29.8.2022

Elämän vesi vie miestä

Skottilaisen viskin lähettiläs Martin Markvardsen toi maltaan ja turpeen tuulahduksen Skotlannin Ylämaalta Savoon.

                    
Martin Markvardsenilla on tarinankertojan taito. Tanskalaista syntyperää oleva mies muutti aikoinaan Skotlantiin oppiakseen kaiken viskistä. Siellä hän sai koulutuksen ja perehtyi viskin saloihin vetäessään Skotlannin kuuluisinta viskibaaria. An Honoured Scotch -arvonimi oikeuttaa hänet kertomaan viskeistä ja kantamaan kilttiään. Hän kiertää puhumassa skotlantilaisista viskeistä ympäri maailmaa. Mieleen jääneitä tilaisuuksia ovat koulutus vain omaa kieltään ymmärtävälle japanilaiselle porukalle ja vuorokauden kestänyt tasting risteily Tukholmasta Turkuun.

                    
Viskilähettiläs Martin Markvardsen korostaa viskien olemusta ja sanoo niistä löytyvän laajan valikoiman erilaisia makuja. Hänen mielestään mallasjuoman nyanssit tulevat parhaiten esille, kun viskilasilliseen pudottaa muutaman pisaran vettä. Viskejä voi perinteisesti arvioida värin, tuoksun ja maun perusteella, mutta Martinin mukaan lopulta olennaisinta on, maistuuko lasillinen hyvältä vai pahalta.
   Kysymys skotlantilaisen ja irlantilaisen viskin eroista saa skottiviskin puolestapuhujan syttymään.
- Irlannissa juoma kirjoitetaan whiskey, mutta meillä Skotlannissa tuo ”e” on jätetty pois, koska se viittaa englantilaisiin, joista emme erityisesti piittaa. Skotlantilainen viski tislataan normaalisti kahdesti, jolloin viskiin jää enemmän aromeja. Irlantilaiset tarvitsevat tislaamiseenkin kolme kertaa.

                    
Tynnyri ja sitä kautta viini sekä lopuksi viskikin saa polton myötä maakuunsa voimaa ja vivahteikkuutta.

Harvinaista herkkua, josta enkelit ottavat osansa
Martin Markvardsen on huomannut ihmisten kiinnostuksen viskin laatuun ja elämyksiin. Viskimies Martin kertoo kuulijoille myös enkelten vierailleen viskitynnyrillä, havainnollistaen näin tynnyreistä tapahtuvaa vuosittaista 2 prosentin haihtumista. Se verottaa tislettä tiivistäen sen makua, tehden lopusta entistä arvokkaamman ja harvinaisemman.

                    
Kiltti elää ajassa
Kiltti on perinteinen skotlantilainen ruudullisesta villakankaasta tehty vaate, jota nykypäivinä pidetään muodollisissa tai seremoniallisissa tilaisuuksissa. Edustusasua voi kantaa kuka tahansa, mutta Martin Markvardsen on hakenut luvan asulle tilaisuuksiin, joissa hän kertoo Skotlannin kansallisjuomasta. Näyttävä asukokonaisuus rakentuu kiltistä ja sitä täydentävistä takista, solmiosta, vyöstä, vyöpussista sekä erikoisista jalkineista.

                    
Perinteiden elinvoimaisuutta osoittaa se, että vyöpussille on löytynyt hyötykäyttöä kännykkäkotelona.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti