Itsenäisyys on iloinen asia, sitä Tahkottiin ystäväporukassa

Itsenäisyyspäivän seutu on sopiva hetki tavata ystäviä, juhlia maljojen merkeissä ennen loppuvuoden perhekeskeisiä juhlatapahtumia. Kainuulainen ystäväporukka kokoontui Tahkon Nipashoviin yhteiseen tapaamiseen, muistellen menneitä, maistellen makuja ja viettäen yhteistä laatuaikaa.                                                              

Itsenäisyys on ISO asia, jota juhlavat maljatkin tähdentävät!

Hunajamelonikuutiot ilmakuivatun kinkun siivuihin käärittyinä toivottivat ystävät tervetulleiksi. Tyylikäs, yksinkertainen ja maistuva tervetulotoivotus toimi juhlan ensiaskelina. Se viritti heti oikeaan tunnelmaan ja oli ryhmän yhden porukan aikaansaannos kaverusten leikkimielisessä kokkisodassa.

Savustettu lohi ja itsetehty perunasalaatti olivat toisen ryhmän kattaus maku- ja esillepanokilpailuun. Isossa porukassa ja ”kenttäolosuhteissa” korostuvat ruoanlaiton helppous ja kattauksen käytännöllisyys, makujen merkitystä silti unohtamatta. Savukala SIMSALABIM:n savu verhosi kalan aromikkaaseen huntuun.

Itsevalmistettu perunasalaatti on monipuolinen eväs ja kuului ehdottomasti makuja korostavan ryhmän ruokalistalle. Koostumukseltaan täyteläisen kermainen perunasalaatti sopi tarjottavaksi lisukkeena niin savukalan kuin kolmannen ryhmän tuoremakkaroiden kanssa.

Kolmas kokkiryhmä kypsensi pannulla tuoremakkaroita, joista toinen oli aromikas italialainen yrttimakkara ja toinen mausteinen espanjalainen chorizo. Makkaran tekeminen on yhteisöllinen elämys ja niiden maistelu vie luonnikkaalle makumatkalle.

Neljäs ryhmä päätti kokkisodan jälkiruokana tarjoiltuun ricotta-tuuttiin. Se tarjosi tuutin täydeltä makuja ja yllätyksellisyyttä, niin esillepanon kuin makujenkin suhteen. Se oli kuohkea ja täynnä iloista, maukasta juhlamieltä.

Viiden ryhmä toden sanoi, pitäessään porukalle pienen drinkkikoulun. Ensimmäisessä kaadossa esillä oli ajankohtainen whisky, joka tarjottiin whiskyliköörinä on the rocks. Pari senttiä Southern Comfortia sai seurakseen limemehua, johon sekoitetiin hieman sokeria ja jäitä. Lopuksi kokonaisuus ravistettiin yhteen ja maisteltiin pois.
Mikäpä sen luonnollisempi päätös lyhyelle viini-ja ruokakurssille oli kuin Leijona-slämmäri. Pari senttiä Leijona Viinaa ja Vichyä snapsilasiin, käsi lasin päälle ja lasi lyötiin pöytään niin että drikki kuohui ja siitä suoraan ääntä kohden.

Viinilasillinen:
Blanc de Blancs duc d’Henry. Ranska. Ravintolamyynnissä. Alkoholia 11,5%. Hinta 9,90.
Vaaleankeltainen, hedelmäinen tuoksu ja kuiva, rypäleellinen, raikas ja pehmeä maku. Tarjotaan 6-8 asteisena.

Jacob’s Creek Chardonnay Pinot Noir. Australia, S-E Australia. Alko nro 581897. Hinta 11,50.
Vaaleankeltainen, sitruksinen tuoksu ja erittäin kuiva (11 g/l), keskihapokas ja hennon mausteinen maku.

Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition. Ranska, Alsace, 2013. Alko nro 579337. Hinta 13,69.
Keltainen, litsiluumuinen tuoksu ja puolimakea, keskihapokas, mausteinen, hunajainen ja kukkainen maku.

Cafe Culture Pinotage. Etelä-Afrikka, Western Cape. 2013. Alko nro 402267. Hinta 11,20.
Tummanpunainen, luumuinen sekä kahvinen tuoksu ja täyteläinen, mausteinen, pehmeä ja savuinen maku.

Emiliana Late Harvest Org. Chile, Casablanca 2011. Sauv.Blanc,Gew. Alko nro 527354. Hinta 9,99. Alk 13%.
Keltainen, ananaksen tuoksu ja makea (90 g/l), sitruksinen, hunajainen ja kevyen mausteinen maku.

Southern Comfort. Marja- ja hedelmälikööri (viski/appelsiini). Alko nro 160784. Hinta 14,98.
Kullanruskea, hennon viskiarominen tuoksu(bourbon) ja makea (100 g/l), hedelmäinen, kevyt ja terävä maku.

 Alussa ja lopussa kaikki hyvin

Tahkoaminen alkoi päivänsankarin aukaisemalla kuohuviinillä. Se toteutui tyylikkäästi kassaralla Sabrage!

Lopputuloksena kohosivat maljat niin päivänsankarin, yhteisen tapaamisen kuin itsenäisyyden kunniaksi. ONNEA!

Teksti: Heikki Remes
Ruokakuvat: Eeva Remes
 
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti