Se on siinä - Juankoskella ruokien ja viinien parissa makustellen.…!

Joku kerta kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten Juankosken Kansalaisopiston opintopiirin ruoka- ja viini-illat. Täsmälleen viisitoista vuotta tuttu porukka kokoontui uskollisesti kerran kuussa syksyisin ja keväisin koulun kotitalousluokkaan. Illan aikana, kokoontumisajojen jälkeen, tutustuttiin ensin menuun ja sitten lähdettiin tositoimiin ensin keittiöön pienissä porukoissa, ja loppuillaksi kokoonnuttiin pitkän pöydän ääreen maistelemaan tuotoksia keittiöstä ja niille erilaisia viinejä! Ja niin vuosien varressa nuo eri alojen ammattilaiset, osaajat ja ruokien ja viinien innoittamat, yhteisölliset immeiset nostivat yhteisen tekemisen omalle tasolleen niin lähiruokien kuin niille sopivien viinien liiton rakentamisessa.


Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta on yhteisöllisyyttä, joka toteutui yli 120 erilaisen viini-ruokaillan teemoitetuiden kokkailuiden ja peräti liki tuhannen erilaisten viinien maisteluiden myötä. Oli paella-iltaa Arturo Domingon johdattamana, ja Pares Baltan viinitilallisen Joan Cusinen tähdittämä ilta Katalonian viineihin tutustuen.


Sanotaan, että ensiksi ihminen nauttii ateriasta silmillään virittäytyen illan makujen ja elämysten maailmaan. Näin kävi joka kerta Juankosken makujen illassa. Satu Tuppuraisen innovatiivisuus ja näkemyksellisyys oli kaiken takana hänen rakentaessaan pöytää kattauksille joulunaikaan, voittoisaan makukisaan Kuopion vastaavan kurssin kanssa sekä niin Marilyn Monroen kuin Marsalkka Mannerheimin ateriamieltymysten kunniaksi.


Yksi oleellinen seikka kaikkien ruoka-viini-iltojen kohdalla, oli raaka-aineiden tuoreus, puhtaus. Jos kohta suomalaiset ruoat ja läheltä saatavat raaka-aineet olivat keskiössä, niin aina kerran kaudessa irroteltiin hieman eksoottisemmillakin raaka-aineilla, kuten kuningasrapu, sampi, mustekala, osterit, metson ja hirven vasan kieli!


Menujen pääsäätönä oli lähiruokaa mahdollisimman yksinkertaisesti toteutettuna, kuitenkin hieman toisenlaisella tvistillä rakennettuna, poislukien fuusio-ruoka. Siispä blinejä, kasviksia, kalaa monella tapaa, saltimboccaa, savulammasta ja suklaakakkua.


Vaikka tapaamisia tutulla porukalla oli hyvinkin yli toistasataa, niin ”omilla eväillä ja osaamisella” tultiin hyvin toimeen, oman viini-afficionadan ja etukäteen suunniteltujen menumietteiden sekä niiden toteutusten myötä. Kuitenkin Koillis-Savoon eksyi aina silloin tällöin niin viinien kuin ruokien todellisia taitajia opastamaan porukkaa illan ruokien laitossa tai niiden viinien kohdalla. Viini-ihmisinä Joan Cusine Espanjasta, Ville Luukkanen Helsingistä, Antti Valtanen Espoosta ja ruokaihmisinä Ari Amedi sekä Jukka ”Rentta” Heikkinen Juankoskelta ja Juha Luukkonen Kuopiosta! Kiitos heille kaikille mukanaolosta ja opastuksesta!


Viimeisen illan menu toteutti hyvin koko tapaamisen ajan kontekstia; hyvää ja maukasta, hyvistä raaka-aineista itsetehtynä ja kauniisti esille laitettuna. Nyt toteutus oli nyyttiperiaatteella Juankosken Pikkulaivassa kokoontuen ja makupaloina maisteltiin alkupalalusikassa kukkakaalia ja kylmäsavuporoa höysteineen, porkkanakeittoa, kananmunaa koristeltuna, focaccia, uuniperunoita täytteillä, savukalasalaattia, cheddareita ja palsternakkamuffineja.



Vuosien saatossa tapaaminen ja yhdessäolo olivat yhtä yhteisöllisyyden ja ystävien tapaamisen juhlaa. Jossakin vaiheessa korkattiin kuohuviinipullokin sabrasella, lopuksi kuitenkin koitti viimeisen lasin nostatuksen paikka ja viimeiset viinit tulivat maisteluun!


 

Teksti ja kuvat: Heikki Remes, viinimies Västinniemeltä
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti