Hampurilaisia moneen makuun

Hampurilainen on noussut lähes jokaisen itseään arvostavan ravintolan ruokalistalle. Se toimii keittiöosaamisen ja laadun mittatikkuna. Nyt kilpaillaan raaka-aineilla, pihvin mureudella ja sämpylän tuoreudella sekä toteutuksen kompaktiudella. Myös tämän päivän kotikokkaajalle laadukkaat raaka-aineet, itsetehty ja konstailematon ruoka sekä sopiva juoma ovat itsestäänselvyys.


Hampurilaisen olemus on yksinkertaisuus ja muunneltavuus
Jokainen hampurilainen on tekijänsä luomus. Variaatioita on paljon raaka-aineista, tekotavasta ja lisukkeista lähtien. Naudanlihan lisäksi hampurilaisesta voi nauttia kanan, kalan tai kasvisten kanssa. Tekeminen on suhteellisen helppoa ja makukokonaisuus rakentuu lisukkeiden avulla. Olut tarjoaa hampurilaiselle tänä päivän monipuolisen juomavaihtoehdon.

               

Haukihampurilaisen pihvi on leikattu hauen ruodottomasta fileestä, paneroitu ja paistettu rapeaksi. Lisukkeena smetanasta, ruohosipulista, dijon-sinapista tehty kastike, jota on maustettu tilkalla sitruunamehua, suolaa ja sokeria. Koristeeksi salaatinlehtiä ja tilliä. Oluena maistuu raikkaan aromikas Olvin Vehnäolut.

               

Jauheliha, joko naudasta tai riistasta, on maukas vaihtoehto hampurilaispihviksi. Siitä löytyy vaihtoehtoja alkuperän, nauta/riista, sekä rasvaisuuden mukaan. Jauhelihan rakenteen perustella siihen sekoitetaan sipulisilppua, hieman juustoraastetta sekä korppujauhoja, kanamuna, mustapippuria ja suolaa. Paistetaan meheväksi ja tarjoillaan salaatinlehtien, creme fraichen tai majoneesin sekä kuivatun sipulisilpun kanssa. Juomavaihtoehtoina voi maistella maltaisen Olvi Hiilen makuyhdistelmää tai raikkaamman Olvi Exportin makuja.

Olutlasillinen:
Olvi Sandels Vehnäolut. Iisalmi. Pintahiivaolut. Suodattamaton. Myynti vähittäiskaupat.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen, sitruksinen, maku keskitäyteläinen, banaaninen, raikas sekä yrttinen.

Olvi Hiili. Iisalmi. Pohjahiivaolut. Pastöroimaton. Myynti vähittäiskaupat.
Tummanruskea, tuoksu maltainen, maku keskitäyteläinen, paahteinen, leipämäinen sekä makeahko.

Olvi Export A tölkki. Iisalmi. Alko 794564. Hinta 2,09/0.33L. Lager, pohjahiivaolut. Pastöroimaton.
Keltainen, tuoksu hennon humalainen, maku keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, raikas sekä kevyen hedelmäinen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti