Focaccia ja pesto nostavat yrtit esille

Focaccia on taustoiltaan kiviuunissa paistettu ohut ligurialainen leipä. Yksinkertainen perusleipä on aikojen saatossa levinnyt paitsi Italian eri osiin, myös ympäri maailmaa. Samalla focaccian käsite on laajentunut yksikertaisesta leivästä mitä moninaisemmiksi täytetyiksi leipävariaatioiksi. Tunnusomaista on pinnan rapeus ja pehmeän kuohkea sisus. Itse asiassa focaccia antaa leipojalle mahdollisuuden toteuttaa itseään leivän raaka-aineissa omien makumieltymystensä mukaan. Hyvä oliiviöljy on kuitenkin ehdoton ainesosa kunnon focaccian leipomisessa. Kukkafocaccion päälle ei kannata laittaa liian ohkaisia yrttejä tai pieniä koristeita, sillä ne palavat pintaan helposti. Myös koristeiden määrä kannattaa pitää maltillisena, ettei taikinapohja kostu liikaa. Leipätaikinalle pitää antaa mahdollisuus kypsymiseen.

Focaccia:
30 g hiivaa
4 dl vettä
700 g vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä
merisuolaa
kasviksia ja kuivattuja yrttejä pinnalle

Liuota hiiva haaleaan veteen, lisää jauhot pienissä erissä, suolaa sekä suurin osa oliiviöljystä ja alusta taikina huolella kimmoisaksi. Anna levätä puoli tuntia öljytyssä kulhossa. Nosta öljytylle leivinpaperille ja kaulitse/taputtele käsin levyksi ja anna kohota 15 minuuttia. Painele kohonneen taikinan pintaan muutamia koloja sormilla ja ripottele taikinan pinnalle hivenen suolaa. Tee/”maalaa” kasviksista haluamasi kuvio leivän päälle ja paina se napakasti pintaan kiinni. Pirskota päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja paista 225 asteessa vajaa puoli tuntia, kunnes pinta on kullanruskea.

          
kasviksina; pieniä tomaatteja, paprikoita, punasipulia, salvian lehtiä, yrttejä
pieniä porkkanoita, retiisiä, sokeriherneenpalkoja, kesäsipulia, öljyä, suolaa, mustapippuria

                  
Pesto:
1,5 dl basilikanlehtiä
3 rkl kevyesti paahdettuja pinjansiemeniä
3 valkosipulinkynttä
1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 dl parmesanraastetta
hieman karkeata suolaa

Perinteisesti pesto valmistetaan huhmareessa, jossa sen aromit avautuvat ja sekoittuvat parhaiten. Sekoita basilika, pinjasiemenet, hienoksi hakattu valkosipuli keskenään ja hiero morttelissa hienoksi. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana ja sekoita kunnes seos on löysää tahnaa. Lisää juusto sekä suola ja sekoita pesto valmiiksi. Anna makujen tasaantua viileässä. Pesto maistuu vaikkapa focaccian kanssa dipaten.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti