Juuston ja viinin juhlava liitto

Juustojen ja viinien makumaailma on rikas ja jokaisella maistelukerralla niistä löytyy uusia ulottuvuuksia. Erilaiset makuvivahteet ja niiden yhteensopivuudet saa parhaiten selville maistelemalla juustoja ja viinejä ennakkoluulottomasti ristikkäin. Juustoja ja viinejä maistellessa on parasta luottaa omaan makuunsa.

Punaviinit yhdistetään yleisesti juustoihin, mutta valkoviinejä ei pidä väheksyä tässä yhteydessä. Itse asiassa valkoviinin hapokkuus ja hedelmäisyys tekevät siitä monessa tapauksessa punaviiniä maistuvamman valinnan. Harmonisen kokonaisuuden voi rakentaa juustoista ja viineistä löytyvistä samankaltaisista aromeista, kuten pähkinäisyydestä, mausteisuudesta tai hapokkuudesta. Myös yhdistelemällä makujen vastakohtia, esimerkiksi suolaista ja makeaa, voi löytää yllättävän toimivia makuelämyksiä.

Viinivalinnat juustoille
Viinejä valittaessa on hyvä muistaa, että saman viinin maku muuttuu paljonkin sen mukaan, minkä juuston kanssa sitä nautitaan. Mikäli juustossa on paljon hapokkuutta, se hävittää viinin hapokkuutta ja saa viinin maistumaan pehmeämmältä. Jos juustolla on suuri rasvapitoisuus tai happamuus, sen taittamiseen tarvitaan hapokasta viiniä. Suolaisen juuston ja tanniinisen viinin yhteen sovittamista on syytä välttää, sillä niiden makumaailmat törmäävät toisiinsa. Makeahkot viinit olisivat tässä yhteydessä toimiva ratkaisu.

Mietojen, nuorten juustojen hienot aromit ja makujen yksityiskohdat nousevat esille kun niiden kanssa tarjotaan tuoretta ja kevyttä viiniä. Kevyehköissä punaviineissä hedelmäinen Merlot on hyvä vaihtoehto ja valkoviineissä Rieslingin hedelmäisyys tekee siitä sopivan valinnan.

Kovat, pitkään kypsytetyt juustot kaipaavat seurakseen kypsää, vähintään keskitäyteläistä viiniä. Punaviiniksi valitaan vähätanniininen ja valkoviiniksi puolimakea tai makea viini.

Voimakasmakuisten erikoisjuustojen ominaisuudet ratkaisevat viinivalinnan. Perinteinen kumppani löytyy makeista viineistä tai väkevöidyistä viineistä. Valkohomejuustojen maku voimistuu ikääntyessään ja lämmetessään. Viiniksi valitaan sopivan pehmeä, kypsä ja vähätanniininen punaviini. Chardonnay on myös mahdollinen, sillä viini kestää hyvin valkohomejuuston ammoniakkisuuden. Purevan suolaisten sinihomejuustojen rasvaiseen ja happamaan makuun sopivat uuden tyylin raikkaan makeat viinit tai väkevöidyt viinit, joiden täyteläisyys sekä korkeampi alkoholipitoisuus pehmentävät juustoa ja tekevät kokonaisuudesta nautittavan.
 
Port-viini maistuu kaikkien juustojen kanssa. Väkevöityjen viinien makeus, täyteläisyys sekä korkea alkoholipitoisuus pehmentävät juustojen makua, ja tekevät kokonaisuudesta nautittavan.
Viinilasillinen:
Osborne Porto LBV. Portugali, Douro 2009. Ravintolamyynnissä.
Rubiininpunainen, hillomainen tuoksu, makea, runsas, hedelmäinen, moninainen ja täyteläinen maku.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti