24.4.2015

Grangranita on keväinen kuusijuhla

Kuusijuhlan voi toteuttaa vaikka keväällä. Kevään lopulla kuusenkerkissä, kuusen nuorissa kasvusilmuissa, maistuvat pihkaiset ja luonnon jäljittelemättömät aromit. Kerkistä uutetusta juomasta voi valmistaa jäisen ja kevyen väli- tai jälkiruoan. Aromaattinen jäähile on todellista luomuruokaa ja raikas suun makujen pudistaja.

Kuusenkerkistä valmistettu granita on oivallinen väliruoka ja kesäpäivän piristäjä.

Vaaleanvihreät, pienet ja pehmeät kuusenkerkät ovat luonnon hienoja raaka-aineita. Keväällä kuusen juuri puhjenneet versot ovat täynnä kivennäisaineita, vitamiineja ja aromeja. Kuusenkerkät sisältävät runsaasti C-vitamiinia, ja niiden käyttö estää flunssaa ja poistaa kevätväsymystä. Ravinnoksi ja rohdoksi käytettäviä kuusenkerkkiä on hyvä kerätä vain puhtailta alueilta. Silmut ovat parhaimmillaan pieninä ja vaaleina. Puiden vuosikasvun kannalta kerääminen on parasta tehdä tiheästä taimikosta tai vanhempien puiden alaoksilta. On myös hyvä muistaa, että kerkkien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Kuusen miellyttävän pihkainen maku nousee hennosti esille kerkistä tehdyssä juomassa, siirapissa ja hyytelössä.

Kuusenkerkkäjuoma
2 l vettä
1 l kuusenkerkkiä
0,250 kg sokeria
13 g sitruunahappoa

Laita kuusenkerkät astiaan ja kaada päälle kiehuva vesi. Lisää sitruunahappo ja anna seoksen uuttua ja jäähtyä yön yli. Siivilöi juoma ja lisää siihen sokeri sekä kiehauta se. Jäähtymisen jälkeen pullota juoma ja siirrä se kylmään. Kuusenkerkkäjuoma säilyy jääkaapissa kahden viikon ajan. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa, jolloin terveellistä juomaa pääsee nauttimaan myös talviaikana.

Kuusenkerkkägranita, 8 annosta
6 dl kuusenkerkkäjuomaa
100 g sokeria

Sekoita sokeri lämpimään kuusenkerkkäjuomaan ja kaada seos jäähtymään kulhoon. Nosta pakastimeen noin 2–3 tunniksi. Raapusta jäätyneestä juomapalasta varovasti haarukalla hiutalemaisia jäähileitä. Voit valmistaa granitan myös sorbetin tapaan sekoittamalla haarukalla pakastimessa kohmettuvaa juomaseosta noin puolen tunnin välein. Laita tarjoiluastiat etukäteen jäähtymään pakastimeen, annostele jäinen kuusenkerkkähile niihin ja tarjoile välittömästi.

Alsacelaisen Pinot Gris’n pehmeys, hapokkuus ja hedelmäisyys sekä kuusenkerkkägranitan aromaattisuus on raikas ja tasapainoinen makuelämys.

Viinilasillinen:
Gisselbrecht Pinot Gris Tradition. Ranska, Alsace 2013. Ravintolamyynti.
Kullankeltainen, eksoottisen hedelmäinen tuoksu, kuiva (10 g/l), hedelmäinen, hunajainen, mausteinen ja pitkä maku.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Datomik