5.7.2019

Viineissä on yhteisöllisyyttä ja tarinallisuutta

Viineillä on oma roolinsa niitä maisteltaessa tai laajemmin aterian juomakumppaneina. Viineistä kiinnostuneille viineihin liittyy pitempiä ja syvempiäkin ajatusrakennelmia. Viineistä halutaan tietää ja tiedostaa muutakin kun vain niiden rypäleet tai niiden liitosta ruokien makupareina. Viineissä kiinnostavat niiden taustat ja tarinat tarhalta kellariin sekä sieltä kellarimestarin kautta valmiiseen pullotteeseen. Ruokien ja viinien muodostamasta ateriasta rakentuu kokonaisvaltainen elämys kun ateria valmistetaankin porukalla alusta loppuun asti. 

Pienissä työ- ja ystäväporukoissa Muuruvedellä, Hauholla ja Paloheinässä kokoonnuttiin viinien ympärille oppimaan, keskustelemaan, jakamaan mielipiteitä sekä luonnollisesti maistamaan ja tutustumaan eri viinien makumaailmaan.

Kertaus on opintojen äiti – opettajillekin
Lastentarhan henkilökunnan touhukkaan ja työntäyteisen työpäivän jäätyä taakse oli aika istahtaa tutulla porukalla alas toisenlaisten haasteiden pariin. Eteensä he saivat tutustuttavakseen, maisteltavakseen ja arvioitavakseen kattauksen eri lajisia viinejä. Innokas, keskusteleva ja analysoiva porukka kertasi viineihin liittyviä perusasioita; eri viinirypäleiden olemusta, viinien arviointia värin, tuoksun ja maun kautta sekä viinien ja ruokien liittoa.

Tutun työporukan kokoontuminen Paloheinässä viinitastinkiin työajan jälkeisellä vapaa-ajalla koostui viinikulttuurin sekä käytännön viinitietouden osasista. Hetki viinien parissa irtaannutti nopeasti hektisen työpäivän asioista, käänsi ajatuksen muualle ja johdatteli mukavasti illan muihin askareisiin.

Lastentarhaopettajien viinitastinkiin toi syvyyttä ja lisävivahteita Lastentarhaopettajaliiton omat 100-vuotisjuhlaviinit, jotka suomalainen Chateau Carsin -viinitila on pullottanut liiton kunniaksi.

Monipuolinen ja kesäinen viinitasting tutustutti eri viinilajeihin eri puolelta viinimaailmaan.

Viinilasillinen:
Parés Baltà ’b’ Cava Brut. Espanja,Penedes.Parellada,Macabeo,Xarel-lo.Alko523737. Hinta 12,48. Biodynaaminen.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu sitruksinen ja maku erittäin kuiva (4 g/l), hapokas, hennon mineraalinen sekä yrttinen.

Ltol Btlf 100v/Blanc de Carsin. Ranska, Bordeaux 2017. Semillon, Sauvignon Blanc. Alko 511957. Hinta 13,63.
Keltainen, tuoksu keltaluumuinen ja maku kuiva, keskihapokas (5 g/l), hennon paahteinen ja pirteän hedelmäinen.

Brancott Estate Organic Sauvignon Blanc. Uusi-Seelanti, Marlborough 2017. Alko 557557. Hinta 16,39. Alko 9 %.
Viherkeltainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva(1g/l), limettinen, raparperinen, hapokas(6,8g/l), mineraalinen,raikas.

Castillo de Molina Reserva Chardonnay. Chile, Casablanca Valley 2018. Alko 576107. Hinta 11,78. Vegaani.
Oljenkeltainen, tuoksu eksoottisen hedelmäinen, sitruksinen ja maku kuiva, hapokas, vaniljainen, kermainen ja pitkä.

Jacob’s Creek Le Petit Rosé. Australia, S-E Australia 2018. Pinot Noir, Grenache and Mataro. Alkoon 6/2019.
”New wine for Jacob’s Creek in Australia to fulfil the growing rosé category. Inspired by the winemaking style of the rosé wines of Provence in southern France. Bright, very pale salmon-pink colour, lighter on the edge. The nose is very delicate with light and subtle, but fresh aromas of white stonefruits with nuances of red berry fruit and red florals, and a thirst-quenching minerality. Dry to taste and light-medium bodied, the palate has a tight, mouthwatering core of white stonefruits with a suggestion of red fruits and florals, along with mineral nuances.RC.”

Ltol Btlf 100v/Rouge de Carsin. Ranska, Bordeaux 2016. Merlot, Malbec, CF, CS. Alko 469917. Hinta 15,35.
Tummanpunainen, tuoksu metsämarjainen ja maku täyteläinen, kypsän karpaloinen, mausteinen sekä tamminen.

Castillo de Molina Pinot Noir Reserva. Chile, Curicó Valley 2017. Alko 455377. Hinta 11,99.
Rubiininpunainen, tuoksussa marjaa, mansikkaa ja maku keskitäyteläinen, kypsän karpaloinen, vaniljainen, paahteinen.

Castillo de Molina Pinot Noir Reserva. Chile, Curicó Valley 2016. Alko 469248 BIB. Hinta 36,79/3L.
Rubiininpunainen, tuoksussa marjaa, mansikkaa ja maku keskitäyteläinen, kypsän karpaloinen, vaniljainen, paahteinen.

KWV Classic Collection Tawny. Etelä-Afrikka, Western Cape.Tinta Bar..,Cinsault,Souz. Alko 307357. Hinta 14.90.
Punaruskea, aprikoosinen tuoksu ja makea (150 g/l), taatelinen, maitosuklainen ja hennon mantelinen maku.

Marttojen viini-ilta vei viinien ja ruokien makujen lähteille
Martat ovat monessa mukana osaavasti ja kokonaisvaltaisesti. Riistavedellä paikalliset Martat viettivät pienen hetken käytännönläheisesti viinien ja niille sopivien pienten makupalojen kanssa. Illan myötä tutuksi tulivat niin kuohu-, valko-, rosé- ja punaviini kuin myös portviini. Tastingin myötä kasvoi kokemusperäinen tietous eri ruokien ja viinien makuyhdistelmistä kun viinien kanssa maisteltiin lohikupposia, coca de trampoa, broileripiirasta sekä suklaamoussea.

Riistavedellä Marttojen viini-ilta johdatti viinien ja ruokien yhdistelemisen saloihin.

Joskus aiempina vuosina Iisalmen Martat aistivat konkreettiset miten nenän sulkeminen hävittää maku- ja hajuaistit.
 

Viinilasillinen:
Gran Campo Viejo Cava. Espanja, Rioja. Xarel-lo, Macabeo, Parellada. lko 538677. Hinta 10,69.
Vaaleanvihreän keltainen, tuoksu sitruksinen ja maku erittäin kuiva, kukkainen paahteinen, pirteä.

Brancott Estate Flight Sauvignon Blanc. Uusi-Seelanti, Marlborough 2017. Alko 557557. Hinta 11,78. Alko 9 %.
Viherkeltainen, tuoksu greippinen ja maku kuiva(8g/l), limettinen, raparperinen, hapokas(6,6g/l), mineraalinen, raikas.

Castillo de Molina Reserva Rosé. Chile 2015. Alko 918557. Hinta 11,99.
Hailakan vaaleanpunainen, tuoksu marjaisa ja maku kuiva (2 g/l), mansikkainen, keskihapokas sekä voimakas.

Castillo de Molina Pinot Noir Reserva. Chile, Curicó Valley 2017. Alko 455377 / 469248 BIB. Hinta 11,99 / 36,79/3L.
Rubiininpunainen, mansikan tuoksuinen, keskitäyteläinen viini, jonka maku on hapokas ja paahteinen.

Ferreira L.B.V. Port. Portugal. Douro 2012. TintaRoriz,TouricaFr./N, TintaAmarela.Alko3286.Hinta 10,49/0,375L.
Tummanpunainen, tuoksu runsaan kirsikkainen ja maku makea (100 g/l), luumuinen, viikunainen ja tanniininen. V.

Chilen viinien esirippu avautui Hauholla Esterin Paarissa
Hauhon Näyttämötaiteen Harrastajat ry:n jäsenporukka heitti viinitapaamisessaan käsikirjoitukset romukoppaan, vaihtoi vapaalle ja tarttui hetkeen Chilen viinejä maistellessaan. Tuttu konkariporukka ei kuitenkaan päässyt helpolla sillä eteensä he saivat aimo kattauksen Chilen viinihistoriaa, useita rypälelajikkeita sekä haasteellisia laadukkaita viinejä.

Esterin Paarin viinitastingissä oli vivahteita, makuja, rentoutta ja improvisaatiota.
 
Tänä päivänä saadaan nauttia Torresin yli kolme vuoden uurastuksesta ja yhteistyöstä chileläisen Talcan yliopiston kanssa noin kymmenen vuoden takaa. Tuloksena on Pais-rypäleestä valmistettu kuohuviini. Pais oli ensimmäinen rypäle joka saapui eurooppalaisten maahanmuuttajien mukana Chileen 1500-luvun puolivälissä. Rypäle sai väheksytyn, paikallislajikkeen leiman ja painui unohduksiin vuosikymmenten ajaksi. Nyt rypäle on tehnyt uuden tulemisensa ja takaa myös Fair Trade -viininä paikallisille rypäleenviljelijöille paremman toimeentulon. Estelado nimellä kuohuviini kuluu Chilen arvostetuimpiin ja se avasi tyylikkäästi Hauhon viinitastingin, ja sanavalmiin porukankin hetken aikaa hiljaiseksi, ihastuksesta.

Näyttämötaiteen Harrastajat pääsivät esittämään improvisaatiotaitojaan viiniarvioinneissaan, kun saivat eteensä puolisokkona kaksi lasillista lähes samaa viiniä, toinen tarjoiltuna pullosta ja toinen bägistä.

Casa Silva Microterroir de Los Lingues Carmenère viinissä on kyse Carmenère-rypäleestä ja sen samankaltaisuuksista Merlotin kanssa. Viinien tumma väri ja hedelmäinen aromikkuus aiheuttavat vieläkin sekaannuksia viineissä. Vasta vuonna 1994, 150 vuotta Chileen tulonsa jälkeen, todistettiin, että suuri osa Merlot-istutuksista olikin Carmenèrea. Casa Silva Microterroir Carmenère on vuosien kehitys- ja tutkimustyön tulos. Se osoittaa, että pieni, alle puolen hehtaarin alue voi poiketa viinitarhan kokonaisuudesta ja tuottaa sille parhaiden sopivien köynnösten kautta ainutlaatuisen vivahteikkaita rypäleitä.
 
Passion hedelmä ja Valdivieson kuohuva NVY tarjoavat vivahteikkaan ja maistuvan makuparin.

Tastingviinit:
Torres Estelado Organic Brut. Chile, Valle de Maule. Pais. Alko 564487. Hinta 14,89. Fair for Life.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu viheromenainen ja maku erittöin kuiva (6 g/l), hapokas, hennon paahteinen ja ryhdikäs.

Castilllo de Molina Reserva Sauvignon Blanc. Chile, Valle de Elqui 2018. Alko 958027. Hinta 11,49. Vegaani.
Vihertävänkeltainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva, hapokas (6,8 g/l), karviaismainen, yrttinen sekä vivahteikas,                  

Sibaris Special Edition Single Vineyard Las Gaviotas. Chile, Valle de Leyda. Alko 541777. Hinta 12,98.
Vaaleankeltainen, tuoksu herukkainen ja maku kuiva (6 g/l), sitruksinen, hapokas (7,8 g/l) passionhedelmäinen, raikas

Castillo de Molina Reserva Chardonnay. Chile, Casablanca Valley 2010. Alko 576107. Hinta 11,78. Vegaani.
Oljenkeltainen, tuoksu eksoottisen hedelmäinen sekä sitruksinen ja maku vaniljainen, kermainen sekä pitkä.

Casa Silva Reserva Viognier. Chile, Colchagua. Alko 574597. Hinta 12.03.
Viherkeltainen, tuoksu kypsän sitruksinen ja maku kuiva (2 g/l), hapokas, hennon nokkosmainen, mausteinen, pirteä.

Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé. Chile, Valle de Central. Alko 7142. Hinta 10,90. Vegaani.
Punainen, tuoksu punaherukkainen ja maku kuiva (5 g/l), hapokas (7,2 g/l), herukkainen sekä yrttinen.

Castillo de Molina Pinot Noir Reserva. Chile, Curicó Valley 2017. Alko 455377. Hinta 11,99. Vegaani.
Rubiininpunainen, tuoksussa marjaa, mansikkaa ja maku keskitäyteläinen, kypsän karpaloinen, vaniljainen, paahteinen.

Castillo de Molina Pinot Noir Reserva. Chile, Curicó Valley 2016. Alko 469248 BIB. Hinta 36,79/3L.V.
Rubiininpunainen, tuoksussa marjaa, mansikkaa ja maku keskitäyteläinen, kypsän karpaloinen, vaniljainen, paahteinen.

Casa Silva Microterroir de Los Lingues Carmenere Reserva. Chile, Colchagua, Alko 946825. Hinta 35,41.
Purppuranpunainen, kypsän hedelmäinen tuoksu ja täyteläinen, aromaattinen, mausteinen ja kerroksinen maku.

Tabali Vetas Blancas Syrah. Chile, Valle de Limari 2015. Alko 427697. Hinta 15,69.
Tummanpunainen, tuoksu tumman kirsikkainen ja maku täyteläinen, tanniininen, viikunainen, tummasuklainen, roteva.

NVY Passion Fruit. Chile. Alko 646637. Hinta 9,99.
Keltainen, samea, tuoksu passionhedelmäinen ja maku makea (55 g/l), keskihapokas (5,9),

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti