Rosolli-smoothie, 12 hengelle

Perinteinen joulun ajan ruokaisa salaatti rosolli saa uuden olomuodon ja tarjoilutavan smoothiena. Rosollin raaka-aineet hienonnetaan soseiseen muotoon monitoimikoneella, ja sen värimaailma – vaalea, keltainen, punainen – rakennetaan kerroksittain lasiin.


Päällimmäiseksi pinnalle 1 herkkukurkku 1 mm kuutioina

Ylin kerros valmistetaan vaaleaksi.
2 keitettyä perunaa
1 iso kuorittu hapan omena
½ dl creme fraishe
2 dl omenamehua
½ rkl väliviinaetikkaa
mustapippuria
Valmista monitoimikoneella ensin vaalea kerros, maistele ja kaada seos kulhoon odottamaan.

Väliin ohuesti kerros / 1 tl sipulisilppua 1 mm kuutioina

Keskikerros saa keltaisen värin
3 isohkoa keitettyä porkkanaa
½ dl creme fraishe
2 dl omenamehua
1 rkl sitruunan mehua
sitruunapippuria
Valmista monitoimikoneella keltainen kerros, maistele ja kaada seos kulhoon odottamaan.

Alimmaisen pohjakerroksen väri on punainen 
2 nyrkin kokoista etikkapunajuurta
½ dl creme fraishe
2 dl omenamehua
Valmista punainen kerros.


Rakenna jalallisiin laseihin kerros punaista seosta alas, sitten keltaista ja sen päälle sipulisilppu. Päällimmäiseksi tulee kerros vaaleaa seosta. Pinnalle ripotellaan 1 tl herkkukurkkusilppua.

Hieman rakeisempi seos tarjoaa miellyttävän suutuntuman ja paksu juomapilli helpottaa nauttimista.

Teksti: Päivi Marttila
Kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti