Viini & Ruoka -tapahtuman ja Kirjamessujen jälkimainingeissa

Loka-marraskuun viikonvaihdetta vietettiin Messukeskuksessa perinteisten tapahtumien, viinien ja kirjojen, tiimoilta. Ohessa, nyt ensijulkaisussa, molempiin teemoihin liittyen yksi käsinkirjoitettu päiväkirja Bordeaux’sta. Se vie lukijansa viininkorjuuseen Ranskalaiselle viinitilalle Bordeaux’n sydämeen, suomalaisen viinimaailman Grand Old Manin Juha Berglundin tilalle Chateau Carsiniin.

               

               
Käsinkirjoitettu kirja on ensiksi viesti yöaikaan kirjoitettuna päiväkirjana kirjansitojalle Eeva-vaimolle koti-Suomeen, toiseksi kunnianosoitus Juha Berglundille ja hänen panokselleen viinien eteen Suomen niemellä, ja kolmanneksi oppi-/muistikirjana kirjoittajalle kaikesta Carsinissä saadusta ja eletystä viinitietoudesta sekä elämyksistä!

               
Viinitilalla päivät venyvät työn touhussa toisinaan pitkään, ja toisinaan vielä pitempään, aamukuudesta ilta kahteentoistakin. Päivän kulun ja töiden ajatuksellinen purkaminen sekä niiden kirjoittaminen yösydännä vei myös oman aikansa. Mutta kun on uuden edessä, halua oppimiseen sekä unohtumattomien maisemien sekä elämysten keskellä, niin aika menettää merkityksensä.

               
Ruokailu, ja nimenomaan porukalla yhdessä sekä ajan kanssa, on yksi Chateau Carsinin viininkorjuun ehdottomiin nautintoihin kuuluvia juttuja. Kuvassa Paavo Korpikuusi valmistaa ateriaa illalliselle.

               
Ohessa myös parin illan menukartta, joista näkee miten hyvin tilalla viinirypäleiden korjaajista pidetään huolta niin ruokien kuin viinienkin osalta!

               

               
Työ viinitilalla on hektistä, rypäleet pitää saada korjatuksi ja käsitellyksi oikeaan aikaan, riippumatta ilmanalasta tai päivänkulusta. Välillä kuitenkin on aika hengähtää, hetkeksi, ja nauttia /iloita pienestäkin onnistumisesta/syystä. C’est la vie!

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti