Kierrettä kehiin - pizzan teossa Kansalaisopistolla

Kuopion Kansalaisopiston Kotitalouden opettajat kokoontuivat kauden päätteeksi Puistokartanolle juhlistamaan päättynyttä lukuvuotta. Anu Korhonen, Kotitalouden vastuuopettaja ja suunnittelija, oli kutsunut porukan pieneen tapaamiseen Pizza & viini-illan merkeissä. Rennossa tapaamisessa kokattiin yhdessä, juteltiin menneestä opistokaudesta ja hieman tulevastakin. Pizzan tekemisen tausta juontui Anu Korhosen ja Merja Lonkilan Erasmus-matkasta Italiaan. Tuomisinaan Anu halusi opastaa kokenutta kotitalouden opettajaporukkaa pizzan tekemisen saloihin Italiaan suuntautuneen Erasmus-matkan opeilla.

     
Heti pizzan teon alkuun Anu sai kokeneet ruoka-ammattilaiset hiljenemään ja ihastelemaan Anun osaamista ja taiturointia pizzapohjien käsittelyssä. Bravo! Mitä tästä(kin) opimme? Anun esimerkin valossa sen, että opiskelu ja uuden etsiminen kannattaa, aina voi opiskelun kautta kehittää ja syventää omaa osaamistaan omallakin koulutusalueella.

     
Pizzan teossa kaikki lähtee taikinan ja pohjan tekemisestä. Tämä pizza-illan taikina oli kohonnut etukäteen muutaman tunnin, näin päästiin heti tositoimiin. Pizzapohjan päälle levitettiin itsetehtyä tomaattikastiketta.

     
Välillä opettajatkin joutuvat tarkistamaan ohjeista mitä täytteitä sitä pizzoihin laitettiinkaan!

     
Samoin on aika ajoin syytä kurkistaa uuniin, näin lopputulokseen voi hyvillä mielin olla tyytyväinen.

     
Pizza-illassa valmistui useita erilaisia pizzoja täytevaihtoehtoina:
-tomaattikastiketta, parmesaania, tuoretta mozzarellaa ja basilikaa
-tomaattikastiketta, mozzarellaa raasteena, tuoreita herkkusieniä
-tomaattikastiketta, mozzarellaa raastettuna tai kuutioina
-tomaattikastiketta, mozzarellaa raasteena, salamia ja makeaa sipulia suikaleina
-oliiviöljyä, kesäkurpitsaa ohuina viipaleina, raakoja katkarapuja, mozzarellaa paloina, currya

     
Pizzaillassa nostettiin malja menneelle opintokaudelle ja maisteltiin porukalla tehtyjen pizzojen makuja.
Makumestareina Anne Nissinen, Juhani Kainulainen, Moona Heikkinen, Saara Repo, Aleksis Pylkkänen, Anu Korhonen, Heta Nykänen, Jonna Nissinen ja Heikki Remes kameran takana.
Pizzaviininä maisteltiin italialaista Doppio Passo -punaviiniä!
     
Lopuksi siirryttiin vielä Italian maaperälle kertaamaan pizzojen valmistusta Erasmus-koulutuksen yhteydessä.
Anu ”paljasti” että toimivan pizzan heiton salaisuus on ranteesta lähtevässä kierteessä!
https://www.facebook.com/anu.korhonen.58/videos/5394952053931021

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti