Vartaita ja viinejä kesäajan ruokailuun

Maukkaat ja helppotöiset ruoat sekä herkulliset viinit ovat oleellinen osa onnistunutta rentoa kesän ruokailua. Siitä se kesän ja loma-ajan ruokahuolto rakentuu. Rento ote ruoanlaittoon sopii hyvin suomalaiseen kesään. Varataan tuoreita vihanneksia, kalaa, lihaa ja kokoonnutaan porukalla grillin ympärille. Grillin hehkussa valmistuvat kätevästi niin alkupalat, pääruoka kuin jälkiruokakin. Viinivalinnoissa sama linja jatkuu, kesäisen keveää, hedelmäistä ja hapokasta sen olla pitää.



Barbequen runsautta: grilliin menossa vartaissa marinoituina kasviksia, broileria ja kuningaskatkarapuja.

Vartaat tarjoavat mukavia makuja ja mutkatonta yhdessäoloa ruokien parissa
Vartaat säilyttävät vuodesta toiseen paikkansa yhtenä suosituimmista kesän grilliherkuista. Grillivartaat tarjoavat maistuvan ja mutkattoman tavan kesän ruokatarjontaan. Etukäteen valmistetut kasvis-, kala- ja lihavartaat jättävät aikaa ruokailuporukan yhdessäololle. Varrasaterian voi rakentaa niinkin, että laitetaan raaka-aineet etukäteen erillisiin astioihin maustumaan ja niistä itse kukin rakentaa omat grillattavat vartaansa makumieltymystensä mukaan. Grillissä kypsentäminen käy ohjelmanumerosta ruokailun yhteydessä, jossa jokainen myös grillaa omat syömisensä. Mikäli käytät vartaissa puisia grillitikkuja anna niiden liota ensin vedessä ainakin puoli tuntia, ja metallisia grillivartaita käyttäessäsi pyyhkäise niihin hieman ruokaöljyä.
   Eikä ajoituksenkaan kanssa ole niin kiirettä, kun tarjottavat kypsyvät nopeasti. Lisäksi kesäiltana grilli saa olla hehkuvana pitkään ja pöydän antimet valmiiksi katettuna. Tällöin ruokahalun yllättäessä voi vartaan nostaa grillin hehkuun uudestaan myöhemminkin ja maistaa taas uusia makuelämyksiä.

Kasvisvartaat:
Kotimaiset uuden sadon vihannekset kypsyvät kesän edetessä. Herkkusienistä, kesäkurpitsoista, paprikoista, perunoista ja sipuleista saa pujotelluksi tuoreita, vivahteikkaan makuisia ja kauniita vartaita. Valmista ensin pesto valmiiksi kulhoon, paloittele sitten kasvikset tasakokoisiksi ja laita kulhon marinoitumaan. Kasaa kasviksista haluamasi vartaat ja grillaa kypsäksi, niin että niissä on pureksittavuutta ja paahteisuutta.

Pesto:
1,5 dl basilikanlehtiä
3 rkl kevyesti paahdettuja pinjansiemeniä
3 valkosipulinkynttä
1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 dl parmesanraastetta
hieman karkeata suolaa
Valmista pesto huhmareessa, jossa sen aromit avautuvat ja sekoittuvat parhaiten. Sekoita basilika, pinjasiemenet, hienoksi hakattu valkosipuli keskenään ja hiero morttelissa hienoksi. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana ja sekoita kunnes seos on löysää tahnaa. Lisää juusto sekä suola ja sekoita pesto valmiiksi. Anna makujen tasaantua viileässä.

Kuningaskatkarapuvartaat:
Merenelävistä ja minitomaateista kasatut varrastikut saavat lisämakua ja aromikkuutta kun antaa niiden marinoitua ensin tuoreiden timjamin ja rosmariinin oksien sekä suolan kanssa rypsiöljyssä. Kun ravut ovat marinoituneet laita ne varrastikkuihin minitomaattien kanssa. Pistele tomaatteihin vartaalla pieniä reikiä, näin ne eivät halkea grillauksen aikana. Laita varrastikkuihin ravut pituussuunnassa. Grillaa vartaat kummaltakin puolelta käännellen niitä välillä ja kypsennä noin 5 minuuttia kunnes ne ovat kypsiä. Nosta vartaat suoraan lautasille ja tarjoa sitruunaviipaleiden sekä sitruuna-jogurttikastikkeen kanssa.

Sitruuna-jogurttikastike:
100g maustamatonta jogurttia
3 rkl maitoa
1 rkl sitruunan mehua
Sekoita jogurtti, maito ja sekoita jogurtin sekaan rouhittuja saksanpähkinöitä, murskattua valkosipulia ja hienonnettua tilliä sekä vispaa sitruunan mehua tasaisesti joukkoon.

Broilerivartaat:
Broilerin sisäfileistä, keltaisesta paprikasta, hillosipuleista ja limestä rakentuu maistuva varraskokonaisuus. Paloittele broilerit noin 3 cm:n kuutioiksi, samoin paprika ja nosta palat kulhoon. Lisää sekaan sitruunakuoriraastetta, persiljasilppua, rypsiöljyä, suolaa ja ripaus paprikajauhetta. Anna maustua muutaman tunnin. Pujota broileripalat ja muut grillattavat vartaisiin, nosta grilliin ja kypsennä keskilämmöllä noin 10─15 minuuttia, kunnes liha on kypsää. Kääntele vartaita kypsennyksen aikana.
 
Rosépippurilla maustettu grillattu ananas maistuu vaniljajäätelön kanssa.

Grillattu ananas:
yksi iso ananas
roseepippuria
hunajaa, sokeria
Kuori ananas ja leikkaa siitä noin 3 cm:n paksuisia kiekkoja. Voitele kiekon pinta hunajalla tai kasta se sokeriin. Ripottele päälle hieman murskattua pippuria ja grillaa kypsäksi. Tarjoile kuuma ananas vaniljajäätelön kanssa.

 
Varasviinien valikoima on hedelmäinen, kesäisen pirteä ja valloittava
Kesän viinivalinnat huomioivat ruokatarjonnan monipuolisuuden ja grillin savun vaikutuksen ruokiin. Kesäisen viinin tulee rakentaa ruuan kanssa keveä ja nautinnollinen kokonaisuus. Grilliruokien marinoimiseen ja salaattien maustamiseen liittyy usein öljyisyyttä, jota voidaan keventää valitsemalla sopivan hapokas viini. Samaa happoisuutta tarvitaan hillitsemään salaateissa sekä vartaissa käytettävien tomaattien purevaa voimaa, kuten myös sitrusmehujen hapokkuutta. Grilliviineiltä vaaditaan myös voimakasta hedelmäisyyttä. Niiden aromien tulee pärjätä grillissä kypsytettyjen mausteisten herkkujen ja pehmeän makeaksi kypsyneiden vihannesten sekä juuresten kanssa.
   Tommasin Chiaretto Rose on 120-vuotiaan viinitalon todellinen kesä-ja grilliviini. Chiaretton kesäisen keveä väri pitää sisällään kuitenkin herukkaisen viinillisen olemuksen joka sopii tasapainoisesti kasvisvartaiden makukumppaniksi. Itävaltalaisen The Bucher Cuvée Whiten yrttisyys ja runsaus täydentävät maukkaasti yrteissä marinoituneiden kuningaskatkarapujen ja sitruunaisen jogurttikastikkeen makukokonaisuutta. Tommasin Le Rosse Pinot Grigio nostaa rypäleelle tyypillisesti makumaailman keskiöön. Viinin keveä mausteisuus sekä mieto aromaattisuus täydentävät hyvin broilerivartaiden hienostunutta makumaailmaa. Mikäli haluaa valita yhden viinin joka pärjää kaikkien grillivartaiden kanssa niin valinta on silloin Schlumbergerin Riesling Les Princes Abbés. Viinin hedelmäisyys, mausteisuus ja selkeä hapokkuus tekevät siitä yhden nautinnollisimmista kesän viinituttavuuksista. Jälkiruokana tarjotun grillatun ananaksen ja jäätelön viinivalinta on sitten kesäisen varma valinta. Ikoninen Asti Gancia Dolce tuo hyvin viilennettynä kukkaisen ja raikkaan kevennyksen grilliaterian lopuksi.
 
Viinilasillinen:
Tommasi Chiaretto Granara Rosé. Italia, Veneto 2019. Corvina, Rondinella, Molinara, Alko 957731. Hinta 11,51.
Vaaleanpunainen, tuoksu punaherukkainen ja maku kuiva (6 g/l), keskihapokas (5,6 g/l), kukkainen ja raikas maku.

The Butcher Cuvée White. Itävalta,Burgenland2019.Grüner Veltliner,Welschriesling, SB.Alko 524797. Hinta 13,99.
Kellanvihreä, tuoksu hedelmäinen ja maku kuiva (3 g/l), hapokas (5,8 g/l), limenttinen, yrttinen sekä runsas ja pirteä.

Tommasi Le Rosse Pinot Grigio. Italia, Veneto 2019. Alko 933097. Hinta 12,98. Hapot 5,7 g/l.
Viherkeltainen, tuoksu keltaomenainen ja maku kuiva (5 g/l), keskihapokas, hedelmäinen, mausteinen sekä yrttinen.

Domaines Schlumberger Riesling Les Princes Abbés. Ranska. Alsace 2017. Alko 952977. Hinta 20,98.
Viherkeltainen, tuoksu hedelmäinen ja maku kuiva (3 g/l), erittäin hapokas (8,6 g/l), yrttinen, vivahteikas, aromikas.

Gancia Asti Dolce. Italia, Asti. Moscato Bianco di Canelli. Alko 8901. Hinta 11,99. Alkoholia 7,5 %.
Keltainen, tuoksu rusinainen ja hedelmäinen sekä maku makea (90 g/l), raikas, sitruksinen, kukkainen ja hapokas.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti