1.6.2011

Siikaceviche on alkuruokien aatelia

Siika on arvostetuimpia ruokakalojamme, joka elää puhtaissa ja kirkkaissa vesistöissä. Sen valkoisesta ja rasvaisesta lihasta voi valmistaa monipuolisia ja maukkaita kalaruokia. Tuoreen siian hienovarainen maku on parhaimmillaan, kun siitä kypsentää marinoimalla tyylikkään cevichen.


Cevichessä maistuu kala
Ceviche on tuoreesta kalasta valmistettu alkuruoka tai kevyt lounasateria. Ensiksi kala puhdistetaan ruodottomiksi fileiksi, jotka leikataan pieniksi paloiksi tai ohuiksi viipaleiksi. Sitten kalan liha laitetaan marinoitumaan limen tai sitruksen vastapuristettuun mehuun, jonka sitruunahappo kypsentää kalan. Liemessä kalan valkuaisten rakenne muuttuu ja kalasta tulee kiinteämpi. Marinointiajan mukaan kalan väri muuttuu kuultavasta valkoiseksi. Oleellista cevichessä on se, että kypsentäminen säilyttää kalalle ominaisen maun. Siksi maistuvimman lopputuloksen saa kun käyttää tuoretta, mielellään vastapyydettyä kalaa.

Siikaceviche
vajaan kilon painoinen siika
marinadi:
yhden sitruunan mehu
1 dl rypsiöljyä
1 tl hienojakoista suolaa
30 g hienoa sokeria
1 tl musta- ja viherpippuria
0,5 dl hienonnettua tilliä

Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Leikkaa siika fileiksi ja poista ruodot. Leikkaa fileet vinoittain ohuiksi viipaleiksi. Laita laakean astian pohjalle hieman marinadia ja nosta päälle siikaviipaleita. Kaada kalojen päälle lisää marinadia ja nosta loput kalafileet kulhoon. Kaada loppumarinadi kalojen päälle ja laita astia kylmään.



Hapokkuus yhdistää Sauvignon Blancin ja cevichen
Siika itsessään on hennon makuinen, mutta cevichessä kokonaisuus maistuu sitruunaisen hapokkaalta ja olemus on raikkaan öljyinen. Maku saa pehmeyttä sokerista ja yrttisyyttä tuoreesta tillistä. Ruoka kaipaa rinnalleen voimakkaan ja hapokkaan viinin. Sauvignon Blancin mineraalisuus ja yrttinen aromaattisuus täydentää hyvin siikaruoan kokonaisuutta. Chilen neljätoista viinilaaksoa tarjoavat hyvän valikoivat erilaissa olosuhteissa tuotettuja sauvignon blanc -viinejä. Niistä on vara valita hedelmäinen ja sopivan hapokas viini cevichen hapokkuuden ja voimakkuuden perusteella.


Viinilasillinen:

Santa Helena Varietal Sauvignon Blanc. Chile, Central Valley 2010. Alko nro 8053. Hinta 6,39.
Kuiva, hapokas, valkoherukkainen, hennon sitruksinen, kevyen raparperimainen.

Aliwen Reserva Sauvignon Blanc. Chile, Curico/Leyda valley 2010. Alko tilausvalikoima 952237. Hinta 9,49.
Kuiva, keskihapokas, hedelmäinen, sitruksinen

Viña Maipo, Gran Devosión. Chile Casablanca. Alko tilausvalikoima 944987. Hinta 13,08.
Kuiva, hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, yrttinen



2 kommenttia:

  1. Kiitos loistavasta reseptistä. Kokeilin reseptiä ja viinisuositusta viikoloppuna. Yhdistelmä toimi mainiosti.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jukka.
    Hyvä että maistui. Tuo yhdistelmä toimii varmasti. Samoin kuin juuri nauttimamme lounasruoka. Pasta, jonka kastike tehtiin nokkosista ja nautittiin Alsacen Rieslingin kanssa.
    Heikki

    VastaaPoista