l), hapokas (6 g/l), marjaisa sekä vivahteikas.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti