Kuopiossa kohotettiin malja Kansalaisopiston viini-ruokakoulutuksen käynnistyessä jälleen

Hieman oli odotusta, padottua innostusta ja jälleennäkemisen iloa esillä, kun Kansalaisopistolla kokoonnuttiin puolen vuoden tuon jälkeen yhteisen pöydän ääreen viinien ja ruokien merkeissä.

Kurssin avaus käynnistyi hieman tavanomaisesta poiketen. Nyt ei vielä valmistettu porukalla ruokia, vaan istuttiin valmiiseen pöytään. Avauksessa tutustuttiin espanjalaisen ruokakulttuuriin tunnetuimpiin makupaloihin, pintxoihin ja tapaksiin. Savon sydämessä tarjolla oli aitoja espanjalaisia makuja Kuopion Kauppahallista Angel Silva Soliksen taidolla ja osaamisella valmistettuina. Ilta käynnistyi Espanjan Herkun ruokalähettiläiden ja tekijöiden Miriamin ja Angelin nostattamalla maljalla. Maljajuomakin juhlisti tilaisuutta, sillä lasilla oli Barcelonan ylpeyden jalkapalloseura Barcan virallinen juhlakuohuva FC Barcelona Cava Brut!

Maisteleltavina olivat kuvassa ylhäältä vasemmalta alkaen
*pintxot: -chistorra pekoni,
               -serranokinkku juusto,
               -padrónpaprika-viiriäisen muna,
               -vuohenjuusto hillo,
               -piquillopaprika makrilli
*tapaksina:-papas arrieras Wrap (aioli, oliveoil, calamares, patatas),
                  -ensaladilla rusa                                                              


 Kansalaisopiston viini-ruokakurssin uusi normaali noudattaa Kuopion kaupungin yhteisiä linjauksia ja viranomaisten suosituksia. Kurssilaisten terveydestä huolehditaan yhteisesti turvaamalla oppimisympäristöä
* pesemällä tai desinfioimalla kädet saavuttaessa ja lähdettäessä opetuspaikalta
* pitämällä turvavälit opetustiloissa ja välttämällä tarpeettomia kontakteja
Viini-ruokakurssilla käytännöllisyys ei suosi kasvosuojainten käyttö, joten kurssilaiset turvautuivat kahdenkertaiseen omaan desinfiointiin kyröläisin eväin ja lohkesipa siitä myös pienet makupalatkin tastinkiin edettäessä!
Kokeneella porukalla oli hallussa myös ohjeet toimia vastuullisesti keittiötiloissa
* huolehtimalla käsien pesusta huolellisesti ja usein
* noudattamalla turvavälejä
* pesemällä astiat koneella
* puhdistamalla työtasot puhdistusaineella
* muistaen kuitenkin oleellisimman – nauttia rauhallisesti ja yhteisöllisesti illan annista kokonaisvaltaisesti

Viinitie johdatti matkalle viinien ja ruokien erilaisiin makuyhdistelmiin
Alkavan kauden ensimmäisen tapaamisen teema Uusia makuja lasissa ja lautasella toteutui kirjaimellisesti, kun kurssilaiset saivat eteensä kattavan lajitelman pintxoja ja tapaksia sekä laseihinsa maisteltavaksi koko viinikirjon, kuohuvista jälkiruokaviineihin. Lasilliset cavaa, rypäleinä perinteiset Macabeo, Xarel-lo ja Parellada, sopivat hyvin makumatkan aloitukseen, kuten myös maisteltavaksi makupalojen kanssa. Valko- ja roséviinit, rypäleinä Albariño, Albarin, Muscat, Xarel-lo, Tempranillo ja Garnacha, löysivät kumppaninsa kevyemmistä kasvis- ja kalaherkuista. Punaviinit, rypäleinä Tempranillo ja Garnacha, hakivat kumppaninsa mausteisempien ja lihaisempien makujen parista. Kokonaisuutena tuli todetuksi, jälleen kerran, että maku on maistajan suussa, sillä tuosta monipuolisesta viinien, ruokien ja makujen kirjosta rakentui makupareja ja -yhdistelmiä joka suuntaan. Ergo.
 

Viinilasillinen:
Kyrö Napue Gin. Suomi. Alko 112536. Hinta 39,99/0,5L.
Väritön, tuoksu katajanmarjainen ja maku kuiva, terävä, rukiinen, mausteinen sekä runsas.

FC Barcelona Cava Brut. Espanja, Katalonia. Alko 954832. Hinta 19,76.
Vaaleankeltainen, tuoksu sitruunainen, maku kuiva(9 g/l), hapokas(5.1 g/l), omenainen, pirteän hedelmäinen.

Flors Blanques Organic Cava Reserva Brut. Espanja, Katalonia. Alko 918982. Hinta 13,89.
Vaaleankeltainen, tuoksu limettinen ja maku kuiva (8 g/l), hapokas (5,7 g/l), kukkainen sekä pirteä.

Entre Vinyes Oníric Xarel-lo. Espanja, Penedes 2018. Xarel-lo, Muscat. Hinta 13,90. Luomu, vegaani.
Vaaleanviherkeltainen, tuoksu hedelmäinen, kukkainen, maku kuiva, hapokas, aromaattinen, mineraalinen.

Serra da Estrela Albariño. Espanja, Rias Baixas 2019. Alko 922966. Hinta 14,99.
Vaaleankeltainen, tuoksu trooppisen hedelmäinen, maku kuiva (1 g/l), hapokas(7.4 g/l), sitruksinen, raikas.

Rosado de Azul y Garanza. Espanja, Navarra 2018. Tempranillo,Garnacha.Alko 932366. Hinta 13,89.Luomu.
Vaaleanpunainen, tuoksu metsämansikkainen ja maku kuiva (1 g/l), hapokas (4.9 g/l), kirsikkainen ja runsas.

Marqués de Nombrevilla Old Vines Garnacha. Espanja, Calatayud 2018. Alko 943035. Hinta 12,99.
Punainen, tuoksu herukkainen ja maku täyteläinen, keskitanniininen, nahkainen sekä mehevän hilloinen.

Malasenda Roble. Espanja, Ribera del Duero 2018. Tempranillo. Alko 499427. Hinta 14,90.
Punainen, tuoksu kirsikkainen ja maku täyteläinen, keskitanniininen, mustikkainen, hennon tamminen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Henkilökuva: Mari Karjalainen
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti