7.3.2024

Smetana rakentaa hauesta hienostuneen ja maistuvan ruoan

Suomalaisilla on hauesta vahva mielikuva ruotoisena ja mauttomana ruokakalana. Hauen maku on kevyt sekä kalaisa, liha on kuivaa ja lähes rasvatonta. Kalan saa fileoimalla täysin ruodottomaksi poistamalla vatsaruodot ja selkään jääneet pienet ruotovihneet. Hauen aliarvostus häviää, kun maistaa vuolukermassa haudutettua haukea hedelmäisen ja hapokkaan viinin kanssa.

          

Smetanahauki (4 annosta):
n. 1,5 kilon painoinen hauki tai n. 600 g ruodotonta haukifilettä
1 prk smetanaa
1 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunapippuria
pala purjosipulia tai kevätsipulia
voita paistamiseen

Fileoi kala nahattomaksi ja täysin ruodottomaksi. Ruskista kalapalojen pinnat pannulla, mutta älä paista niitä kypsiksi. Laita palat uunivuokaan, purista niille hieman sitruunamehua ja ripottele pinnalle sitruunapippuria. Kaada päälle kermalla ohennettu smetana, ja lisää pinnalle pilkottu ja freesattu sipuli. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoile raikkaan ja värikkään kaalisalaatin sekä riisin kanssa.

Raikas kaalisalaatti:
1/4 kiinankaalia
1/4 punakaalia
3 satsumaa
1 pieni prk ananaspaloja
pinjansiemeniä

Kastike:
2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl ananasmehua
1 tl hunajaa
1 tl sinappia

Paahda pinjansiemenet pannulla ilman öljyä. Suikaloi kaalit tikunohuiksi. Paloittele satsumaviipaleet ja valuta ananaspalat (hyödynnä mehu kastikkeeseen). Yhdistä salaattiainekset kulhossa. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin päälle. Anna maustua pari tuntia kylmässä.

          
Haukea fileoidessa ei kalaa tarvitse ”siivota” etukäteen, leikkaa fileet nahkoineen ja suomuineen erilleen irti. Leikkaa fileet nahkasta irti, ja te ne ruodottomaksi poistamalla vatsaruodot, ”anopinruoto” sekä selkään jääneet pienet ruotovihneet.

          
Ruoan esillepano on tärkeää. Hauki(kin) syödään ensin silmillä, sitten päästään maistelemaan itse ruokaa.
 

Smetanahauelle tarjotaan luonteikasta ja hapokasta viiniä
Kuivalihaisen ja rasvattoman hauen maku on yksinään hennon kalaisa. Kalapalojen paistaminen voissa sekä niiden hauduttaminen hapankermassa tuovat ruokaan vivahteikkuutta ja happamuutta. Sitruuna täydentää kokonaisuutta aromikkaalla ja pirteällä lisämaulla. Smetanan rasvaisuus ja happamuus vaativat viinivalinnalta keventävää vastavoimaa sekä hedelmäisyyttä.
     Rieslingin luontainen hapokkuus tekee siitä loistavan kumppanin usealle ruokalajille. Parhaimpiin makuyhdistelmiin pääsee, kun riesling tarjotaan täyteläisten kerma- tai voikastikkeiden kumppanina. Cono Sur Single Vineyard Block 23 Riesling Organic on Viinilehden valitsema vuoden valkoviini, joka valmistetaan Chilen vanhimpien Riesling-köynnösten rypäleistä. Viileän ja aurinkoisen Bio-Bion viinialueen viinissä on kypsien rypäleiden intensiivistä hedelmää, joka tarjoaa miellyttävän pehmeän suutuntuman.
     Pinot Noirin aromaattisuus, hyvä happorakenne sekä kiltit tanniinit tekevät siitä monikäyttöisen ruokaviinin. Roséviinin värin punertava kuulaus, viinin hedelmäinen olemus ja hillitty makeus tekevät siitä tasapainoisen kumppanin vivahteikkaalle haukiruoalle. Villa Wolf Rosé valmistetaan Pinot Noir -rypäleistä, jotka Pfalzin viinialueen lämmin ja aurinkoinen ilmasto kypsyttävät ihanteellisiksi. Villa Wolf Pinot Noir Rosé valmistetaan tarkkaan valikoiduista rypäleistä. Kaunis vaaleanpunainen väri saadaan nopealla maseraatiolla. Viini käy terästankeissa.

Viinilasillinen:
Villa Wolf Pinot Noir Rosé. Saksa, Pfalz 2023. Alko 420397. Hinta 12,98. Vegaani.
Vaaleanpunainen, tuoksu punaherukkainen ja maku puolikuiva (10 g/l), hapokas (6.8 g/l), hennon vadelmainen, raikas.

Cono Sur Single Vineyard Block 23 Riesling Organic.
Chile, Bio-Bio. Alko 578227. Hinta 15,48. Luomu.
Vaaleankeltainen, tuoksu limettinen, maku kuiva (4g/l), hapokas (7.3g/l), viheromenainen, mineraalinen, petrolinen.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti