19.6.2016

Raparperipiirakka on puutarhan ikiherkku

 

Raikkaan hapokkaan raparperin nuoret varret ovat pehmeitä ja antavat raikkautta erilaisiin paistoksiin, kiisseleihin ja mehuihin. Raparperista hyödynnetään vain varret. Sen käytössä tulee olla maltillinen, sillä raparperin sisältämä oksaalihappo haittaa kalsiumin imeytymistä. Vastakeinona on maitoa sisältävien tuotteiden nauttiminen raparperin kyytipoikana.
 

Raparperipiirakka
pohja:
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
0,5 dl rypsiöljyä
3 dl rouheisia sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte:
5 dl raparperinpaloja
1 kananmuna
1 dl sokeria

Vatkaa muna ja fariinisokeri. Lisää rypsiöljy vaahtoon, ja sekoita mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Painele jauhoisin käsin voideltuun piirakkavuokaan. Levitä päälle raparperinpalat. Vaahdota kananmuna sokerin kanssa ja kaada paistoksen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.
 

Hapot yhdistävät raparperin ja viinin
Raparperin luontainen hapokkuus vaatii viinikumppaniltaan samoja raikkaita piirteitä. Mikäli niitä ei löydy, ottaa ruoka yliotteen ja latistaa viinin maun lähes kokonaan. Koillis-Italiassa viileässä ilmanalassa tuotetaan garganega rypäleistä vivahteikkaita valkoviinejä. Lämpökontrolloitu käyminen matalassa lämpötilassa säilyttää rypäleiden raikkaat sekä hedelmäiset aromit ja viinissä tulee esille rypäleelle tyypillinen hapokkuus. Nuori ja hedelmäinen viini maistuu hyvin aromikkaan ja purevan raparperin kumppanina. Viileiden alueiden viineissä on samoja vaaleita ja vihertävänkeltaisia värisävyjä kuin nuoressa raparperissa. Viinit maistuvat parhaimmalta kun ne nautitaan tuoreena.


Garganegan panos Italian viinituotannolle on moninainen, niin Pohjois- kuin Etelä-Italiassa, sillä sisilialainen Grecanico Dorato -rypäle on Garganegan eteläinen sukulainen. Näin myötä Garganega/Grecanico Dorato on yksi Italian vanhimpia ja eniten viljeltyjä rypäleitä. Pohjois-Italialiassa Venetossa Garganega on yksi arvostetuimmista valkoisista rypäleistä, niin viinintekijöiden kuin nauttijoiden keskuudessa. Rypäleen hyvä satoisuus ja elegantti sekä monimuotoinen aromikkuus ovat suosion taustalla. Garganega tunnistetaan ennenkaikkea Soaven rypälelajikkeena. Garganega rypäleestä tuotetaan myös makeita recioto viinejä. Näihin viineihin garganenasta välittyy hunajan, sitruksen sekä makeiden mausteiden tiivistynyt aromikkuus.

 Viinilasillinen:
Amigero Garganega. Italia, Veneto 2015. Alko nro 921557. Hinta 11,90. Alkoholia 13 %.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu sitruksinen ja maku kuiva (4g/l), hapokas, keltaluumuinen sekä pitkä.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Datomik