13.12.2013

Viinimatka - Kouvolan konkarit rypäleiden parissa

Kymijokilaakson Viiniseura on yksi Suomen aktiivisimpia, kokeneimpia ja tiedonhaluisimpia viiniseuroja. Kouvolan alueella toimiva seura juhlii tänä vuonna 20-vuotista olemassaoloaan ja on ”still going strong”. Viiniseura on viininystävien vapaamuotoinen foorumi, joka kokoontuu puolenkymmentä kertaa vuodessa erilaisten viineihin liittyvien tapahtumien merkeissä. Seuran ihmisiä ei pääse viiniasioissa yllättämään, sillä kaikki on koettu; viinimatkat (tänä vuonna Itävaltaan), erilaiset tastingit, vierailevat viinintekijät ja useat viinimessut. Yhteishenki on saumatonta ja kokoontumisissa aina on ollut viinillinen pilke silmäkulmassa.

Kymijokilaakson Viiniseura, 20 vee, on kypsässä iässä, ja ikääntyy tyylikkäästi.

Viiniseuran syksyn viini-ilta keskittyi perusasioihin; rypäleisiin ja niiden eroihin eri kasvuympäristöissä. Luonteenmaista seuran kokoontumissa oli jälleen kerran haasteellisuus, ei menty siitä mistä aita on matalin. Ilta rakentui sokkotastingin ympärille, jossa seuralaiset saivat käteensä aina kaksi viinilasillista vertailtavaksi. Keskustellen he hakivat ensi rypälettä ja sitten niiden alkuperää. Sen verran he saivat etukäteistietoa viineistä, että toinen lasillinen oli vanhasta viinimaailmasta ja toinen uudesta. Esillä on kaksi valkoista sekä kaksi punaista rypälettä. Lasi kerrallaan viinit arvioitiin ja haettiin eroja eri maanosien viineistä. Viini- ja ruokaihmisten kyseessä ollen kaivettiin esille rypäleiden sekä viinien taustoja ja päädyttiin niiden yhdistelemiseen eri ruokien kanssa.

Viinimies Heikki Remes vei Kymijokilaakson Viiniseuralaiset tutustumis- ja makumatkalle rypäleiden pariin.

Ohessa hieman tietoa maistelluista rypäleistä ja esillä olleista viineistä.

Sauvignon Blanc nautitaan nuorena  

Kesäinen, vihreänkeltainen ja kuiva sauvignon blanc yllättää rikkaalla aromikkuudellaan ja raikkaudellaan. Tuoksussa on aistittavissa selvää yrttisyyttä ja hillittyä mustaherukkaisuutta. Mausta löytyy täyteen pakattua pirteää happoisuutta ja tasapainoista hedelmäisyyttä.

Arvostetuimmat sauvignon blancit tuotetaan Loiren yläjuoksulla, Sancerressa ja Pouilly-Fuméssa. Viineille on tyypillistä selvä ruohomainen ja mineraalinen maku. Uuden-Seelannin eteläisellä saarella sijaitseva Marlborough’n alueen sauvignon blancit maistuvat eloisan hedelmäisiltä, ja viinien hedelmäisyyden sekä hapokkuuden välillä vallitsee luonnollinen tasapaino. Niiden raikkaus on kielellä aistittavissa, ja jälkimaku on nautittavan pitkä. 

Vicarage Lane Sauvignon Blanc. Uusi-Seelanti, Marlborough 2012. Alko nro 527747. Hinta 11,99.
Vaaleankeltainen, nokkosen tuoksuinen ja kuiva, herukkainen ja erittäin hapokas pitkä maku.

Petit Bourgeois. Ranska, Val de Loire 2011. Alko nro 570517. Hinta 11,41.
Vaaleankeltainen, sitruksinen tuoksu ja nokkosen, herukan sekä maaperän mineraalinen maku.

Rieslingillä on moni-ilmeinen maku 
Rieslingin hienostunut hedelmäisyys ja selvä mineraalisuus paljastavat kerroksittaisia makuvivahteita, joissa on uskomaton raikkaus sekä pitkä jälkimaku. Rypäleelle tyypillisiä tuoksuja ja makuja ovat kukkaisuus, hedelmäisyys sekä voimakas mineraalisuus, joka ilmenee mm. petrolimaisena aromina. Ikääntyessä viiniin liittyy myös persikkaisia sekä hunajaisia piirteitä. Hyvän rieslingin aromikkuus säilyy suussa pitkään.

Rieslingin perinteiset kasvualueet löytyvät Keski-Euroopasta; Saksasta, Ranskasta ja Itävallasta. Viileä ilmanala tuottaa hapokkaita ja hienostuneita rypäleitä, joiden sokeripitoisuus jää usein alhaiseksi. Alsace tuottaa Ranskan parhaat riesling-viinit. Viineissä on aromaattisuutta, täyteläisyyttä sekä miellyttävää pyöreyttä. Uuden maailman tuottajista Australia ja Etelä-Afrikka ovat perinteisiä.

Yalumba Y Series Barossa Riesling. Australia, Barossa Valley 2012. Alko nro 580607. Hinta 9,98.
Vaaleankeltainen, sitruksinen tuoksu ja kuiva (4g/l), banaaninen, hapokas ja hennon mineraalinen maku.

Gisselbrecht Muenchberg Grand Cru Riesling. Ranska, Alsace 2009. Alko nro 591987. Hinta 19,78.
Vaaleankeltainen, sitruksinen tuoksu ja kuiva (6g/l), kevyen petroolinen, mineraalinen sekä hienostunut, pitkä maku.

Löytyihän se tuttu rypäle osaavassa porukassa ja ennen pitkää viinitkin pääsivät esille.

Primitivo ja Zinfandel – viinimaailman serkukset
Primitivo ja Zinfandel viinien selkeä ominaispiirre on tummanpunainen väri. Rypäleiden kypsyysaste vaikuttaa viinin makuun. Viileämmässä kasvaneiden ja pitempään kypsyneiden rypäleiden viineissä maistuvat punaiset marjat, kuten vadelma. Mustaherukka, anis ja pippuri ovat lämpimillä alueilla kasvaneiden ja aikaisemmin kypsyneiden rypäleiden aromeissa.

Appassimento tekee rypäleistä kuvia tuoden viineihin voimaa ja vivahteikkuutta.

Eri mantereet ja kasvualustat selittävät Primitivon ja Zinfandelin lähtökohtaerot viinejä valmistettaessa. Apuliassa, Primitivon kotitantereella, ilmasto on mieluummin kuuma kuin lämmin, kuitenkin värimerellinen. Maaperä tasankoalueilla on köyhää ja sadeveden läpäisykyky on hyvä, tällöin olosuhteet viiniköynnösten kasvulle ovat hyvät. Kaliforniassa, Zinfandelin päätuotantoalueella, viiniköynnökset sijaitsevat erityyppisillä ilmastovyöhykkeillä ja niissä kasvatetut rypäleet ovat tyyliltään. Parhaat zinfandel-viinit löytyvät Sonomasta, Zin Zonen alueelta.

Beringer Zinfandel. USA, California. Alko nro 470088. Hinta 24,90/2L.
Tummanpunanen, karpalohilloinen tuoksu ja keskitäyteläinen, tummankirsikkainen ja mausteinen maku.

Doppio Passo Primitivo. Italia, Apulia, Salento 2012. Alko nro 432548. Hinta 31,90/3L.
Tummanpunainen, marjahilloinen tuoksu ja keskitäyteläinen, hennon salmiakkinen ja mausteinen maku.

Pinot Noir – lasillinen haasteellisuutta
Pinot Noirin tuoksuissa voi erottaa punaisia ja mustia marjoja, eksoottisia mausteita, kuivattuja yrttejä ja kohtuullisesti alkoholia. Maussa löytyy leveyttä, pyöreyttä ja sopivaa hapokkuutta. Viinit ovat kuivia, joskin rypäleestä viini saa makeaa hedelmäisyyttä niin tuoksuun kuin makuun. Keveät ja keskitäyteläiset viinit ovat väriltään pääsääntöisesti kevyen punaisia. Nuoren viinin täyteläisen hedelmäiset tuoksut voivat vanhetessaan saada kasvimaisia tai eläimellisiä piirteitä. Tällöin lasista löytyy tuoksahdus keitettyjä vihanneksia tai tallin taustaa.

Cluver & Schaal Pinot Noir. Etelä-Afrikka, Elgin 2012. Alko nro 480387. Hinta 12,90.
Punainen, kypsän karpaloinen tuoksu ja keskitäyteläinen, kirsikkainen, kukkainen, mausteinen maku.

Sancerre Rouge Les Baronnes. Ranska, Loire Sancerre 2009. Pinot Noir. Alko nro 496597. Hinta 19,98.
Punainen, kirsikkainen tuoksu ja keskitäyteläinen, notkea, vadelmainen, ja hennon tamminen maku.

Viinitastingin viinit edustavat puhtaita rypäleitä niin vanhasta kuin uudestakin viinimaailmasta.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
Tastingkuvat: Ali Laine
www.viinimies.com
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Datomik