30.5.2013

Lähiruokaa lounaaksi luomuna

Kesäaamun kauneus jää usein kokematta, varsinkin jos nukkuu onnensa ohi. Paras on laittaa kello soimaan aamuviideksi, keittää kahvit termokseen ja suunnata järvelle. Siellä sitä luonnon ruokaa on tarjolla ja ihan lähellä, usein kotirannassa. Lähiruoka on terveellistä, ekologista, edullista ja mielekäs tapa tehdä ruokaa.

Lähiruokaa on lähempänä kuin luullaan. Sitä on aivan veden äärellä. Tämä hauki tarttui uistimeen hieman ennen kello kuutta aamulla. Veneessä kala tainnutetaan kalapulikalla ja lasketaan veri heti pois.Huomaa tuhdolle jäänyt täysi kahvikuppi, sillä kahvikin jää juomatta kalan iskiessä.

Hauen valmistaminen ruoaksi onnistuu käden käänteessä. Kalan vatsa vedetään fileointiveitsellä auki.


Seuraavaksi viilletään terävällä veitsellä ensin toinen filee irti, nahkoineen ja suomuineen.

Sitten viilletään toisen puolen filee irti. Seuraavaksi fileet käännetään nahkapuoli alaspäin ja viilletään lihat irti nahasta. Lopuksi kalan kylkiruodot leikataan veitsellä pois. Huomaan kalan lihan valkoisuus, joka on seurausta kalan verestämisestä välittömästi pyynnin jälkeen.

Haukipullat ovat lähiruokaa parhaimmillaan. Niissä kalan maku tulee oivallisesti esille, eivätkä ruodot tunnu, kun kala fileoidaan ruodottomaksi.

Haukipullat (uunipannullinen):
600 g jauhettua kalaa (hauki tms.)
2 sipulia
1 pkt sulatejuustoa
0,5 dl kermaa
1 kalaliemikuutio
2 rkl korppujauhoja
2 kananmunaa
1 dl tillisilppua
0,5 sitruunan mehu
suolaa

Jauha kala ja sipuli esim. monitoimikoneella tahnamaiseksi. Sulata juusto kerman ja kalaliemikuution kanssa kattilassa. Sekoita tasaiseksi ja jäähdytä. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja nostele taikinasta kahden lusikan avulla leivinpaperilla vuoratulle pellille kalapullia. Kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Haukipullien raaka-aineet ovat yksinkertaisia ja ruoka on helppo valmistaa.

Lusikan avulla kalamassasta muotoillaan kauniita genellejä, jotka nostetaan suoraan uunipelille paistumaan.

Lounasaikaan lautanen on valmis ja täynnä lähiruokaa! Haukipullat saavat kumppanikseen juuri mullasta nostettuja ja keitettyjä uusia perunoita. Omasta kasvihuoneesta poimitaan annokseen nuorta viinisuolaheinää ja lehtipersiljaa. Lisukkeena tarjotaan ohuita parsan versoja, luumutomaattia sekä kermaviilikastiketta ruohosipulilla ja roseepippurilla.

Haukipullille sopii hedelmäinen ja hapokas valkoviini
Mehevien haukipullien kanssa maistuu hedelmäisen hapokas valkoviini. Kerma, kananmunat  ja sulatejuusto sopivat hyvin vähärasvaisen hauen valmistukseen. Kalaliemikuutio, sipulit ja tilli antavat kokonaisuuteen piristävän ja mausteisen lisämaun. Itävaltalainen Riesling-rypäleestä tehty valkoviini käy hyvin yhteen haukipullien ja tuoreiden kasvisten makujen kanssa. Viinin kuivaa makua pyöristää rypäleelle ominainen hento pehmeys.

Lounasruokaa läheltä. Lasillinen riesling-viiniä saa lounaan maistumaan juhla-aterialta!

Viinilasillinen:
Steininger Riesling. Itävalta, Kamptal 2012. Alko nro 521987. Hinta 12,29.
Vaaleankeltainen, omenainen tuoksu ja kuiva (6g/l),hapokas, mineraalinen sekä mausteinen maku.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti