Pannukakkurullan ja valkoviinin makuyhdistelmä

Pannukakun raaka-aineiden yksinkertaisuus, tekemisen helppous ja makumaailman pehmeys tekevät siitä suositun makean tai suolaisen pikkupalan. Sen valmistamisessahan ei voi epäonnistua, sillä kaikkihan sen osaavat tehdä! Yksinkertaisesta pannukakusta saa näyttävän esillepanon, kun sen käärii rullalle. Vaihtelua tuovat eri täytteet, jotka tehdään kotona olevista tarpeista ja kääritään rullan sisään. Rullan voi myös pakastaa, ja valmista löytyy nopeastikin, kun vieraat saapuvat yllättäen.

          
Pannukakkurulla on näppärä alku-, väli- tai jälkiruoka. Sen voi tehdä haluamillaan täytteillä ja maistella mieliviinien kanssa.

Pannukakku:
1,5 dl maitojauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
6 dl vettä
1 kananmuna
0,5 dl rypsiöljyä
Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi. Laita leivinpaperi uunipellille, voitele se ja kaada taikina sille. Paista 225 asteessa 25 minuuttia. Anna levyn jäähtyä ja levitä sille haluamasi täyte. Rullaa kääröksi ja leikkaa sopiviksi annoskiekoiksi.

Kasvistäyte:
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 purjo
0,5 pkt sulatejuustoa
Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja silppua purjo. Kuullota kasvikset, lisää sulatejuusto ja anna hautua hetki.

Pannukakkurulla maistuu hedelmäisen valkoviinin kanssa
Pehmeän ja täyteläisen pannukakkurullan aromit suosivat hedelmäistä, keskihapokasta ja makeaan vivahtavaa valkoviiniä. Saksalainen Riesling on ruokaystävällinen rypäle, johon viinissä korostaa hapokkuutta ja hento makean vivahdetta, vaikka viini olisikin kuiva. Vom Kalksteinin Rieslingissä raikkaus ja mineraalisuus nousevat voimallisemmin esille. Rivaner (Müller-Thurgau) on vanha rypälelajike josta saadaan hedelmäisiä ja matalahappoisia viinejä. Black Tower Rivanerin keveys, päärynäisyys sekä makea aromikkuus käyvät hyvin yhteen pannukakkurullan pehmeiden makujen kanssa.

          
Pehmeälle pannukakulle maistuvat hedelmäiset valkoviinit.

Viinilasillinen:
Black Tower Rivaner.
Saksa, Rheinhessen, Landwein Rhein 2023. Alko 7934. Hinta 10,02.
Vaaleankeltainen, tuoksu kukkainen, maku puolimakea (28 g/l), keskihapokas (5.3 g/l), kypsän hedelmäinen.

Riesling vom Kalkstein.
Saksa, Pfalz. Quatitätswein. Ravintolamyynnissä.
Oljenkeltainen, tuoksu sitruksinen sekä mineraalinen, maku kuiva (3g/l), sitruksinen ja hapokas.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti